Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

TEM näkyy ja kuuluu SuomiAreenalla

Työ- ja elinkeinoministeriö 5.7.2016 10.51
Uutinen

Työ- ja elinkeinoministeriö on tänä vuonna SuomiAreenan pääyhteistyökumppani ja mukana Porissa 11.–15.7.2016. Ministeriö järjestää muun muassa kolme paneelikeskustelua ja pitää Kansalaistorilla useampaa telttaa.

Paneelit pureutuvat työhön ja energiapolitiikkaan

Tiistaina 12.7. järjestettävä oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin paneelikeskustelu ”Lindströmin pihvit” käsittelee kahta ajankohtaista työelämän aihetta: ammattien muuttumista ja maahanmuuttajien työllistymistä. Ministerin lisäksi kaksiosaisessa paneelissa aiheista keskustelemassa ovat SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Anu Järvensivu, Porin Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Jutta Fagerström, SAK:n maahanmuuttoasioiden asiantuntija Eve Kyntäjä, Fazerin konsernijohtaja Cristoph Vitzthum sekä tohtorikoulutettava Fadumo Dayib. Keskustelun juontaa yrittäjä, kansanedustaja Hjallis Harkimo. Keskustelu pidetään Raatihuoneenpuiston Purje-lavalla klo 15.15–16.30.

Elinkeinoministeri Olli Rehnin paneelikeskustelu ”Viisi erää energiasta” käsittelee energiapolitiikka. Keskustelussa paneudutaan esimerkiksi energiankulutukseen, ydinvoimaan ja uusiutuvaan energiaan. Ministerin haastavat Paneliakosken Voiman toimitusjohtaja Kimmo Nurminen, Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sekä Greanpeacen ilmasto- ja energiavastaava Kaisa Kosonen. Keskustelun vetää toimittaja Baba Lybeck. Keskustelu järjestetään torstaina 14.7 klo 10.00–11.15 Purje-lavalla.

Lisäksi TEM:n Työelämä 2020 -hanke järjestää maanantaina 11.7. klo 13.30–14.45 paneelin otsikolla ” ’Erehtyminen kielletty!’ & muita työelämän myyttejä” Bepop-lavalla (os. Yrjönkatu 22). Paneelissa pureudutaan työelämän myytteihin ja työkulttuurin muutokseen. Kaksiosaisen paneelin keskustelijoina ovat valtakunnansovittelija Minna Helle, Cimcorp Oy:n projektitoiminnan johtaja Jari Jylli, Rinnekoti-säätiön lääketieteellinen johtaja Linda Laatikainen, Mehackitin perustaja Pia Henrietta Kekäläinen, Vincit Oy:n henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen sekä ohjaaja Timo Vuorensola. Keskustelun juontaa muutosvalmentaja ja mediavaikuttaja Maaretta Tukiainen.

Teltoilla tavataan!

TEM:n toriteltalla tapahtuu koko viikon. Maanantaina vastaamme kuluttajakysymyksiin, ja teltalla toimii hankintaklinikka. Kiertotaloushanke From Waste to Taste tarjoilee maistiaisia. Tiistaina teltalla keskustellaan kotouttamisesta. Keskiviikon ohjelmassa ovat yritykset ja teltalla voi testata omia edellytyksiään ryhtyä yrittäjäksi. Torstain teemana ovat energia ja biotalous, kun taas perjantaina puhutaan aluekehityksestä. Teltan viikko-ohjelmasta kerrotaan Facebookissa.

TEM:n teltan vieressä toimii POP UP -työkkäri, josta löytyvät julkiset TE-palvelut ja yksityiset työnvälityspalvelut saman katon alta. Teltalla työntekijä ja työnantaja kohtaavat toisensa ja yrittäjäksi aikovat saavat neuvontaa. Teltalla on mahdollista harjoitella työnhakua ja parhaassa tapauksessa saada töitä. Tarjolla on esimerkiksi CV-klinikka, videohakemuksen tekoa sekä pikatyöhaastatteluita. Yrittäjäksi aikovat voivat tulla tutustumaan alkavan yrittäjän palveluihin, sparraamaan liikeideaansa tai juttelemaan yrittäjien kanssa. Seuraa POP UP -työkkäriä Facebookissa. Teltan viikko-ohjelma on uutisen lopussa.

Seuraa meitä somessa!

Facebookissa: TEM SuomiAreenassa ja POP UP -työkkäri
Instagramissa: temsuomiareenassa
Twitterissä: @TEM_uutiset #temsuomiareenassa

Lisätiedot:
viestintäasiantuntija Jenni Hakala, TEM, puh. 029 504 7893

Sivun alkuun