Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta
24.6.2015
9.00
Tiedote
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuun lopussa yhteensä 329 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 27 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 9 000:lla. Tiedot ilmenevät TEM:n Työllisyyskatsauksesta.
Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 200 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa eli yhteensä 40 100. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-toukokuussa keskimäärin 61,2 prosenttia, mikä on 7,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 105 500, mikä on 18 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 123 600 eli 9 800 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin toukokuun aikana 39 400 eli 3 000 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli toukokuussa avoinna 85 900 työpaikkaa, mikä on 10 700 enemmän kuin vuosi sitten.
Koko maassa oli lomautettuna toukokuun lopussa 32 400 henkilöä, mikä on 3 300 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 23 500 henkilöä, joka on 2 100 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa.
Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat vähentyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 6 400 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 2 500 vähemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä lisääntyi huhtikuusta toukokuuhun 2 400:lla.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli toukokuun lopussa 124 800 henkilöä, mikä on 2 300 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.
Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.
TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.
Lisätietoja tilastojen eroista
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050
Linkit:
TEM:n Työllisyyskatsaus: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi
Tulevien lomautusten erillisseurannan tiedot:http://www.tem.fi/tyo/tyonvalitystilasto/tulevat_lomautukset
Työnvälitystilaston keskeiset määritelmät ja aikasarjat: http://www.tem.fi/tyo/tyonvalitystilasto/maaritelmat_taulukot_ja_kuviot
Yksityiskohtaisemmat Työnvälitystilaston tiedot TEM:n ToimialaOnline -tilastokannasta: www2.toimialaonline.fi/ polkua Tilastokanta - Työmarkkinat - Työnvälitystilastot
Tilastokeskuksen ja TEM:n yhteisjulkistus: www.tilastokeskus.fi/til/tyti/tie.html

Tilastokeskus: Työttömyysaste 11,8 prosenttia
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli toukokuussa 27 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 68,0 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 324 000, mikä oli 28 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 11,8 prosenttia eli 1,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.