TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Innovaatioseteleitä innovaatiopankista?

Antti Valle Julkaisupäivä 11.7.2016 12.06 Blogit

Hallitus päätti toteuttaa osana yrittäjyyspakettia kaksi eri kokeiluhanketta innovaatiopolitiikan välineiden kehittämiseksi. Ne ovat innovaatioseteli ja innovaatiopankki. Nämä kokeilut ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisia, mutta molemmat palvelevat yritysten liiketoiminnan uudistumista.

Innovaatiosetelillä yritys voi ostaa korkean osaamisen palveluja

Innovaatiosetelin tavoitteena on saada nykyistä suurempi joukko pk-yrityksiä käyttämään osaamisintensiivisiä innovaatiopalveluita kilpailukykynsä kehittämisessä. Tällaisen matalan kynnyksen tukivälineen luominen liittyy yleisempään pyrkimykseen laaja-alaistaa innovaatiotoimintaa.

Hankkeen tavoitteena on myös  vauhdittaa pk-yritysten innovatiivisuutta ja uudistumista tukevien kehittämispalvelujen tarjoaman ja markkinan kehittymistä. Suomen Yrittäjien selvitys osoittaa, että aiempaa suurempi osa suomalaisista pk-yrityksistä toimii osana kansainvälisesti kytkeytyneitä liiketoimintaekosysteemejä ja vaatimukset niiden innovaatio-osaamiselle ovat aiempaa kovemmat.

Innovaatiosetelin 2-vuotinen kokeiluhanke toteutetaan Tekesin johdolla koko maan kattavasti. Setelin arvo on 5000 euroa ja sen saaja voi ostaa innovaatiotoimintaan liittyviä asiantuntijapalveluita valitsemaltaan palveluntarjoajalta. Sen toimintaperiaatteet julkistettiin juhannuksen alla Tekesin verkkosivuilla. Käytännössä hanke käynnistyy syys-lokakuussa. Tosin jo ennen tätä ministeri Rehn jakaa innovaatioseteleitä Creative Business Cupin voittajayrityksille 13.7. Porin SuomiAreenassa.

Hankkeen määrittelyssä on pyritty välttämään päällekkäisyyksiä muiden tukimuotojen kanssa. Niistä lähimpänä innovaatioseteliä on ELY-keskusten hallinnoima yritysten kehittämispalvelu. Toisaalta määräaikaista kokeilua ei ole syytä rajata liian tiukasti suhteessa nykyisiin tukivälineisiin, varsinkaan kun maakuntahallintoon siirtyminen joka tapauksessa tuo epäjatkuvuuskohdan nykyisiin elinkeinokehittämisen välineisiin aluetasolla.

Tekesin kokeiluhankkeen kanssa samanaikaisesti toteutetaan Pirkanmaalla erillinen innovaatiosetelin kokeilu Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredean vedolla. Näiden kokeilujen toimintaperiaatteissa ja teknisessä toteutuksessa tulee olemaan eroja, mikä antaa mahdollisuuden vertaileviin johtopäätöksiin hankkeitten päättyessä. Kokeiluhankkeiden odotetaan tuottavan näkemystä tukivälineistä, joita voidaan tulevaisuudessa hyödyntää yritysten tarpeita vastaavien innovaatiopalvelujen laadun ja tarjonnan kehittämiseksi koko maassa.

Innovaatiopankki yhdistää ideoiden tuottajat ja hyödyntäjät

Yrittäjyyspaketin linjaus innovaatiopankin luomisesta pohjautuu pääministeri Sipilän aloitteeseen yliopistojen ja keksijöiden patenttien ja innovaatioiden aktiivisemmasta hyödyntämisestä yhteistyössä yritysten kanssa.

Innovaatiopankin perusajatus on auttaa ratkaisuja etsiviä yrityksiä löytämään tehokkaammin tarvitsemaansa osaamista ja immateriaalioikeuksia. Innovaatiopankki kartoittaa näiden ratkaisujen tarjontaa sekä Suomesta että kansainvälisistä verkostoista ja yhdistelee niitä kaupallistettaviksi kokonaisuuksiksi. Tarkoituksena on auttaa suomalaisia huippuosaajia kytkeytymään kansainvälisiin tutkimus- ja liiketoimintaverkostoihin, joiden kautta innovatiiviset ratkaisut saadaan tehokkaammin hyödynnettyä.

Innovaatiopankin rakentaminen käynnistetään Tekesin rahoittamana kokeiluhankkeena, jossa haetaan yksi tai useampi uskottavinta toimintamallia pilotoitaviksi. Kokeiluun pyritään saamaan mukaan sellaisia tutkimusorganisaatioita, joilla on vahva kokemus yritysyhteistyöstä ja tutkimustulosten kaupallistamisesta. Toteuttajatiimillä tulee olla kykyä tunnistaa liiketoiminta­potentiaalia ja sen tulee toimia tiiviissä yhteistyössä niin ratkaisuja kehittävien toimijoiden, kuten korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja keksijöiden, kuin niiden hyödyntäjien, kuten yritysten ja julkisia palveluja tarjoavien tahojen kanssa.

Innovaatiopankki liittyy hallituksen tavoitteeseen vahvistaa korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi. Hallitus on osoittanut Tekesille kärkihankerahoitusta tutkimusinvestointien kaupallistamiseen sekä korkeakoulujen kaupallistamistoimintojen vahvistamiseen. Myös Suomen Akatemialle on osoitettu lisärahoitusta tutkimustulosten hyödyntämiseen. Tässä kokonaisuudessa innovaatiopankin toimintamalli palvelee osaltaan suomalaisen osaamisen profilointia ja markkinointia kansainvälisille toimijoille.

teollisuusneuvos Antti Valle, TEM

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.