Terrafame Group Oy:lle lisäpääomaa

Työ- ja elinkeinoministeriö 29.6.2016 14.17
Tiedote

Valtioneuvosto valtuutti 29.6.2016 työ- ja elinkeinoministeriön merkitsemään Terrafame Group Oy:n osakkeita ja korottamaan yhtiön omaa pääomaa 144 miljoonalla eurolla. Osakkeiden merkitseminen toteutetaan vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioon sisältyvällä määrärahalla.

Terrafame Group Oy on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, joka on perustettu Talvivaaran kaivosta koskeviin järjestelyihin varautumiseksi. Valtio on alkusyksystä 2015 lähtien ottanut merkittävän roolin entisen Talvivaaran kaivoksen jatkon osalta.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi 25.5.2016 pitämässään kokouksessa, että valtio valmistautuu Terrafamen Sotkamon kaivoksen hallittuun sulkemiseen. Sulkeminen toteutetaan tarvittaessa vaiheittain siten, että ympäristöturvallisuus varmistetaan kaikissa olosuhteissa. Valmistelu toteutetaan vuoden 2016 loppuun kestävän siirtymäkauden aikana. Samanaikaisesti jatketaan neuvotteluja yksityisten, valtiosta riippumattomien rahoittaja- ja sijoittajatahojen kanssa.

Samalla ministerivaliokunta puolsi esitystä, jonka mukaan valtion tämän vuoden toiseen lisätalousarvioon varattaisiin 144 miljoonaa euroa Terrafame Group Oy:n lisäpääomitukseen.

Lisätalousarvion voimaantulon myötä toteutettavalla lisäpääomituksella turvataan kaivostoiminnan jatkuminen ja hallittuun sulkemiseen valmistautuminen vuoden 2016 loppuun.

Terrafame Group Oy voi hyödyntää esitettävää lisäpääomitukseen varattavaa määrärahaa ja osallistua kanssasijoittajana Terrafame Oy:n toiminnan jatkorahoitukseen, mikäli neuvottelut yksityisten, valtiosta riippumattomien rahoittaja- ja sijoittajatahojen kanssa etenisivät siirtymäkauden kuluessa.

Lisätiedot:
talousjohtaja Mika Niemelä, TEM, puh 029 506 2135