Etsimääsi sivua ei valitettavasti löydy kyseisellä kielellä.
Sivut, joissa tagi rahavarojen siirtäminen .

Kaivosalan toimialaraportti: Kriittiset raaka-aineet entistä tärkeämpiä EU:lle

24.11.2023 9.19
TEM
Suomessa louhittiin yhdeksästä metallimalmikaivoksesta malmia ja sivukiveä yhteensä 86,6 miljoonaa tonnia vuonna 2022. Tästä malmien osuus oli 33,2 milj. tonnia. Malminlouhinnan määrä kasvoi hieman edellisvuodesta. Teollisuusmineraalia louhittiin yhteensä 16,3 miljoonaa tonnia. EU:ssa valmistellaan kriittisten raaka-aineiden asetusta, jonka tavoitteena on nostaa omavaraisuutta, teollisuuden jalostusastetta sekä lisätä kierrätystä.

Lakimuutoksella lisäaikaa sähköhyvityksen korjaushakemuksien käsittelyyn Energiavirastossa ja sähköyhtiöille korvausten hakuun Valtiokonttorilta

23.11.2023 14.34
TEM
Luminen sähkölinja talvella pakkasessa
Valtioneuvosto lähetti 23.11.2023 eduskunnalle esityksen viime keväänä voimaan tulleen takautuvasti maksettavasta väliaikaisesta sähköhyvityksestä annetun lain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

Vuoden 2024 budjetti eduskunnassa: vahvoja kasvupanostuksia TEM:n hallinnonalalle

11.10.2023 18.27
TEM
Kuvassa lukee budjetti 2024.
Hallitus antoi eduskunnalle 9.10.2023 esityksen valtion talousarvioksi vuodelle 2024. Eduskunta käy 11.10.2023 lähetekeskustelun määrärahoista, joita ehdotetaan työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle.

Uudistettu kaivoslaki: kansalaisten vaikutusmahdollisuudet, elinkeinon näkymät ja ympäristölliset seikat vahvistuvat

23.3.2023 15.34
TEM
Kaivospora
Tasavallan presidentti vahvisti 23.3.2023 muutokset kaivoslakiin. Uudistuksen myötä paikallisten vaikutusmahdollisuudet, elinkeinotoiminnan näkymät ja ympäristölliset seikat vahvistuvat nykyisestään.

Yritysten kustannustuesta ja sulkemiskorvauksesta uusi hakukierros

10.3.2022 14.10
TEM
Kustannustuesta ja sulkemiskorvauksesta järjestetään uusi hakukierros. Tukea haetaan Valtiokonttorista. Valtioneuvosto esittää lainmuutoksia vahvistettavaksi tasavallan presidentin esittelyssä 11.3.2022. Muutokset astuvat voimaan 15.3.2022.

Ministeriö

Ministeriö

Ministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriö luo edellytyksiä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun. Se syntyy osaavista ihmisistä laadukkaissa työpaikoissa, tuottavuuden kasvusta sekä kasvavasta työllisyydestä.

Lisätietoa ministeriöstä

Konsernin virastot, yhtiöt ja rahastot

Konsernin virastot, yhtiöt ja rahastot

TEM-konserniin kuuluu seitsemän keskusvirastoa, 15 ELY-keskusta, 15 TE-toimistoa, kuusi yhtiötä ja kolme rahastoa. Koko hallinnonalalla on henkilöstöä noin 8 000.

Lisätietoa konsernista

Ministerit

Sivut, joissa tagi rahavarojen siirtäminen .