Energia- ja ilmastopolitiikasta kasvun eväitä: kansallinen strategia puolimatkan krouvissa

27.4.2016 13.56
Kolumni

Kansallisen, vuoteen 2030 ulottuvan energia- ja ilmastostrategian valmistelu on etenemässä uuteen vaiheeseen. Tiedonkeruun ja selvitysten kautta on luotu kattavaa kuvaa siitä, mihin edetään nykyisin keinoin. Tämä luo pohjan politiikkalinjauksille, jotka kirjataan vuoden lopulla eduskunnalle annettavaan selontekoon.

Mitä sitten pitäisi saada aikaan vuoteen 2030 mennessä? Suuria linjoja on jo piirretty sekä Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa että Eurooppa-neuvostossa. EU:ssa korostuu tarve vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, ensin 40 prosentilla vuoden 1990 tasosta ja lähelle nollaa vuosisadan puolivälissä. Hallituksen keskeinen tavoite on nostaa uusiutuvan energian osuus puoleen kulutetusta energiasta. Tämä tapahtuu ennen kaikkea bioenergiaa ja -taloutta kehittämällä sekä fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähentämällä.

Omalta pohjalta osana Eurooppaa

Vaikka taustaksi tarvitaan järkevää EU:n energiapolitiikkaa, on meidän Suomessa toimittava omista lähtökohdistamme. Kylmä ilmasto ja pimeät talvet tulee huomioida, samoin harva asutus ja pitkät etäisyydet. Myös teollisuutemme rakenne näkyy energiantarpeessa. Kulutuspiikkimme osuvat talviaikaan päinvastoin kuin eteläisessä Euroopassa, mikä asettaa energiavarmuudelle haasteensa.

Energia- ja ilmastostrategian pitää olla kattava ja kokonaisvaltainen. On tärkeää hahmottaa erilaisten politiikkalinjausten suhde kansantalouden kasvuun ja hyvinvointiin. Valittavien panostusten tulee mahdollisuuksien mukaan edistää talouden kilpailukykyä ja uudistumista. Hallitusohjelmassakin korostettu kustannustehokkuus on nähdäkseni tässä avaintekijä. Kustannustehokkuutta edistävät toimivat markkinat ja oikeat hintasignaalit.

Globaalilla tasolla on rohkaisevaa että äskettäin allekirjoitettu Pariisin ilmastosopimus – vaikkakin vielä ratifioimatta ja toimeenpanoa vailla – näyttää johtavan talouden kansainvälisen pelikentän tasoittumiseen ja puhtaitten, päästöttömien energiaratkaisujen kysynnän kasvuun. Parhaat vähähiiliset teknologiat löytyvät päästöjen hintalapun ja markkinoiden kautta. Teknologianeutraalius on tässä keskeinen periaate siksikin että vaihteleviin tarpeisiin ja olosuhteisiin tarvitaan monentyyppisiä ratkaisuja.

Strategian suuri palapeli

Jälkiviisaana on helppo sanoa, että kukaan ei ole osannut ennustaa viimeaikaista energiamarkkinoiden kehitystä. Ennustajaeukoiksi emme ryhdy tässäkään harjoituksessa. Sen sijaan on toki tarpeen rakentaa skenaarioita mahdollisista kehityskuluista.

Tarkastelun pohjaksi tarvitaan perusskenaario, kuva siitä mihin kehitys johtaa nykyisillä politiikkainstrumenteilla. Tämä edellyttää laajaa pohjatietoa ja eri hallinnonalojen selvityksiä talouden, raaka-ainevarojen ja toimialojen kehityksestä. Energia- ja ilmastostrategian perusskenaario alkaa paraikaa hahmottua.

Perusskenaarion valmistuttua on aika pohtia mitä toimia tarvitaan haluttujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Avainasemassa ovat sääntely, tuki- ja verokannustimet, EU-vaikuttaminen ja osin myös informaatio-ohjaus – vapaaehtoisten toimien rooli on tärkeä erityisesti energiatehokkuuden edistämisessä. Kaikessa pitää huomioida myös teknologinen kehitys samoin kuin toimitus- ja huoltovarmuuden asettamat reunaehdot.

Politiikkaskenaario kuvaa sitten aikanaan politiikkatoimien ohjaaman tulevaisuuden. Sen yhteydessä tulee myös huomioida tulevaan toimintaympäristöön liittyvät herkkyydet ja epävarmuudet muun muassa EU-sääntelyn osalta.

Rinnan työ- ja elinkeinoministeriön vetämän strategiatyön kanssa – samoihin skenaarioihin nojaten – laaditaan ympäristöministeriön johdolla ilmastolain mukaista keskipitkän aikavälin suunnitelmaa (Kaisu). Se valmistuu keväällä 2017 ja keskittyy tärkeään päästökaupan ulkopuoliseen sektoriin täsmentäen siellä tarvittavia toimia. Tällä nk. taakanjakosektorilla – johon kuuluvat erityisesti liikenne, maatalous, jätehuolto ja rakennusten lämmitys – meitä sitovat EU:ssa valmisteltavat maakohtaiset päästövähennysvelvoitteet. Päästökauppahan on puolestaan unionin laajuinen järjestelmä ja johtaa päästöjen hinnoittelun kautta haluttuun kasvihuonekaasujen vähenemään. Meillä Suomessa näiden kahden sektorin päästöjen suhde on tällä hetkellä käytännössä 50-50.

Kolme keskeistä kysymystä

Strategian konkretisoimiseksi nostan esiin kolme keskeistä asiakokonaisuutta, joilla on myös selkeitä yhtymäkohtia elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaan.

Tutkimusten mukaan liikenteestä löytyvät kustannustehokkaimmat tavat leikata taakanjakosektorin päästöjä. Kehittyneiden biopolttoaineiden käyttö on Suomessa monestakin syystä keskeinen keino, mutta myös sähköisen liikenteen rooli kasvaa. Biopolttoaineiden tarpeen kattaminen kotimaisin keinoin edellyttää miljardiluokan investointeja samoin kuin investointikannustimia uuteen teknologiaan.

Puun käytöstä ja jalostamisesta saatavat polttoaineet ovat jo nyt Suomen tärkein energialähde. Ensisijaista on kasvua luovan biotalouden edistäminen. Puun energiakäyttö tarkoittaakin ennen kaikkea metsäteollisuuden sivuvirtojen, jätteiden, tähteiden ja metsähakkeen hyödyntämistä. Raaka-aineen riittävyys on avainasemassa. EU: kestävyyskriteerejä laadittaessa on tärkeää varmistaa kattava metsäbiomassan käytön päästöttömyys.

Sähkömarkkinoilla pulmaksi on muodostunut riittävän tehon varmistaminen huippukulutustilanteissa. Ongelma on monelta osin myös eurooppalainen. Vaihtuvan tuuli- ja aurinkovoiman rinnalla tarvitaan myös perus- ja säätövoimaa. Tämä tarve on olennaista huomioida tulevissa tuki- ja veroratkaisuissa. Yleensäkin – sikäli kuin tukia tarvitaan – niiden painopisteen tulisi olla innovatiivisten investointien edistämisessä ja mahdolliset tuotantotuet olisi syytä kilpailuttaa ylikompensaation välttämiseksi.

Kilpaa komission kanssa

Euroopan komissio suoltaa tänä vuonna ennätysmäärän energia- ja ilmastoalan aloitteita, mikä lisää oman strategiatyömme vaikeuskerrointa. Energiaunionin kehittämistä emme toki voi emmekä halua pysäyttää ja onneksi keskeiset säädösehdotukset lienee ehditty antaa ennen strategian naulaamista.

Järkevää ja realistista on tehdä tulevat politiikkatoimet joustaviksi sen suhteen, miten EU-politiikka ja muu toimintaympäristö kehittyvät tulevina vuosina. Kristallipalloa emme omista, mutta olennaista onkin nyt tunnistaa tehokkaat ja oikeansuuntaiset keinot halutun lopputuloksen kannalta.

Riku Huttunen
energiaosaston ylijohtaja