FI SV

Matkailualan suhdannenäkymät jälleen muita toimialoja myönteisemmät

Työ- ja elinkeinoministeriö 7.11.2018 12.53
Tiedote
Matkailualan suhdannenäkymät jälleen muita toimialoja myönteisemmät

Matkailun toimialan yleiset suhdannenäkymät ovat koko maata ja muita toimialoja myönteisemmät. Lähiajan suhdanneodotukset jäävät kuitenkin kevättä 2018 heikommiksi.

Suhdannenäkymien heikentymiseen vaikuttavat erimerkiksi materiaalien ja palvelujen hintojen nousu ja investointien arvon kehityksen hidastuminen. Näkymien heikentymisestä huolimatta toimialan suhdanneodotukset ovat yhä vahvasti myönteiset.

Pk-yritysbarometrin tulokset eivät yllätä elinkeinoministeri Mika Lintilää.

− Matkailijoiden yöpymiset kasvoivat vuonna 2017. Suomi on houkutteleva matkakohde. Nyt pitää varmistaa, että olemme sitä tulevaisuudessakin. Tuemme matkailuyritysten kasvua ja haemme jatkuvasti ratkaisuja matkailun kohtaantovaikeuksien ratkaisemiseksi. Työlle pitää löytyä tekijänsä. TEM:n Matkailudiili-ohjelma on hyvä väline tähän, ministeri Lintilä kertoo.

Odotukset henkilökunnan määrän kehityksestä ovat lähes vastaavat kuin keväällä 2018. Pk-toimialabarometrin vastaajista 20 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden kuluessa. Henkilökunnan määrän pienenemistä ennakoi 8 prosenttia. Osaavan työvoiman saanti on vaikeutunut merkittävästi matkailualalla parin viime vuoden aikana.

Matkailualalla tapahtuu uusiutumista koko ajan. Viimeisen vuoden aikana ala on panostanut investointeihin muita toimialoja enemmän, ja työn tekemistä on organisoitu uudelleen. Lisäksi henkilöstöä on sekä koulutettu että palkattu. Kehittämistarpeista matkailuyritykset nostavat markkinoinnin ja myynnin muita toimialoja selvästi merkittävimpänä tekijänä.

Tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön matkailun toimialabarometristä, joka julkaistaan kerran vuodessa. Julkaisussa esitellään toimialakohtaisia tuloksia Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n ja työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä tekemästä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavasta barometrista.

Matkailun toimialabarometri

Matkailudiili-ohjelma

Lisätiedot:
toimialapäällikkö Susanna Jänkälä, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 029 503 7056
kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 029 506 4926