Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Työministeri Lindströmin puhe Akavan Erityisalojen työmarkkinaseminaarissa

Työ- ja elinkeinoministeriö
17.11.2017 15.47
Puhe

Helsinki 17.11.2017

Arvoisat seminaarin osallistujat, liiton toimijat sekä sidosryhmien ja median edustajat

Hyvät kuulijat,

Kiitän mahdollisuudesta osallistua tähän Akavan erityisalojen työmarkkinaseminaariin. Aiheena tänään on tulevaisuuden työelämä ja työntekijän asema tulevaisuuden työelämässä.

Työmarkkinoiden rakennemuutos on minulle tutumpaakin tutumpaa. Olenhan kuusankoskelaisena entisenä paperimiehenä saanut kokea Voikkaan tehtaan sulkemisen, työttömyyden, pätkätyöt ja uudelleenkouluttautumisen.

Tämän hallituksen hallitusohjelman kunnianhimoinen tavoite on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Vaikka tällä hetkellä näyttääkin siltä, että tavoitteesta ollaan hieman jäämässä, on suunta kuitenkin oikea ja vauhtikin melko hyvä. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteen mukaan vuonna 2018 työllisyysaste olisi jo koko vuoden osalta yli 70 prosenttia, tarkalleen ottaen 70,2. Tällä vauhdilla voi hyvinkin olla, että hallituskauden lopussa vuonna 2019 työllisyysaste on jo lähellä hallitusohjelman tavoitetta.

Tämän tilaisuuden otsikko on ”Vapautta vai (v)ankeutta”. En halua olla Harry Potterista tuttu ankeuttaja, enkä myöskään vankeuttaja. On kuitenkin tosiasia, että suomalaisten ikääntyminen ja hidas tuottavuuskasvu luovat painetta nostaa työllisyysastetta selvästi nykyisestä. Kuten edellä sanoin, suunta on oikea, mutta tekemistä on vielä. Viime syyskuussa meillä oli yhteensä 275 600 työtöntä työnhakijaa. Hallituksen on välttämätöntä tehdä uudistuksia, jotka kannustavat elinkeinoelämää laajentamaan, innovoimaan ja työllistämään. Muussa tapauksessa emme saa kansantaloutta nousuun ja julkisen sekotorin velkaantumista pysähtymään.

Samalla on kuitenkin huolehdittava, ettei työntekijää unohdeta. Tulevaisuuden työelämä ei voi tarkoittaa työntekijän oikeuksien polkemista. Vaikka yksilökeskeisyys onkin tällä hetkellä yksi suurista kulttuurisista ja yhteiskunnallisista megatrendeistä, ei työntekijää voi jättää yksin puolustamaan oikeuksiaan. Siinä tarvitaan lainsäädäntöä – mutta myös ammattiyhdistysliikettä, joka sopii työehdoista ja valvoo pelisääntöjen toteutumista.

Työ- ja elinkeinoministeriössä on parhaillaan valmisteilla useita lakihankkeita työlainsäädännön saralla. Uudistuksen alla ovat niin työaikalaki kuin vuosilomalakikin. Toisaalta luodaan pelisäännöt nollatuntisopimusten ja muiden vaihtelevan työajan sopimusten käytölle. Lisäksi oppisopimusopiskelijan ottamista helpotetaan.

Uusien työlakien säätäminen ei ole tässä maailman ajassa aivan yksinkertaista. Toisaalta työn murros, Suomen vanheneva väestö ja talouden rakenneongelmat pakottavat etsimään uudenlaisia ratkaisuja. Toisaalta työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet pääsemään kolmikantaisissa työryhmissä yksimielisyyteen keskeisistä uudistuksista. Se on pakottanut hallituksen ja virkamieskunnan ottamaan ohjat käsiinsä.

Sen lisäksi, että yritetään tarkastella yhtä lakiuudistusta kokonaisuutena, olisi hyvä katsoa vielä tätäkin laajemmalle. Kuinka Suomen työlainsäädäntö jatkossa toimii kokonaisuutena? Miten on korjattu ne puutteet, jotka tällä hetkellä heikentävät työntekijöiden asemaa? Entä miten on mahdollistettu uudenlaiset joustavammat työmarkkinat? Onnistutaanko näillä toimilla lisäämään työllisyyttä?

Tämän jälkeen voidaan miettiä, olisivatko asiat paremmin vai huonommin, jos sen sijaan mitään ei olisi tehty?

Ymmärrän täysin, että muutosvaihe sisältää paljon epävarmuutta, ja tämä epävarmuus aiheuttaa levottomuutta. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei suomalainen työelämä – kaikista pessimistisistä puheista huolimatta – ole menossa mitenkään huonompaan suuntaan. Työelämä2020-hankeen teettämässä selvityksessä todettiin, että Suomen työelämä on Euroopan kolmanneksi paras heti Norjan ja Tanskan jälkeen. Kehitys on mennyt myös monelta osin parempaan suuntaan. Suomalaisten palkansaajien fyysinen työympäristö on parantunut selvästi viimeisen 10 vuoden aikana. Työpaikoilla puhutaan vaikeistakin asioista aiempaa selvästi avoimemmin ja työntekijät kokevat tulevansa entistä tasapuolisemmin kohdelluiksi. Työntekijöillä on lisäksi entistä paremmat mahdollisuudet sovittaa työskentelyään muun elämänsä tarpeisiin sopivaksi. Pääasiassa työelämä muuttuu siis paremmaksi, ei huonommaksi.

Arvon kuulijat,

Kuten varmasti hyvin ymmärrätte, en voi tässä yhteydessä pureutua valmisteltavien lakihankkeiden yksityiskohtiin, sillä ne ovat vielä valmisteilla. Vaihtelevan työajan sopimuksista, pitäen sisällään nollatuntisopimukset, voin sanoa sen verran, että hallitus on kuullut lausuntokierroksella annettua kritiikkiä. Esitys tulee poistamaan monia nykyään vallitsevia ongelmakohtia, vahvistamaan työntekijän asemaa ja edistämään työelämän tasa-arvoa.

Työaikalaista voin sanoa vain sen, että esitys etenee tällä hetkellä virkamiesvalmistelussa. Tavoitteena on löytää tasapainoinen kokonaisuus joka poistaisi niitä epäkohtia, mitä työntekijäpuoli on kokenut nykylaissa olevan, mutta samalla lisäisi työaikajärjestelyjen joustavuutta.

Kun hallituksen esitys uudeksi työaikalaiksi aikanaan ensi keväänä annetaan toivon teiltä, arvoisat kuulijat, pitkäjänteisyyttä ja malttia tarkastella asioita kaikilta eri kanteilta. Vaikka esityksessä olisi seikkoja, jotka eivät teitä miellytä, uskon että siellä on myös asioita, joissa teidän näkökulmastanne mennään eteenpäin.

Lainsäädännön ohella toinen tulevaisuuden työelämän kannalta hyvin keskeinen kehitysalue on työehdoista sopiminen. Alati yksilökeskeisemmäksi muuttuvassa yhteiskunnassamme paikallinen sopiminen onkin päivän sana. Siitä ajattelin lausua muutaman ajatuksen.

Hallitus lähtee siitä, ettei paikallista sopimista voida edistää sanelemalla eikä pakottamalla. Kollektiivisen sopimisen peruslähtökohta on se, että kaksi tasaväkistä tahoa sopivat yhdessä työehdoista. Jo arkikokemus, mutta myös kansainväliset esimerkit, näyttävät meille, ettei sopimuksia synny ilman keskinäistä luottamusta.

Jotta paikallinen sopiminen voisi kukoistaa Suomessa, kuten se tällä hetkellä kukoistaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, on sen perustuttava ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajapuolen yhteisymmärrykseen. Ammattiyhdistysliikkeen on voitava luottaa siihen, että sillä on oikeus viheltää peli poikki, mikäli paikallinen sopiminen ei jollain työpaikalla toimi. Näin Ruotsissakin tehdään. Ilman tätä luottamusta ei ole realistista olettaa, että voitaisiin päästä sopuun sopimisen siirtämisestä työpaikkatasolle.

Sillä paikallinen sopiminen, toteutettuna tasavertaisesti ilman pakkoa tai sanelua, on myös työntekijän etu.

Hyvät kuulijat,

Tämän seminaarin teema on ”Työntekijän asema muuttuvassa työelämässä”.

Kun puhutaan työelämän tai työn muutoksesta puhutaan usein uhkakuvien kautta. Puhutaan siitä, että työtehtäviä robotisoidaan ja automatisoidaan. Koneoppimisen ja tekoälyn myötä kyse ei enää ole pelkästään suorittavista työtehtävistä, vaan myös monista toimihenkilötehtävistä. Puhutaan globalisaatiosta ja palvelualan työpaikkojen altistumisesta kansainväliselle kilpailulle. Lisäksi tulevat uudet työn muodot, joista esimerkkinä digitaaliset alustat kuten Uber, Foodora, Wolt ja Airbnb.

Vaikka uhkakuvat ovatkin paljon mediassa esillä, ei silti ole syytä paniikkiin. Vaikka työ muuttuu, on muutos ainakin vielä verrattain hidasta. Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisimmän työolobarometrin mukaan vain 2 prosentilla palkansaajista työtehtäviä oli automatisoitu merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana. Ja vaikka työtehtäviä automatisoidaankin, ei se silti tarkoita kokonaisten ammattien katoamista. Enemminkin kyse on siitä, että rutiininomaisia tehtäviä siirtyy koneiden tehtäväksi. Ihmisillä jäävät monipuolisemmat, vaihtelevat ja kiinnostavimmat työt. Samalla syntyy myös kokonaan uusia työtehtäviä.

Suomen pohjoismaiset instituutiot myös monella tavalla suojelevat meitä teknologian murroksilta. OECD:n selvityksen mukaan Suomessa on verrattain vähän sellaisia työpaikkoja, jotka olisivat uhattuna automatisaation takia. Tällaisia työpaikkoja oli selvityksessä kolmanneksi vähiten Etelä-Korean ja Viron jälkeen. Automatisaation lieveilmiöitä suomalaisia suojaakin työntekijöiden korkea osaamistaso, vahva peruskoulutus ja hyvät tietotekniikkavalmiudet.

On kuitenkin selvää, että työelämä muuttuu jatkuvasti. Tällä hetkellä suurin yksittäinen muutosta aikaansaava tekijä on digitalisaatio. Työolobarometreissa on havaittu, että entistä useampi palkansaaja käyttää työssään sähköisiä työskentelyalustoja ja pikaviestimiä. Sosiaalinen media on luomassa itseään läpi työpaikoilla, ja sen työkäyttö on lisääntynyt jopa suorittavalla tasolla, toimihenkilöistä puhumattakaan. Erilaiset digitalisaation mahdollistamat joustavat työaikajärjestelyt yleistyvät nopeasti, samoin etätyön tekeminen. Meidän onkin huolehdittava, että pysymme digitaalisen kehityksen eturintamassa, sillä se on välttämättömyys pienessä ja syrjäisessä korkean elin-, ja kustannustason maassa.

Työn murros siis poistaa joitain entisiä työtehtäviä, mutta se toisaalta muuttaa työelämää entistä joustavammaksi ja vapaammaksi. Siinä suhteessa työelämän muutos on vapautta.

Työntekijän autonomia, eli vapaus päättää siitä, miten oman työnsä tekee, on yksi suomalaisen työkulttuurin ehdottomia vahvuuksia. Suomessa työntekijät ovat itsenäisiä ja heihin luotetaan. Toinen selkeä vahvuusalue on työntekijöiden kouluttaminen. Meillä on Euroopan eniten työntekijöiden palkallista koulutusta, mikä näkyy myös siinä, että suomalaiset työntekijät itse arvioivat oman osaamistasonsa hyvin korkealle esimerkiksi Euroopan työolotutkimuksessa.

Kolmas suomalaisen työelämän vahvuusalue kansainvälisesti verraten on työn ja muun elämän yhteensovittaminen. Tätä pyritään entisestäänkin parantamaan uudella työaikalailla sekä perhevapaauudistuksella.

Suomalaisessa työelämässä on kuitenkin myös kehittämistarpeita. Työ- ja elinkeinoministeriön ja Tekesin tekemän selvityksen mukaan suomalaisen työelämän heikkouksia muihin EU-maihin verrattuna ovat työpaikan ilmapiiri, esimiesten antaman palautteen puutteellisuus ja työpaikkakiusaaminen. Nämä ovat kaikki asioita, joiden kehittäminen ei ole kallista. Kyse on enemminkin tahdosta puuttua työpaikalla ilmeneviin ongelmiin ja tehdä määrätietoista kehittämistyötä.

Parahin yleisö,

Kukaan meistä tässä salissa ei voi varmasti tietää, miltä Suomen työelämä näyttää 40 vuoden päästä. Sitä en minäkään tiedä. Mutta sen kuitenkin tiedän, että kovin erilaista se tulee olemaan kuin nyt. Meidän tulee täällä Suomessa pitää kiinni omista vahvuuksistamme: korkeasta osaamistasosta, luottamuksesta kanssaihmisiin ja instituutioihin, itsenäisistä työntekijöistä sekä turvallisesta yhteiskunnasta. Sen lisäksi meidän tulee myös olla rohkeampia, ja ottaa vastaan ne muutokset joihin emme itse voi vaikuttaa, ja sopeutua niihin. Meidän on löydettävä uudelleen ne ratkaisut, joilla suomalainen työelämä on maailman kärkeä ei vain vuonna 2020, vaan myös vuonna 2040 ja 2060.

Sivun alkuun