Etsimääsi sivua ei valitettavasti löydy kyseisellä kielellä.
Sivut, joissa tagi työvoima .

TEM-analyysi: 18-vuotiaalla odotettavissa 34 työvuotta ja 3,6 työttömyysvuotta

22.3.2024 9.17
TEM
Kuvassa on viisi nuorta ihmistä keskustelemassa ja tekemässä muistiinpanoja pyöreän pöydän ääressä.
Vuonna 2022 työmarkkinoille tulleen 18-vuotiaan työuran odotettu kesto on noin 34 vuotta. Alhaisempi työllisyys laskee työuran pituutta, ja vastaavasti korkeampi työllisyys nostaa sitä. Esimerkiksi 80 %:n työllisyysasteella 18-vuotiaan työura kestäisi jo lähes 37 vuotta.

Työvoimakatsaus: työvoiman saatavuusongelmat jatkuvat ennestään tutuilla toimialoilla

8.3.2024 8.55
TEM
Kuvassa on lääkäri leikkaussalivaatteissa vetämässä maskia kasvojen ylle.
Vuoden 2023 lopulla noin puolella työvoimaa hakeneista toimipaikoista oli vaikeuksia löytää työntekijää avoinna olleeseen työpaikkaan. Vaikka työvoiman kysyntä on jonkin verran vähentynyt, on työvoiman saatavuudessa edelleen ongelmia.

Valtioneuvosto pitää komission osaajareserviä koskevaa ehdotusta lähtökohtaisesti perusteltuna

29.2.2024 14.10
TEM
Euroopan komissio on esittänyt EU:n osaajareservin perustamista, jonka tavoitteena olisi helpottaa kansainvälistä rekrytointia osaamis- ja työvoimapulaan vastaamiseksi. Valtioneuvosto antoi 29.2.2024 eduskunnalle u-kirjelmän kannastaan esitykseen.

Nuorten liikkuvuussopimus voimaan maaliskuussa: suomalaisnuoret voivat jatkossa matkustaa ja työskennellä Kanadassa jopa vuoden ajan

11.1.2024 13.41
TEM
Sopimus nuorten liikkuvuudesta helpottaa maiden 18–35-vuotiaiden nuorten mahdollisuuksia tutustua toiseen maahan matkustamalla ja työskentelemällä tilapäisesti. Sopimus tulee voimaan 1.3.2024.

Hallituksen esitys työntekijän oleskeluluvan tulorajasta lausunnolle

20.12.2023 14.44
TEM
Työntekijän oleskeluluvalle asetettaisiin 1 600 euron tuloraja. Jatkossa sen tulorajasta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Hallituksen esitys on lausuntokierroksella 31.1.2024 asti.

Ministeriö

Ministeriö

Ministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriö luo edellytyksiä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun. Se syntyy osaavista ihmisistä laadukkaissa työpaikoissa, tuottavuuden kasvusta sekä kasvavasta työllisyydestä.

Lisätietoa ministeriöstä

Konsernin virastot, yhtiöt ja rahastot

Konsernin virastot, yhtiöt ja rahastot

TEM-konserniin kuuluu seitsemän keskusvirastoa, 15 ELY-keskusta, 15 TE-toimistoa, kuusi yhtiötä ja kolme rahastoa. Koko hallinnonalalla on henkilöstöä noin 8 000.

Lisätietoa konsernista

Ministerit

Sivut, joissa tagi työvoima .