FI SV EN

Rajayhteistyöhön kansallista rahoitusta vuodelle 2018

Työ- ja elinkeinoministeriö 27.6.2018 11.46
Tiedote

Raja-alueyhteistyölle on vuosille 2014–2020 varattu kaikkiaan 161,3 miljoonaa euroa EU-rahoitusta. Raja-alueyhteistyön ohjelmat ovat osa Suomen saamaa EU-rahoitusta.

Hallitus myönsi 27.6.2018 kansallista rahoitusta vuodelle 2018 Suomen sisä- ja ulkorajoilla toteutettaviin yhteistyöohjelmiin (Kolarctic, Karelia, Kaakkois-Suomi – Venäjä, Pohjoinen, Botnia-Atlantica ja Keskinen Itämeri). Rajat ylittävä yhteistyö kohdistuu rajaseutujen kehittämiseen ja integroimiseen.  

Euroopan naapuruusvälineen rajayhteistyöhön (ENI CBC) reilut 21 miljoonaa euroa

Euroopan naapuruusvälineen rajayhteistyötä toteuttavilla EU:n osarahoittamilla Kolarctic-, Karelia- ja Kaakkois-Suomi - Venäjä ENI CBC -yhteistyöohjelmilla vahvistetaan vakautta, talouskehitystä ja koheesiota Suomen ja Venäjän raja-alueilla ja niiden läheisyydessä. Ohjelmista rahoitetaan mm. yritystoiminnan kehittämishankkeita, ympäristöhankkeita ja liikennehankkeita.

Ohjelmien hallintoviranomaisina toimiville maakuntien liitoille myönnettiin valtion rahoitusosuutena 21 050 000 euroa käytettäväksi ohjelmien mukaisiin toimenpiteisiin.

Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen (EAY) ohjelmiin 2,8 miljoonaa euroa

Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitetta (EAY) toteuttavilla EU:n osarahoittamilla Pohjoisen, Botnia-Atlantican ja Keskisen Itämeren yhteistyöohjelmilla tuetaan ensisijaisesti innovaatioihin, pk-yritysten kilpailukyvyn parantamiseen, ympäristön suojeluun ja kestävän liikenteen edistämiseen liittyvää rajat ylittävää yhteistyötä kyseisillä raja-alueilla.

Rahoitusta myöntäville maakuntien liitoille osoitettiin valtion rahoitusosuutena 2 800 000 euroa käytettäväksi ohjelmien mukaisiin toimenpiteisiin.

 – Ohjelmat ovat tärkeitä Suomelle ja raja-alueiden kehittämiselle. On tärkeää, että niiden toiminta voidaan turvata myös jatkossa. Siksi olemmekin korostaneet koheesiopolitiikan neuvotteluissa ohjelmien jatkon tärkeyttä ja riittävää rahoitusta, korostaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Lisätietoa


EU:n ulkorajayhteistyöohjelmat (ENI CBC) 2014–2020

Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY) -tavoite 2014–2020

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Jannika Ranta, TEM, p. 050 340 2250
neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen, TEM, p. 029 506 4922