TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Jakamistalouden haasteet eivät ratkea itsestään

Anu Laitinen Julkaisupäivä 5.10.2017 15.45 Blogit

Eri ministeriöiltä kaivataan nyt aktiivisuutta ja rohkeutta hakea ratkaisumalleja havaittuihin kipupisteisiin.

Jakamistaloudella tarkoitetaan toimintamalleja, joissa esimerkiksi palveluita ja omaisuutta jaetaan ja vaihdetaan. Ilmiö ei ole varsinaisesti uusi. Naapurit ja ystävät ovat iät ja ajat lainanneet tavaroita ja tehneet palveluksia toisilleen. Digitalisaation myötä ilmiö on kuitenkin saanut kokonaan toisenlaiset mittasuhteet.

Nykypäivän jakamistaloudessa yhdistyvät kaksi asiaa: yksittäisten ihmisten vajaakäytöllä olevat resurssit ja niiden välittäjinä toimivat digitaaliset alustat. Resurssi voi olla fyysistä omaisuutta kuten auto tai asunto, tai se voi olla vaikkapa omaa osaamista tai vapaa-aikaa. Muutamalla napin painalluksella voi tarjota omaa työpanostaan muiden käyttöön, vuokrata tarvitsemansa tuotteen tai ostaa tarvitsemansa hyödykkeen palveluna. Kaikkea ei tarvitse omistaa itse, vaan käyttöoikeus tarvittavaan tuotteeseen riittää.

Termiä jakamistalous käytetään hyvin monenlaisissa yhteyksissä. Jakamistaloudesta puhutaan, kun yksittäiset ihmiset myyvät, ostavat, vaihtavat, vuokraavat tai lahjoittavat tavaroita tai palveluita toisilleen. Osa jakamistaloudesta on pitkälti liiketoimintalähtöistä, osa taas perustuu puhtaasti voittoa tavoittelemattomalle ideologialle. Jakamistalouden moninaisuus kannattaa pitää mielessä aiheesta keskusteltaessa. Se mikä on jakamistaloutta yhdelle, voi olla alustataloutta toiselle.

Keskeiset haasteet tunnistettu

Jakamistalouteen liittyviä haasteita on kuluneen vuoden aikana selvitetty eri ministeriöiden ja virastojen edustajista koostuvassa verkostossa. Jakamistalouden säädösympäristö on tällä hetkellä osittain epäselvä.  Uudenlainen toiminta haastaa perinteisen lainsäädännön eikä aina ole selvää, minkä lainsäädännön piiriin toiminta kulloinkin kuuluu tai mitä lakisääteisiä velvoitteita pitäisi milloinkin hoitaa.

Verkoston laatimasta selvityksestä järjestettiin kesällä lausuntokierros. Lausuntopalaute vahvisti käsitystämme siitä, että jakamistalous nostaa esiin monia kinkkisiä säädösympäristöön liittyviä kysymyksiä. Huomasimme, että jakamistalous ja sen kasvu tuovat esiin myös laajempia talouden ja yhteiskunnan muutokseen liittyviä kysymyksiä. 

Myös jakamistalouden yhteydessä nousee keskeisesti esiin työelämän murros. Tulevaisuudessa ihmisten tulovirrat muodostuvat yhä useammin useasta lähteestä. Työtä tehdään yrittäjämäisesti tai erilaisina toimeksiantoina ehkä perinteisen työsuhteen rinnalla. Velvoitteiden hoitaminen tulisi olla helppo aja yksinkertaista. Se paitsi helpottaa harmaan talouden torjuntaa, myös edistää uusien työmahdollisuuksien syntymistä. Työtilaisuuksia ei uskalleta vastaanottaa eikä alustojen kautta tarjottavia palveluja uskalleta ostaa, jos syntyy epäilys siitä, mahtaako kaikki mennä pykälien mukaan.

Lausuntopalautteen perusteella voidaan sanoa, että jakamistalouden keskeiset haasteet on nyt tunnistettu. Ongelmat eivät kuitenkaan ratkea itsestään, vaan eri ministeriöiltä kaivataan aktiivisuutta ja rohkeutta hakea ratkaisumalleja havaittuihin kipupisteisiin.

On tärkeää etsiä keinoja joustavoittaa liikkumista yrittäjyyden ja palkkatyön välillä siten, ettei byrokratia tosiasiallisesti muodostu erilaisten työmahdollisuuksien hyödyntämisen esteeksi. Jakamistalouteen liittyvää verotusta ja muiden lakisääteisten velvoitteiden hoitamista tulee selkeyttää ja yksinkertaistaa.
Eri viranomaisten tulisi tarjota ohjeistusta ja neuvontaa epäselviin tilanteesiin ja tietoa jakamistaloudesta koota yhteen paikkaan. Yhden luukun neuvonnalle on selvästi tilausta.

Pidemmällä tähtäimellä myös verotusta ja koko sosiaalivakuutusjärjestelmää olisi uudistettava niin, että ne huomioivat paremmin alustatalouden ja digitalisaation mukanaan tuomat haasteet. Samat uudistumisen haasteet koskevat tietysti myös muita säädösaloja. 

Poikkihallinnollisen virkamiesverkoston selvitysluonnoksesta saatu lausuntopalaute

Tiivistelmä lausuntopalautteesta

 

Johtava asiantuntija Anu Laitinen

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.