Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Työryhmä ehdottaa EU:n tilintarkastussääntelyn sisältämien jäsenvaltio-optioiden käyttämistä

Työ- ja elinkeinoministeriö 18.11.2015 15.25
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriön EU:n tilintarkastussääntelyyn perustuvia tilintarkastuslain muutostarpeita arvioinut työryhmä ehdottaa 18.11.2015 julkaistussa mietinnössään helpotusten hyödyntämistä pienten yritysten tilintarkastuksessa. Esimerkiksi sisäisestä laadunvalvonnasta ja resurssien riittävyysvaatimuksista ehdotetaan annettavaksi helpotuksia tilintarkastajan toiminnan järjestämistä koskevassa uudessa työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa. Muun muassa nämä mahdollistavat pienyrityksen joustavan tilintarkastuksen.

Työryhmän keskeiset tilintarkastusdirektiivin muutosdirektiiviin perustuvat ehdotukset liittyvät säännöksiin tilintarkastajan esteellisyydestä, riippumattomuudesta, seuraamuksista sekä pienyrityksille myönnettävistä helpotuksista. Tilintarkastajan riippumattomuussäännöksiä ehdotetaan täsmennettäväksi muun muassa siten, että eräiden riippumattomuutta uhkaavien tekijöiden torjumiselle asetetaan 3 kuukauden määräaika. Seuraamuksiin esitetään lisättäväksi kielto toimia yhteisön hallintoelimissä sekä hallinnolliset seuraamusmaksut.

Pörssiyhtiöiden, luottolaitosten ja vakuutusyhtiöiden tilintarkastuksen osalta työryhmä ehdottaa EU:n tilintarkastusasetuksen jäsenvaltio-optioiden hyödyntämistä. Suomalaisille yhtiöille ja tilintarkastajille annettaisiin lähtökohtaisesti kaikki se valinnan- ja toimintavapaus, jonka EU-sääntely sallii. Tämä tarkoittaa esimerkiksi enimmäistoimikausien sallimista. Vaikka tilintarkastajan tarjoamia palveluita kyseisille tilintarkastuksen kohteille osin rajoitetaan, ehdottaa työryhmä, että jäsenvaltio-option mukaisesti tilintarkastaja voisi tarjota sekä arvonmäärityspalveluita että asetuksessa lueteltuja sallittuja veropalveluita. Siltä osin kuin jäsenvaltio-optioita ei ole hyödynnetty, on EU:n tilintarkastusasetus suoraan sovellettavaa oikeutta Suomessa. Tilintarkastusasetus astuu voimaan 17.6.2016 ilman erillistä täytäntöönpanoa.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 15.10.2014 työryhmän selvittämään tilintarkastuslain muutostarpeet ottaen huomioon EU:n viimeaikainen tilintarkastusnormiston kehitys. Työryhmän keskeisenä tehtävänä oli laatia ehdotus siitä, miten EU:n tilintarkastusdirektiivin muutosdirektiivi ja tilintarkastusasetus pannaan täytäntöön Suomessa. Työryhmän puheenjohtajana toimi TEM:n ylijohtaja Pekka Timonen.

Työryhmän mietintö tilintarkastuslain muutoksista lähtee lausuntokierrokselle viikolla 47. Lausunnot on toimitettava viimeistään 7.1.2016. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa kevätkaudella 2016.

Mietintö on luettavissa TEM:n verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/julkaisut

Lausuntopyyntö: https://www.tem.fi/ajankohtaista/vireilla/lausuntopyynnot/lausuntopyynto_tilintarkastuslain_muutokset_-tyoryhman_mietinto

Lisätiedot:

neuvotteleva virkamies Marja Hanski, puh. 029 504 7025.

Sivun alkuun