Professori Erkki Ormala arvioimaan valtion tutkimus- ja innovaatiorahoituksen riittävyyttä

Työ- ja elinkeinoministeriö 5.6.2018 14.45
Tiedote

Elinkeinoministeri Mika Lintilä on kutsunut Aalto yliopiston professori Erkki Ormalan arvioimaan valtion toimien riittävyyttä ja relevanssia soveltavan tutkimuksen voimavarojen osalta sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n roolia elinkeinoelämää palvelevan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kannalta.

Selvityksen tavoitteena on tuottaa perusteltuja ehdotuksia valtion toimista, joilla nostetaan elinkeinoelämän innovaatiopanostukset kasvu-uralle. Selvityksen tulee valmistua lokakuussa 2018.

Suomi on selvästi jäämässä kilpailijamaista jälkeen, kun verrataan yritysten panostuksia tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Selvityshenkilöksi on kutsuttu tutkimus- ja innovaatiopolitiikan kokenut asiantuntija. Ormala on työskennellyt aiemmin (1987–1999) valtion tiede- ja teknologianeuvoston pääsuunnittelijana ja Nokia Oyj:n teknologiapolitiikan johtajana. Tällä hetkellä Ormala toimii professorina Aalto yliopiston johtamisen laitoksella. Selvitys luovutetaan ministeri Lintilälle lokakuussa 2018.

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää lisäksi ulkopuolisen, riippumattoman arvioinnin VTT:n asemasta ja roolista tutkimus- ja innovaatiojärjestelmässä. Arvioinnin toteuttajaksi on valittu kilpailun perusteella Gaia Consulting Oy. 

Gaia Consulting Oy:n tekemän arvioinnin tavoitteena on tuottaa näkemys keskeisistä kehittämistarpeista ja suosituksia sekä VTT:lle että valtiolle omistajaohjauksen kehittämiseksi. Arviointi valmistuu joulukuussa 2018.

VTT on vuoden 2015 organisaatiouudistuksen jälkeen uusinut strategiansa ja toteuttanut paljon uudistuksia. Samaan aikaan viimeisen 10 vuoden aikana toimintaympäristössä on tapahtunut paljon nopeita muutoksia, joihin tutkimuslaitoksen on kyettävä vastaamaan. Yksi merkittävä tekijä on ollut julkiseen TKI-rahoitukseen kohdistetut leikkaukset sekä yritysten vähentynyt halukkuus investoida tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. 

Organisaatiossa tehtyjen muutosten isompia vaikutuksia nähdään vasta tulevina vuosina, mutta jo nyt on hyvä hetki tarkastella tehtyjen muutosten suuntaa ja VTT:n uutta asemaa ja roolia osana kansallista tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää.

Lisätiedot:
ylijohtaja Ilona Lundström, TEM, etunimi.sukunimi@tem.fi, p. 029 50 47186
professori Erkki Ormala, Aalto yliopisto, etunimi.sukunimi@aalto.fi, p. 040 749 2779
varatoimitusjohtaja Mari Hjelt, Gaia Consulting Oy, etunimi.sukunimi@gaia.fi, p. 040 8236991
neuvotteleva virkamies Pirjo Kutinlahti, TEM, etunimi.sukunimi@tem.fi, p. 029 50 48260
neuvotteleva virkamies Kirsti Vilén, TEM, etunimi.sukunimi@tem.fi, p. 029 50 64008