Minimihinnasta elinkaaren aikaiseen kokonaishyötyyn
Laitehankinoissa haetaan nykyisin enää harvemmin vain halvinta hintaa vaan kokonaiskustannuksiltaan tehokkainta ratkaisua elinkaarilaskennan avulla. Samalla tavoin julkishallinnon hyvinvointia edistävissä hankkeissa olisi myös syytä siirtyä kokonaisvaltaisempaan elinkaariajatteluun halvimman tuotanto- tai suoritehinnan painottamisen sijasta.
Laitehankinnoista poiketen hyvinvoinnin edistämisessä ei voida hakea alhaisinta elinkaarikustannusta vaan korkeinta elinkaarihyötyä, ja tätä odotettua hyötyä suhteutetaan investoinnin kustannuksiin. Tällöin ongelmaksi nousee vertailu; odotetut tulokset ja hyödyt kun ovat yleensä palveluntuottajien ilmoittamia, esimerkiksi yksi toimija voi luvata alentaa koulupudokkuutta 30 % ja toinen 40 %, mutta miten arvioida näiden tarjousten uskottavuutta? Tähän pulmaan auttaa tulosperusteinen hankinta; maksettava tulospalkkio sidotaan saavutettuihin tuloksiin ja palveluntuottaja kantaa vastuun luvattuihin tuloksiin pääsemisestä joko kokonaan tai osittain, hankintakohtaisesti sovitun riskinjaon mukaan.
Hyvinvointia edistävien toimintojen elinkaarihyötyjen arviointi ei ole yhtä suoraviivaista kuin perinteinen elinkaarikustannusten arviointi. Yksittäisen henkilön elämänkulkua on hyvin vaikea ennakoida, mutta riittävän suuressa määrässä ihmisiä voidaan laskea tilastollisia arvioita todennäköisyyksien avulla. Tähän löytyy varsin hyvin tietopohjaa, esimerkiksi tiedämme jo miten peruskoulun jälkeisen tutkinnon puute lisää työelämästä syrjäytymistä, painonpudotus ja terveelliset elintavat vähentävät sairaanhoidon tarvetta ja lisäävät tuottavuutta, ja niin edelleen. Tutkinnolle, painonpudotukselle ja muille vastaaville indikaattoreille voidaan arvioida elinkaarihyötyjä, joiden tosielämässä realisoituva määrä vaihtelee yksilöiden välillä paljonkin. Riittävän suuressa joukossa ihmisiä vaikutukset kuitenkin toteutuvat keskimäärin, esimerkiksi parantuneen työllisyysasteen lisäämän verokertymän tai alentuneen sairastavuuden tuoman kustannussäästön muodossa.
Hyötyjen jakaantuminen usealle eri julkishallinnon sektorille on enemmänkin sääntö kuin poikkeus nykyisessä julkisen puolen taloushallinnossa ja estää osan veronmaksajien kannalta järkevien investointien tekemisen, lisäten osaltaan julkisen sektorin kestävyysvajetta.
Elinkaarihyödyn laskennassa nousee esille hyötyjen jakaantuminen monen eri sektorin toimijoille. Jos jakolinjana käytetään yksinkertaisesti valtio-kunta-jaottelua, erityisesti riskiryhmien hyvinvoinnin edistämisessä voi tulla näennäisiä kannattavuusongelmia. Esimerkiksi jos vaikeasti työllistettävän henkilön työllistyminen tuo 10 000 euron hyödyn ja työllistäminen maksaa 5 500 euroa, työllistäminen on kokonaisuuden kannalta kannattavaa. Mutta jos kymmenen tuhannen euron hyöty jakaantuu puoliksi kunnalle (esim. verotulot) ja puoliksi valtiolle (esim. vähentyneet työttömyyskorvaukset), toiminta ei ole mahdollista ellei toiminnan maksavan tahon ja hyötyjien välillä ole rahanjakomallia, joka mahdollistaa 5 500 euron maksamisen työllistämisestä.
Hyötyjen jakaantuminen usealle eri julkishallinnon sektorille on enemmänkin sääntö kuin poikkeus nykyisessä julkisen puolen taloushallinnossa ja estää osan veronmaksajien kannalta järkevien investointien tekemisen, lisäten osaltaan julkisen sektorin kestävyysvajetta. Verovarojen allokointia olisikin syytä muuttaa suuntaan, joka mahdollistaisi oikeille tahoille kokonaisvaltaisesti kannattavan toiminnan veronmaksajien näkökulmasta riippumatta siitä, korjaako hyödyn tulevaisuudessa jokin muu kunta, ministeriö tai kenties työeläkejärjestelmä. Kaikki hyödyt tuntuvat kuitenkin veronmaksajan lompakossa samanarvoisina euroina.
Erityisesti talouden matalasuhdanteissa julkishallinnolla on paineita leikata menoja verotulojen ehtyessä, toisaalta matalasuhdanteen talouden pitoon kuuluu elvyttäminen investointeja lisäämällä. Investoimalla nyt elinkaarihyötyjen kannalta järkevästi, edistetään taloudellista toimintaa ja työllisyyttä välittömästi ja samalla tulevaisuuden kustannukset ja niihin tarvittavat verot leikkaantuvat automaattisesti ilman kivuliaita leikkauksia muusta toiminnasta.
Petri Hilli
Petri työskentelee Vaikuttavuusinvestoimisen osaamiskeskukselle ja on päävastuussa yhteiskunnallisen hyödyn mallinnuksen taloudellisista laskelmista.
