Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Selvitys Suomen ajurimineraaleista julki

Työ- ja elinkeinoministeriö 5.6.2015 12.40
Tiedote

Mineraalisten raaka-aineiden kysyntä ja tarve on lisääntynyt väestönkasvun, kaupungistumisen ja kehittyvien maiden talouskasvun sekä elintason nousun seurauksena. Mineraaliset raaka-aineet ovat jakautuneet maantieteellisesti epätasaisesti ja niiden saatavuuteen voi liittyä riskejä.

Turun yliopiston geologian opiskelija Riikka Virtanen on selvittänyt työ- ja elinkeinoministeriölle kotimaisen teollisuuden keskeiset raaka-aineet eli ns. ajurimineraalit.

Suomen metallinjalostus on riippuvainen ulkomailta tuoduista metallimalmeista ja -rikasteista, kuten raudasta, nikkelistä, kuparista ja sinkistä. Rauta ja teräs, sekä niistä valmistetut tavarat ovat tärkeitä vientituotteitaMetallien ja niistä valmistettujen tuotteiden viennin arvo vuonna 2014 oli yli 7 miljardia euroa. Metalleja viedään ulkomaille myös osana esim. kone- ja sähköteollisuuden tuotteita.

Teollisuusmineraaleja ja -kiviä käytetään monipuolisesti erilaisissa tuotteissa, esim. paperi- ja selluteollisuudessa, lannoiteteollisuudessa sekä lasi- ja keramiikkateollisuudessa. Suomessa tuotetaan paljon mm. apatiittia ja rikkirikastetta jotka ovat tärkeitä lannoiteteollisuuden raaka-aineita. Lisäksi tuotetaan paljon talkkia ja kalkkikiveä. Teollisuusmineraalien ja -kivien käyttöä teollisuuden raaka-aineina on hankala tutkia koska niiden osuutta eri tuotteissa on vaikeaa arvioida.

Suomessa tuotetaan myös jalometalleja sekä high-tech-metalleja, mm. kultaa, hopeaa, kobolttia, platinaa ja palladiumia. Kullan viennin arvo vuonna 2014 oli noin 300 milj. euroa.  Suomessa tuotettavista mineraalisista raaka-aineista kromi, koboltti, platina, palladium ja apatiitti ovat EU:n kriittisten raaka-aineiden listalla.

EU listaa eurooppalaisen teollisuuden kriittisiä mineraaleja. Ensimmäinen lista tehtiin 2011 ja viime vuonna lista päivitettiin.

Selvitys on luettavissa TEM:n verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/kaivos

Lisätiedot:
kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen, TEM, p. 029 506 4216

Sivun alkuun