Hyppää sisältöön
Media

Akkuekosysteemin toiminta vauhtiin

6.9.2019 15.27
Uutinen

Akkujen kasvava merkitys ilmastoratkaisujen osana on muutaman viime vuoden aikana tunnistettu niin EU:ssa kuin Suomessakin. Merkityksen kasvuun vaikuttavat uusiutuvan energian tuotannon nousu yhdessä liikenteen sähköistymistavoitteiden kanssa. Suomessa on käynnistynyt useampia selvityksiä ja hankkeita.

EU-tasolla akkuteollisuus nähdään keskeisenä strategisena alana. Eurooppalaisen akkuosaamisen ja -tuotannon edistämiseen satsataan muun muassa erityisen European Battery Alliancen kautta. 

Business Finland käynnisti keväällä 2018 Batteries from Finland -aktivointihankkeen, joka vauhdittaa suomalaisen akkuekosysteemin kasvua. Akkuekosysteemin edistäminen kuuluu myös perustetun valtion erityistehtäväyhtiö Suomen Malmijalostus Oy:n tehtäviin. 

VTT on tarkastellut akkuarvoketjun liiketoimintamahdollisuuksia ja Geologian tutkimuskeskus on (GTK) aloittanut akkumineraaliprojektin. Siinä selvitetään kotimaisten mineraaliraaka-aineiden hyödyntämismahdollisuuksia akkutuotannossa sekä koboltti-, litium- ja suomugrafiittiesiintymien esiintymispotentiaalia Suomessa. Erityisesti pyritään tunnistamaan uusia alueita, joilla niiden esiintyminen on todennäköistä.

Projektissa selvitetään myös aiemmin tunnistamattomia alueita analysoimalla GTK:n tietokantoihin vuosikymmenien aikana kerättyjä aineistoja. Myös alueilla on lähdetty paikallisempien ekosysteemien aktivointiin.

Lisätietoja

Malmit ja teollisuusmineraalit -yksikön päällikkö Pasi Heino, GTK, puh. 029 503 3440, [email protected]
Ilkka Homanen, Head of Industry, Business Finland, puh. [email protected]
hankepäällikkö Jyrki Alkio, TEM, puh. 0295 047 103, [email protected]
kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen, TEM, puh. 0295 064 216, [email protected]

Batteries from Finland -hanke

GTK: akkumineraaliprojekti

Uutinen
Sivun alkuun