Miten hiilineutraaliin yhteiskuntaan päästään ja mitä se maksaa?

26.9.2019 9.14
Kolumni

Hallituksen ilmastotavoitteet ovat kunnianhimoisia: hiilineutraalius vuonna 2035 sekä lähes fossiilivapaa energiantuotanto 2030-luvun aikana. Tarvittavat laaja-alaiset muutokset vaativat jäntevää politiikkaa ja johdonmukaisia toimia. Samalla on välttämätöntä huolehtia elinkeinoelämän kilpailukyvystä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Hiilineutraaliuspolkuihin liittyy myös merkittäviä epävarmuuksia.

Riku HuttunenNoin 75 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä johtuu energian tuotannosta. Siksi energialla on keskeinen rooli keskipitkän aikavälin ilmastotoimissa. Energiantuotannon vähähiilisyys etenee jo Suomessa hyvään suuntaan. Yli 80 prosenttia maamme sähköstä on jo päästötöntä.

Lämmityksessä hiilineutraalit ratkaisut yleistyvät kivihiilen käytön loppuessa viimeistään vuonna 2029 ja turpeen polton vähintäänkin puolittuessa 2020-luvulla. Kestävät uusiutuvat energialähteet, lämpöpumput, energiavarastot ja erilaiset älykkäät ratkaisut korvaavat fossiilisia polttoaineita. Myös liikenteen toimet ovat keskeisiä tässä suhteessa. Niitä tulee myös kiirehtiä johtuen EU-velvoitteesta vähentää ns. taakanjakosektorin päästöjä.

Pitkän aikavälin (vuoteen 2050) suurin haaste koskee aloja kuten maatalous, sementintuotanto ja öljynjalostus, joilla ei ole kattavia keinoja päästöjen vähentämiseen. Tästä syystä hiilinielut ovat tarpeen kompensoimaan päästöjä. Luonnon hiilinieluja samoin kuin hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (CCS) ratkaisuja onkin tarpeen kehittää pitkäjänteisesti. Päästöjä ja nieluja tulee yleensäkin arvioida yhteisin kriteerein. Luonnon, erityisesti metsiemme, hiilinielujen kehitykseen liittyy kuitenkin suuria epävarmuuksia.

Hiilineutraaliuden saavuttamisen aikataulun kannalta hyvin ratkaisevaa on se, millä keinoin ja kuinka nopeasti Suomen energiaintensiivisen teollisuuden (teräs, kemia, metsä) on mahdollista siirtyä vähähiilisiin prosesseihin.

Tutkimus- ja selvitystyön merkitys liittyy juuri tähän, tarvittavien toimien kirjoon ja mahdollisuuksiin toteuttaa ne syömättä kasvun eväitä ja kannattavuutta. Pitkän aikavälin strategiatyön pohjaksi julkistettiin helmikuussa VTT:n ja Suomen ympäristökeskuksen PITKO-selvitys.

Sen skenaarioista vain yksi johtaisi hiilineutraaliin Suomeen ennen vuotta 2040. Se pitää sisällään myös huomattavan metsien käytön vähentämisen, mikä olisi pulmallista paitsi metsäteollisuuden investointien myös vaikkapa muovia korvaavien uusien puutuotteiden kannalta. Tänä syksynä skenaarioita täydennetään pitäen silmällä hallituksen 2035-tavoitetta. Tämä tarkoittaa käytännössä entistä rajumpia päästövähennyspolkuja.

 Parhaimmillaan vähähiilisen teknologian käytöstä ja kehittämisestä muodostuu Suomelle tärkeä kilpailuvaltti.

Skenaariot ovat skenaarioita, eivät ennusteita, eivätkä ne toteuta itse itseään sen enempää kuin poliittiset tavoitteetkaan. Käytännössä kaikkia elämänaloja koskevat, arkielämään mm. asumisen, autoilun ja digitalisoitumisen kautta vaikuttavat muutokset edellyttävät kauaskantoisia päätöksiä ja toimia. Käytännön välineet ovat erilaisia haittaveroja, muutosta edistäviä tukia ja ohjaavaa sääntelyä. Äärimmillään ilmastopolitiikkaa tehdään kieltojen kautta.

Päästövähennystoimet tulisi lähtökohtaisesti toteuttaa kustannustehokkuusjärjestyksessä, ylläpitäen siten talouden kilpailukykyä. Käytännön päätöksissä ratkaisee yhtä lailla sosiaalinen oikeudenmukaisuus: toteutettavalla politiikalla tulee olla kattava yhteiskunnan tuki.

Avainroolissa oleva energiaintensiivinen teollisuus kuvastaa hyvin tätä kysymystä: muutos tulee toteuttaa niin, että omaksuttava teknologia on kilpailukykyinen. Muutoin vaarannetaan työpaikat ja talouskasvu. On selvää, että eri teollisuudenaloilla ja tuotantoprosesseissa muutos vähähiilisyyteen voidaan toteuttaa vain kunkin tilanteeseen sopivalla aikataululla.

Teollisuusalojen ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyönä laadittavat vähähiilitiekartat antavat asiasta tarkemman kuvan, sisältäen myös energian käytön – erityisesti sähköistymisen – kehitysnäkymät. Parhaimmillaan vähähiilisen teknologian käytöstä ja kehittämisestä muodostuu Suomelle tärkeä kilpailuvaltti. Toimialojen tiekartat valmistuvat kevään aikana.

Muutoinkin pitkä suunnitteluhorisontti ja viiveellä syntyvät vaikutukset ovat suuri haaste ilmastopolitiikalle. Maan- ja metsienkäytön muutokset alkavat tyypillisesti vaikuttaa vasta parinkymmenen vuoden kuluttua – siksikin vuosi 2035 on jo kovin lähellä.

Ei ole ennustajaa, joka osaisi laskea hiilineutraaliuden täsmällisen hinnan. Muuttujia on monta: globaali ja EU-tason politiikka, teknologinen kehitys, hiilinielujen suuruus jne. Parasta onkin edetä toimissa, joiden kustannustehokkuus ja vaikuttavuus ovat ilmeisimmät, kuten maankäytön muutokset ja liikenteen murros. Samalla tulee panostaa tutkimukseen ja innovaatioihin tulevia vuosikymmeniä varten.

Suurin sudenkuoppa vähähiilisyyden tiellä on lyhytjänteinen politiikka, koskien vaikkapa talouskannustimia. Suuret investoinnit edellyttävät vakaata toimintaympäristöä. Pitkäjänteisyys ja ennakoitavuus luovat pohjaa niin ekologiselle kuin taloudelliselle ja sosiaaliselle kestävyydelle.

Riku Huttunen on TEM:n energiaosaston ylijohtaja