Sähkömarkkinat Pohjoismaissa saamassa uuden vision

Työ- ja elinkeinoministeriö 21.11.2018 17.49
Tiedote

Pohjoismaisille sähkömarkkinoille luodaan uusi visio. Sen kehittämistyö aloitettiin 21.11.2018 Tukholmassa ensimmäistä kertaa järjestetyssä pohjoismaisessa sähkömarkkinafoorumissa. Kokouksessa olivat paikalla pohjoismaiden sähkömarkkinoiden keskeisimmät toimijat.

Uuden vision tarve on ilmeinen, koska sähkömarkkinat ovat voimakkaassa muutoksessa tuuli- ja aurinkovoiman vahvan esiinmarssin ja samaan aikaan tapahtuvien perinteisten voimalaitosten sulkemisten vuoksi, mikä puolestaan asettaa suuria vaatimuksia pohjoismaiselle sähköjärjestelmälle ja yhteistyölle maiden välillä.

Lisäksi EU kehittää Euroopan energiaunionia, jolla on suora vaikutus pohjoismaisiin sähkömarkkinoihin. Tässä prosessissa Pohjoismaiden etuna on yhteinen visio ja yhtenäinen näkemys sähkömarkkinoiden kehityksestä.

– Yhteiset pohjoismaiset, ja nykyään myös Baltian kattavat alueelliset sähkömarkkinat toimivat kansainvälisenä esimerkkinä. Myös EU:ssa parhaillaan neuvoteltavat sähkömarkkinasäädökset pohjautuvat laajalti pohjoismaiseen malliin. Siinä sääntelyn tehtävänä on ennen kaikkea mahdollistaa markkinoiden tehokas toiminta, toteaa Suomea kokouksessa edustanut ylijohtaja Riku Huttunen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Lundissa toukokuussa 2018 järjestetyssä pohjoismaisessa energiaministerikokouksessa ministerit sopivat kehittävänsä uuden vision sähkömarkkinoille. Päätös perustui ehdotukseen pohjoismaisesta energiayhteistyöstä, joka sisältyi Jorma Ollilan vuonna 2017 kokoamaan tulevaisuusselvitykseen.

Useat pohjoismaiset sähkömarkkinatoimijat ovat aiemmin puhuneet tarpeesta tehostaa vuoropuhelua toimijoiden ja päättäjien välillä. Raportissaan Ollila nosti esille myös ajatuksen vuosittain järjestettävästä sähkömarkkinafoorumista, johon keskeiset toimijat kokoontuisivat keskustelemaan sähkömarkkinakysymyksistä. Foorumi kokoontui nyt ensimmäistä kertaa. Tukholmassa aloitettiin konkreettinen työ uuden sähkömarkkinavision luomiseksi.

Ajatuksena on, että pohjoismaiset energiaministerit päättävät uudesta visiosta seuraavassa kokouksessaan, joka järjestetään kesäkuussa 2019 Islannissa. Tuossa kokouksessa ministerit pohtisivat myös käytännön toimia vision jalkauttamiseksi sähkömarkkinoille Pohjoismaissa.

Tänä vuonna pohjoismaiden energiaministerikokouksen puheenjohtajana toimiva Ruotsin energiaministeri Ibrahim Baylan totesi Tukholman kokouksessa, että on tärkeää toimia nyt ja ryhtyä konkreettisiin toimiin.  

– Yhteiset sähkömarkkinamme ovat hyvä esimerkki siitä, mitä voimme saavuttaa, kun toimimme yhdessä. Nyt on aika ottaa seuraava askel sähkömarkkinayhteistyössä ja valmistaa Pohjoismaat vihreään muutokseen. On erittäin tärkeää sovittaa sähköjärjestelmämme tulevaisuuden vaatimuksiin, Baylan jatkoi.

Lisätiedot verkossa:
www.norden.org

Lisätiedot:
ylijohtaja Riku Huttunen, TEM, puh. 050 431 6519
ylitarkastaja Bettina Lemström, TEM, puh. 050 396 3319