FI SV EN

Fennovoima ja Posiva sopimukseen ydinjäteyhteistyöstä

Työ- ja elinkeinoministeriö 22.6.2016 11.30
Tiedote
Fennovoima ja Posiva sopimukseen ydinjäteyhteistyöstä

Fennovoima on sopinut ydinjätehuoltoon liittyvästä yhteistyöstä Posivan kanssa. Yhteistyö koskee käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen liittyviä tutkimus- ja kehitystehtäviä, ja sen tarkoituksena on, että Fennovoima saavuttaa valmiuden oman käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta koskevan periaatepäätöshakemuksen jättämiseen.

Yhteistyöstä on sovittu seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

– Olen tyytyväinen yhteistyön käynnistymiseen. Loppusijoituksen toteuttaminen edellyttää monipuolista ja laaja-alaista osaamista ja asiantuntijuutta. Yhteistyön myötä Posivan osaamista voidaan hyödyntää Fennovoiman loppusijoitushankkeessa, sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn.

Fennovoimalle oma loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Fennovoima on jättänyt työ- ja elinkeinoministeriölle määräajassa, eli 30.6.2016 mennessä, oman käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta koskevan ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma). Fennovoima on valinnut kaksi vaihtoehtoista loppusijoituspaikkakuntaa, Pyhäjoen ja Eurajoen, joissa se tutkii yhteistyössä Posivan kanssa Fennovoiman oman kapselointi- ja loppusijoituslaitoksen rakentamisesta ja käytöstä mahdollisesti aiheutuvia vaikutuksia alueen ihmisille ja ympäristölle.

Osa tutkimuksista on geologisia jatkotutkimuksia, sillä loppusijoituspaikan valinnan tärkein kriteeri on kallioperän geologiset ominaisuudet, jotka mahdollistavat turvallisen loppusijoituksen. Posiva toteutti vastaavan loppusijoituspaikan valintaan tähtäävän ympäristövaikutusten arvioinnin neljällä paikkakunnalla 1990-luvulla. Tämä osaaminen on nyt hyödynnettävissä myös Fennovoiman loppusijoituspaikan valintaa varten.

Fennovoima ilmoittanut valitsevansa loppusijoituslaitospaikan 2040-luvulla

Fennovoima on valinnut vaihtoehtoisiksi loppusijoituspaikkakunniksi Eurajoen ja Pyhäjoen. Yhtiö on esittänyt Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemuksessa valitsevansa loppusijoituspaikan vasta laitoksen periaatepäätösvaiheessa 2040-luvulla.

Fennovoima ei ole tässä vaiheessa valinnut loppusijoituspaikkaa. Yhtiö on esittänyt kaksi kuntaa, joita se aikoo tutkia loppusijoituspaikan valintaa varten. Loppusijoituspaikkakunnan kunnanvaltuustolla on oikeus hyväksyä tai hylätä loppusijoitus alueellaan periaatepäätösvaiheessa. Näillä näkymin tämän päätöksen aika on yli 20 vuoden kuluttua.

Eurajoen kunnassa loppusijoitustutkimukset keskittyvät tässä vaiheessa laajemmalle alueelle, ja Fennovoiman käytettyä ydinpolttoainetta ei automaattisesti sijoitettaisi Posiva Oy:n ONKALO:n yhteyteen rakennettavaan loppusijoituslaitokseen.

Posivan loppusijoituslaitoksen kalliolohkoon mahtuvan käytetyn ydinpolttoaineen määrä on rajallinen ja määrä tarkentuu vasta tulevien vuosikymmenten kuluessa, kun loppusijoitustunneleita rakennetaan. Loppusijoituskapseleita sijoitetaan vain kriteerit täyttäviin loppusijoitusreikiin siten, että turvallisuudesta voidaan varmistua myös pitkällä aikavälillä. Loppusijoitusreikien hylkäysprosentti ei ole vielä tässä vaiheessa tiedossa.

– Olennaista on, että Fennovoiman ja Posivan välillä on sovittu yhteistyöstä. Luotan vahvasti sihen, että yhteistyö kehittyy loppusijoitushankkeiden edetessä talouden ja turvallisuuden kannalta optimaaliseen yhteiseen kansalliseen ratkaisuun, sanoo ministeri Rehn.

– Työ- ja elinkeinoministeriöllä on ydinenergialain 29 §:n nojalla mahdollisuus pakottaa jätehuoltovelvolliset jätehuoltoyhteistyöhön. Koska yhtiöt pääsivät keskenään sopimukseen yhteistyöstä, ministeriö ei nähnyt ajankohtaiseksi käyttää pakottamispykälää tässä vaiheessa, toteaa ministeri Rehn.

Ministeriö ottaa kantaa rakentamislupahakemuksen käsittelyn jatkamiseen myöhemmin

Fennovoima jätti ympäristövaikutusten arviointiohjelman, koska valtioneuvosto asetti vuonna 2010 Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen periaatepäätöksessä ehdon, jonka mukaan Fennovoiman tulee esittää työ- ja elinkeinoministeriölle 30.6.2016 mennessä joko sopimus ydinjäteyhteistyöstä nykyisten jätehuoltovelvollisten kanssa tai ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukainen Fennovoiman oman käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitosta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma.

Ehdon laiminlyönti johtaisi Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemuksen käsittelyn keskeyttämiseen ministeriössä eikä hankkeelle voitaisi myöntää ydinenergialain mukaista rakentamislupaa.

Fennovoiman jätettyä YVA-ohjelman, harkitsee ministeriö nyt, täyttyykö periaatepäätöksen ehto, ja voiko Fennovoiman rakentamisluvan käsittely tältä osin jatkua. Ehto asetettiin sen varmistamiseksi, että Fennovoima toimii vastuullisesti myös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen suunnittelussa ja asiasta voidaan varmistua ennen rakentamisluvan harkintaa.

Fennovoima jätti rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle kesäkuussa 2015, ja lupahakemus tulee valtioneuvoston päätettäväksi aikaisintaan alkuvuodesta vuonna 2018.

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Herkko Plit, TEM, puh. 050 462 0788
elinkeinoministerin erityisavustaja Markku Rajala, puh. 050 345 8490