TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Maakuntien kasvupalvelujen valmistelu etenee vauhdikkaasti

Jari Gustafsson Julkaisupäivä 16.9.2016 16.48 Blogit

Maakuntauudistuksen ja kasvupalveluiden valmistelutyö etenee vilkkaasti. Ensimmäiset kasvupalveluita koskevat lakiluonnokset ovat juuri lähteneet jakeluun.

Kasvupalvelut yhdistävät nykyiset TE- ja yrityspalvelut ja moni asia muuttuu nykyisestään. Tarkoitus on, että maakunta hankkii kasvupalvelut yhtiömuotoisilta tuottajilta. Siksi on välttämätöntä erottaa tilaaja ja tuottaja selkeästi toisistaan.

Olennaista on, että yritysten, yrittäjien, työnantajien ja työnhakijoiden palvelut yhdistetään niin, että työ löytää tekijänsä ja tekijä työn. Yrityksille ja ihmisille halutaan taata helposti tavoitettavat yhden luukun palvelut. Yksityisten palveluntuottajien vahva mukaantulo tehostaa ja monipuolistaa palveluita. Työssäkäyntialueet ja yritysten toimintakentät ovat aina laajemmat kuin yhden kunnan alue, mikä on syytä ottaa päätöksenteossa huomioon.

Kasvupalvelut ovat maakunnan elinvoiman rakentumisen näkökulmasta aivan olennaisia. Sosiaali-, terveys- sekä työ- ja elinkeinopalvelut tiiviisti yhdessä toteutettuna ovat maakuntauudistuksen ydintä. Se on sekä asiakkaiden että julkisen talouden kannalta ehdottoman tärkeää ja rakentaa maakunnallista kasvun identiteettiä.

Suurten kaupunkien rooli alueiden kasvun kannalta on tietenkin aivan ratkaisevan tärkeä. Kasvupalvelujen järjestäminen ehdotetulla tavalla mahdollistaa aiempaa paremmat edellytykset kunnille osallistua yritysten ja kuntalaisten palveluiden tarjontaan. Nykyisen kuntarahoituksen lisäksi palveluiden tuottamiseen kanavoituu lisärahaa maakunnan järjestämisvastuun kautta. Tämä osaltaan vahvistaa kuntien elinvoimaisuutta.

Aivan kuten ministerimme kirjoittivat omassa maakuntauudistusta käsittelevässä blogissaan taannoin, TEM:n näkökulmasta maakuntauudistuksessa lähtökohtana on oltava kansalaisten ja yritysten parempi palveleminen. Tästä ministerit tulevat kertomaan lisää 28.9. infotilaisuudessaan. Tilaisuutta voi seurata suorana osoitteessa vn.fi/live.

Jari Gustafsson, kansliapäällikkö

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.