Elinkeinoministeri Lintilän puhe Vanhalla Ylioppilastalolla 10.9.2018

Työ- ja elinkeinoministeriö 10.9.2018 9.43
Puhe

Uusi aluepolitiikka valtaa vanhan -tapahtuma

Vanhan oikea ja aito valtausvuosihan oli 1968. Se on hyvä ajallinenkin lähtökohta tämän päivän epistolaan: maassa muutto oli silloinkin käynnissä ja tänne pääkaupunkiin saapui suurten ikäluokkien kärkijoukkoa yliopistoon, korkeakouluihin, mutta myös töihin.

Osa muualta tulleista ehti jo valtauksen aktivisteiksi, toki iso osa heistä varmaan katseli päältä ja oppi mielenosoituskäyttäytymisen alkeita jatkoa varten.

Tänään olemme täällä kuitenkin rauhallisin aikein, mutta suurin piirtein yhtä isolla porukalla kuin olivat he, syksyllä viisikymmentä vuotta sitten. –Vallankumoushan on kuulemma alkuvaiheessa aina hyvä pitää tiiviin, mutta valveutuneen etujoukon käsissä…

Hyvät kuulijat, miten meillä muuten meni, tuolloin viisikymmentä vuotta sitten - Mitäs elämää meillä Suomessa oli vuonna 1968?

  • Oli pikkukaupunki Oulu, jossa oli ainakin kemiantehdas eli Typpi.
  • Keskellä Suomea oli kylä, jossa oli aina kesä, Jyväskylän Kesä.
  • Oli Tampere, teollisuuskaupunki ja teatteri.
  • Kuopio tanssi ja soi, silloinkin.
  • Turun satama, josta noustiin Tukholman laivaan Electroluxin ilmaisella työhönmenolipulla - ja noustiin siitä satamasta Tasavallan presidentiksikin.
  • Turun vieressä Naantali, siellä asui kesällä Kekkonen.

Jokaisesta mainituista kaupungista voi sanoa: elää, on nyt erilainen ja voi hyvin.

  • Oulun piilaakso on maailmanluokan juttu. Piilaaksojen pakkasennätyksen haltija ja lukuisten innovaatioiden tyyssija. – Palaan vielä yhteen toiseen piilaakson puheen lopussa.
  • Kuopion biotieteisiin suuntautunut yliopisto ruokkii ympärilleen vahvaa lääketieteen elinkeino-osaamista ja työllistää, myös muualta maailmasta tulevia lääketieteen ja lääkkeiden huippuosaajia sekä valmistuksen erikoisosaajia. - Käykääpä jossakin välissä ihmettelemässä!
  • Puhumattakaan nyt Kuopion vieressä paistattelevasta Ylä-Savon talousihmeestä kaiuttimien, kaivosteknologian ja metsäkoneiden merkillisestä symbioosista. Tästä toimittaja Heikki Aittakoski teki hienon jutun Helsingin Sanomiin. 
  • Turku puolestaan on osa länsirannikon talousihmettä – laivat ja satama toki edelleen hyvänä pohjana – hyvänä lisänä matkailu, kuten naapurissa Naantalissakin. - Ja alue tuottaa edelleen maalle presidenttejä!
  • Jyväskylä kehittää Kankaan paperitehdasalueelle tulevaisuuden älykästä kaupunkia, jossa liiketoimintaa rakennetaan yritysverkoston, yliopistojen ja kaupungin eli yhteiskunnan kanssa, hyväksi havaitulla kolmen y:n metodilla.  – Kesähän tietysti Jyväskylässä on ikuinen.

Hyvät kuulijat,

Tervetuloa tähän työ- ja elinkeinoministeriön aluepoliittiseen kohtaamiseen.

Yhä jatkuvan tämän kesän aikana keskustelu Suomen alueiden tilasta ja alueiden välisistä suhteista vilkastui oleellisesti. Media lähti laajasti selvittämään, mitä Suomen alueilla ja maaseudulla nykyään tapahtuu.

Mielipidemittaukset kartoittivat, haluavatko suomalaiset pitää Euroopan harvimmin asutun maan tulevaisuudessakin kattavasti asuttuna. Ylivoimainen enemmistö vastasi: kyllä halutaan.

Keskittämisen apostolit puolestaan sanoivat, että väärin kysytty ja väärin vastattu.

Merkittävin keskustelu on koskenutkin maaseudun ja kaupungin oletettua vastakkainasettelua ja etujen vastakkaisuutta.

Maaseudun ja alueiden puolelta ei ole onneksi asetettu kyseenalaiseksi kaupunkien, ei pääkaupunkimme Helsinginkään merkitystä ja sen kykyjä menestyä kilpailussa muiden metropolialueiden kanssa. Suomalaiset tukevat tietysti omaa pääkaupunkiaan, tämä on itsestäänselvyys melkein kaikille.

Miten sitten muualla, mikä on eri alueiden ja kaupunkien suhteiden tilanne vuoristoisessa Keski-Euroopassa tai vanhojen kaupunkivaltioiden Italiassa?

On meille hyödyllistä ottaa selvää, miten maaseudun ja kaupungin suhteet asettuvat Suomea vanhemmissa ja kypsemmissä kulttuureissa Euroopassa.

Esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Itävallassa kaupunkien ja ympäröivän maaseudun suhde nähdään yksinomaan myönteisenä vuorovaikutuksena. Pelkästään omaleimainen lähiruokakulttuuri on edellytys kyseisten kaupunkien matkailun vetovoimaisuudelle.

Suomessakin lähiruoka nousee arvossa. Voi myös kysyä, miten suurten kaupunkien asukkaat pääsevät ottamaan happea ja lataamaan henkisiä akkuja mökeilleen, jos niille johtavat tiet rapautuvat, tietoliikenneyhteydet ovat tukossa ja paikalliset palvelut loppuvat.

Vastakkaisasettelun sijasta tulee päästä keskusteluun, jossa korostuu vuorovaikutus ja etujen yhteisyys. Kun olemme siirtymässä myös biotalouden maailmaan, ei maaseutua, niiden bioperäisiä luonnonvaroja ja niiden hoitajia ja hyödyntäjiä voi ylenkatsoa.

Hyvät kuulijat,

Poliittiset intohimot synnyttävät kaikenlaisia kuvitelmia ja rujoja kauhukuvia. – Pikku uutisena - älkää kertoko muille, keneltä kuulitte: - Ruotsissa pidettiin maakuntavaalit eilen sunnuntaina! Vielä järkyttävämpää: valitut maakäräjävaltuutetut vastaavat muun muassa terveyspalvelujen järjestämisestä!

– Ihme - en kuule salista pelonsekaisia, kauhistuneita huudahduksia – taitaa olla kova porukka koolla täällä.

Uudessa maakuntahallinnossa maakuntaliitot ja ELY-keskukset yhdistetään itsehallinnollisiksi maakunniksi, joiden päätösvaltaa käyttävät suorilla vaaleissa valittavat valtuustot. - Jo nykyisillä maakunnilla on maakuntavaltuusto ja maakuntahallitus. Siirtyminen sote-uudistuksen perustaksi tulevaan maakuntahallintoon ei ole millään tasolla sellainen maanjäristys, kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.

Maakuntien tehtävä on siis johtaa alueellista kehitystyötä omalla alueellaan. Keskittyminen omiin luontaisiin tai luotuihin vahvuuksiin tuottaa parhaat tulokset. Omat vahvuudet voivat olla uudistuvaa teollisuutta, uuden sukupolven ICT- ja digikehitystä, bio- ja kiertotaloutta, matkailua, lähiruokaa ja muita maaseutuelinkeinoja tai niiden yhdistelmiä.

EU:n tasolla sama alueiden vahvistumisen linjaus ilmaistaan termillä Alueiden Älykäs Erikoistuminen (Smart Specialization of Regions). Maakuntien työkalupakissa keskeisiä ovat kasvupalvelut, joita koskeva lainsäädäntö on eduskunnan käsittelyssä.

Maakuntiin perustuvan sote-uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen vastuu siirtyy maakunnille. Kunnille jää kuitenkin keskeisiä tehtäviä, tärkeimpänä koulutus varhaiskasvatuksesta ammatillisen koulutukseen.

Aluekehityksen kannalta on oleellista, että kunnille jää yleinen vastuu kehittämisestä, siis kunnan elinkeinollisesta kehittämisestä, työllisyydestä, paikallisesta kulttuurista muun muassa.

Vastuu yleisen elinvoimaisuuden turvaamisesta jaetaan maakunnan ja kuntien kesken. Tulokset riippuvat näiden toimijoiden yhteistyön laadusta ja voimasta. Kun vetovastuu raskaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä siirtyy maakunnille, kunnille vapautuu energiaa elinvoimaisuuden edistämiseen.

Hyvä kuulijat,

Alueiden elinvoimaisuuden ratkaisevat kuitenkin niissä asuvat ihmiset ja heidän yhteisöllinen kehittämistahtonsa. Erityisesti yritykset ovat alueillaan johtavia elinvoiman rakentajia

Samalla, kun huomio keskittyy voimakkaaseen väestön keskittymiseen pääkaupunkiseudulle, yhtä aikaa syntyy paikallisia elinvoimapesäkkeitä eri puolille maata. - Niitä on jo nyt syntynyt sellaisiin olosuhteisiin, joissa kasvun ja kehityksen edellytysten pitäisi ”kirjan mukaan” olla hyvin niukat.

Tässä tapaamisessa on esillä Pohjanmaan Kyröön syntynyt uusi yritystoiminta. Uskon myös, että kaupunginjohtaja Tytti Määttä julistaa kulttuurikaupunkinsa Kuhmon kainuulaiseksi elinvoiman pesäkkeeksi. Paikassa ”keskellä ei mitään” sijaitsevaan Vieremään on kehittynyt maailman mittakaavassa merkittävä metsäkoneiden tuotantolaitos. Levin ja Rukan matkailukeskittymät ovat kaikille tuttuja.

Helsingin Sanomat teki muutama viikko sitten laajan artikkelin Salon Perniöön syntyneestä Matildan kyläyhteisöstä, johon on sijoittunut paljon etätyötä tekeviä ammattilaisia, samoin kuin kulttuurin ja matkailun tuottajia. Uudellamaalla on myös saman tyyppinen Fiskarsin vanha ruukkialue, joka on herännyt uuteen eloon.

Näissä ilmiöissä näkyy mielestäni aluepolitiikan uusi suuntaus. Alueita ei voi keskushallinnon keinoin määrätä kehittymään. Ylhäältä alas toimiva aluepolitiikka muuttuu alhaalta ylös toimivaksi aktiivisten ihmisten, yritysten ja yhteisöjen toiminnaksi. Sitä kehitystä tulee valtion, maakuntien ja kuntien vahvasti tukea kaikilla niiden hallussa olevissa välineillä.

Hyvät kuulijat,

Väitän, että vanhakantaisesti ymmärretyn aluepolitiikan tie on tullut päätökseen. Valtion ja julkisen vallan rooli on yhä enemmän toimia menestyksen mahdollistajana. Mikä sitten lähtee itämään, itää. Mikä jää itämättä, jää itämättä. Valtiovalta ei voittajia ylhäältä käsin valitse. Se tarkoittaa sitä myös toisinpäin; emme ennalta määrää häviäjiä, vaan yhtäläinen kasvualusta kuuluu kaikille.

Olisin itse valmis luopumaan latautuneen aluepolitiikan termistä, mikäli se auttaa keskustelemaan itse asiasta – Suomen elinvoimasta - ilman tahallista väärinymmärtämistä ja vanhentuneilla mielikuvilla mätkimistä.

e2:n toteuttaman kansalaiskyselyn ja asiantuntijaryhmän työpaperinkin perusteella olisi mielestäni perustelua puhua mieluummin koko maan kattavasta elinvoimapolitiikasta. Siis siitä, miten tulevaisuudessakin taataan monipuolista yritystoimintaa, vireitä asuinalueita, koulutusmahdollisuuksia, sujuvia yhteyksiä sekä asukkaiden suoria vaikuttamismahdollisuuksia niin kaupunki- kuin maaseutualueillakin. Tästähän aluepolitiikassa pohjimmiltaan on kyse.

Arvoisat osallistujat,

Haluan esittää pohdittavaksi, miten suuresti kehittyneet liikenneyhteydet ja erityisesti ICT ja digikehitys vaikuttavat alueelliseen kehitykseen.

Työt tehdään ja yritykset toimivat jo nykyään verkossa. - Läppärin maantieteellisellä sijainnilla ei ole suurta merkitystä, kunhan on mukana verkostossa, jossa kehitystyö, innovaatiot ja uudet tuotteet tehdään.

Siinäkin toisaalta on tapahtunut viidessäkymmenessä vuodessa muutos, ettei Suomenkaan kokoisessa maassa muutto paikasta a paikkaan b ole myöskään totaalista erkaantumista, siitä mobiili maailma pitää kyllä huolen.

On helppo ylläpitää siteitä edelliseen asuinpaikkaan ja kuten kesämökkikansalle sopii, olla isänmaan sisällä kaksoiskansalainen.

Liikkumisen, erityisesti tiedonteknologian vallankumous ei ole vielä johtanut hajautumiseen, mihin se voisi johtaa. Siksi, että keskittymisen etujen painoarvo heikentyy ja keskittymisen kustannukset kasvavat. 

Muutos on kuitenkin alkanut. Ja se on alkanut siellä, mistä kaikki alkoi: Piilaksojen äidin, Silicon Valleyn vetovoima sekä yritysten, työntekijöiden että pääomasijoittajien parissa hiipuu. Luin lehdestä, että painavia syitä on kolme: alueen jättiyritykset kuten Apple, Facebook, Google ja muut ovat kehittäneet teknologian, joka ei sido uusia ja tulevia 2020-luvun startuppeja mihinkään tiettyyn paikkaan, ei edes San Franciscon kylkeen. The Economistin laajassa raportissa paikallinen sijoittaja kysyy ironisesti: Kuinka luulisit startupin aloittavan varastossa, jos tuo varasto maksaa miljoonia dollareita?

Arvoisat osallistujat,

Teille on jo varmaan tullutkin mieleen, että puhuja on hyvä, ja puhuu vain omasta puolestaan…- ja niin aionkin tehdä, kun tässä juuri nyt vaihdan hattua ja totean, että valtionyhtiöiden pääkonttoreiden ei suinkaan tarvitse olla keskittyneenä ahtaalle niemenkärjelle, niin kuin ei rapakon takaisten hipsterifirmojenkaan yhteen laaksoon.

Lähtökohta on, että valtio arvioi jokaisen kyseeseen tulevan yhtiön osalta järkevimmän, tarkoituksenmukaisimman ja taloudellisimman vaihtoehdon omien ja/tai määräysvallassaan olevien yhtiöiden päätoimipaikan osoitteeksi. Toimitilavaihtoehtoja ja työntekemisen paikkoja on katsottava avoimin mielin -  tietotekniikkaan, digitalisaatioon ja liikenneyhteyksien toimivuuteen luottaen.

Sijoittautumiskysymystä on tarkasteltava aina yhtiön etu edellä. Monissa tapauksissa sijainti lähellä alan osaamiskeskittymää voi olla kilpailukyvyn kannalta kestävin ratkaisu.

Valtion työpaikkojen hajasijoittamisesta saa helposti tappelun aikaan. Virastojen varaan ei kuitenkaan alueiden elinvoimaa rakenneta, vaikka palvelujen saatavuus aivan keskeinen asia meille kansalaisille onkin. Valtionyhtiöt sen sijaan toimivat markkinaehtoisesti siellä, missä näkevät toiminnalleen parhaat edellytykset myös jatkossa.

Muun muassa nobelisti Paul Krugman on tutkinut keskittymisen ja hajautumisen dynamiikkaa. Suomessa professori Heikki A. Loikkanen on ollut samalla asialla.

Toivottavasti tulevaisuuden ja aluekehityksen tutkijat kiinnostuvat tästä teemasta.  Konkreettinen kysymys: Olisiko Supercellin tapainen globaali menestystarina voinut syntyä esimerkiksi Lappeenrannan, Tampereen tai Oulun yliopiston kampuksella? Vastaus: Kyllä kai.  - Niin kuin tulevat uudet Amerikan-keksinnötkin vaikkapa Ontariossa. Kyllä kai.

Lopuksi haluan esittää vielä lämpimät kiitokset asiantuntijaryhmämme jäsenille. On suuri arvo itsessään, että tämä moniääninen ja valtavan tietopohjan omaava porukka halusi ja ehti antaa panoksensa alueiden Suomen yhteiseen kehittämiseen.

Kiitos!