Hyppää sisältöön
Media

Pienistä puroista suuri virta: energiatehokkuuden iso kuva

7.6.2016 11.57
Kolumni

Säästetty energia on parasta energiaa. Sitä ei tarvitse tuottaa tai siirtää eikä se saastuta. Korkeampi energiatehokkuus – saman tuotoksen aikaansaaminen vähemmällä energialla – myös maksaa tyypillisesti itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Miksi energiatehokkuuden edistäminen vaikuttaa kuitenkin usein hankalalta?

Tehokkuutta on monenlaista

Asiaa on syytä tarkastella eri kanteilta. Aloitetaan energian kulutuksesta ja laitteiden energiankäytöstä. Korkean hyötysuhteen moottori käyttää vähemmän polttoainetta ja uuden sukupolven pesukone vanhaa vähemmän sähköä ja vettä. Joskus otetaan suorastaan teknologialoikkia, esimerkkinä tästä siirtyminen hehkulampuista ledeihin.

Energiatehokkuutta voidaan lisätä myös käyttäytymisen muutoksilla kuten taloudellisella ajotavalla tai pyykin pesemisellä oikeassa lämpötilassa. Jo 1970-luvun öljykriisit opettivat sammuttamaan turhia valoja, alentamaan sisälämpötilaa ja rajoittamaan ajonopeuksia.

Silloin kun energiaa kulutetaan tai tuotetaan suuressa mittakaavassa, säästötkin voivat muodostua suuriksi. Esimerkiksi terästehtaan prosessi syö valtavasti energiaa. Sellutehtaan prosesseissa kyse voi olla jo siitä, että ylijäävä energia myydään ulos. Varsinaisissa voimalaitoksissa hyötysuhteen merkitys on itsestään selvä. Erityisen korkea energiatehokkuus saavutetaan yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa, jonka merkitys Suomessa on suuri. Polttolaitosten tehostamista tukee mahdollisuus vähentää päästöjä. Teollisen mittaluokan investoinnit tehdään vuosikymmeniksi, joten energiatehokkuuden parantaminen on käytännössä osa normaalia investointisykliä.

Energiaketju katsottava alusta loppuun

Kokonaisvaltaisen kuvan luomiseksi on tarkasteltava myös energialähteiden hyödyntämisen alkupäätä. Öljykentillä palavat kaasuroihut sekä vuotavat öljy- ja kaasuputket edustavat energian ja luonnonvarojen tuhlaamista, samoin hiilikaivosten metaanipäästöt. Vertailukohdaksi voi ottaa biopolttoaineet, joiden tuotannon kestävyyskriteerit on meillä EU:ssa hyvinkin tarkkaan määritelty raaka-aineista lähtien. Sama tarkkuus ei tosiaankaan koske fossiilisia polttoaineita – ehkä pitäisi!

Erilaisten jätteiden, tähteiden ja teollisuuden sivuvirtojen viisas hyödyntäminen on myös laajasti ottaen energiatehokkuutta – oikeastaan resurssitehokkuutta. Otsikoksi voi toki valita myös kiertotalouden.

Laajimmillaan energiatehokkuuden logiikkaa tulisi soveltaa yhteiskuntaa ja sen infrastruktuuria rakennettaessa. Yhdyskuntarakenne, joka vähentää kuljetusten ja liikenteen määrää, on kestävämpi. Esimerkiksi ruoan tuotantoon ja kuljetukseen kuluu paljon energiaa ja raaka-aineita.

Kattava sähköverkko on tärkeä tuotannon ja kulutuksen tasapainottaja. Suomessa siirtoverkon siirtohäviöt ovat kaiken lisäksi alhaisella tasolla. Niinpä verkosta irtautumalla ei tehokkuus parane. Sähköverkon älykkyyttä ja kysyntäjoustoa kehittämällä parannamme taloudellisuutta entisestään.

Energiatehokkuus politiikan keskiössä

Politiikkatasolla energiatehokkuus on ajankohtaista monin tavoin. Se on valmisteltavan kansallisen energia- ja ilmastostrategian eräs läpileikkaava teema. Linjauksia ohjaa muun muassa EU:n tavoite parantaa energiatehokkuutta vähintään 27 prosentilla vuoteen 2030, lähtökohtana vuoden 2007 kehitysarvio. Tavoitetta voidaan matkalla kiristääkin. Suomelle pulmallinen on EU:n tapa tarkastella tavoitteita lähinnä kansantalouden ja energian kokonaiskulutuksen tasolla. Koska meillä energiaintensiivisetkin toimialat ovat todennäköisesti kasvussa, olisi perusteltua tarkastella näiden energiatehokkuutta itsenäisesti, esimerkiksi kansainvälisen vertailun kautta.

Heti syksyn tullen Euroopan komissio antanee energiatehokkuusdirektiivin muutosehdotuksen. Edellä todetun ohella toiveissamme olisi tämän lakiteknisesti sekavan ja tulkinnanvaraisen säädöksen täsmentäminen. Kauneus ei saisi olla katsojan silmissä, vaan tarvitaan objektiivinen ja kattava lähestymistapa energiatehokkuuteen.

Tietoa, tukea ja sääntelyä

Palataan peruskysymykseen. Energiatehokkuuteen satsaamisen on taloudellisesti järkevää. Yleiseltä kannalta perusteltuja investointeja hidastaa kuitenkin usein vajavainen tieto tai jopa laiskuus, esimerkiksi talouden suhdanteista johtuva lyhyt perspektiivi taikka investoinnilta vaadittu pikainen tuotto. Eräissä tapauksissa voidaan myös jäädä odottamaan uuden teknologian kehittymistä. Miten siis edistää parhaiten energiatehokkuutta?

Konstit ovat monet. Ensimmäinen keino on tiedon lisääminen. Esimerkiksi ymmärrys uusien ikkunoiden tai eristyksen parantamisen tuomasta säästöstä kannustaa talon kunnostukseen. Laitteiden energiatehokkuusmerkinnät auttavat kuluttajaa kestävissä valinnoissa. Elinkeinoelämän ja kuntien osalta menestykseksi ovat meillä osoittautuneet vapaaehtoisuuteen perustuvat energiakatselmukset ja energiatehokkuussopimukset.

Myös erilaisilla tuilla, jotka voivat ulottua kotitalousvähennyksestä ministeriön innovatiivisiin hankkeisiin myöntämiin energiatukiin, voidaan kiihdyttää muutosta.

Keinoista rankin on sääntely, koski se sitten rakentamista, moottoreiden päästöjä tai vaikkapa hehkulampuista luopumista. Tätä työkalua tuleekin käyttää tarkkaan harkiten.

Parasta energiatehokkuudessa on, että meistä jokainen voi siihen vaikuttaa arkipäivän valinnoilla, koskivat ne sitten hankintoja, liikkumista, asumista tai vaikkapa syömäämme ruokaa.

Riku Huttunen,TEM:n energiaosaston ylijohtaja

Kolumni
Sivun alkuun