Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Suomi ja Viro jättivät Balticconnector-kaasuputken EU-tukihakemuksen

Työ- ja elinkeinoministeriö 14.10.2015 13.35
Tiedote

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti lokakuun alussa, että Suomi ja Viro hakevat yhdessä tukea tämän syksyn Euroopan unionin PCI-hakukierroksella maita yhdistävälle Balticconnector-kaasuputkelle. Putken Suomen osuutta toteuttamaan on perustettu valtionyhtiö Baltic Connector Oy. Viron osuudesta vastaa Elering Gaas As yhtiö.

Yhtiöt jättivät tänään 14.10.2015 yhteisen EU-tukihakemuksen Balticconnector- kaasuputkelle. Samaan aikaan muut hankevastaavat ovat esittämässä rahoitettaviksi muita Baltian kaasumarkkinoiden kehittämisen kannalta merkittäviä hankkeita.

Balticconnector-kaasuputki ei ole toteutettavissa ilman merkittävää eurooppalaista investointitukea. Suomen kannalta edellytys hankkeen toteuttamiselle on, että siihen saadaan 75 prosentin osuus EU:n CEF-investointitukena.

Balticconnector mahdollistaisi Baltian maiden ja Suomen kaasumarkkinoiden yhdistämisen ja integroitumisen EU:n yhteisiin energiamarkkinoihin. Lisäksi muun Baltian kaasuinfrastruktuurin rakentaminen mahdollistaa kaksisuuntaisen kaasuliikenteen Viron ja Latvian välillä, joka yhdessä Balticconnectorin kanssa antaa Suomelle ja Virolle mahdollisuuden käyttää Latviassa sijaitsevaa maanalaista varastoa omien markkinatarpeiden mukaan.

Komission päätös tukihakemukseen on odotettavissa ensi vuoden alkupuolella.

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Herkko Plit, TEM, puh. 050 462 0788

Sivun alkuun