TEMatiikkaa-blogi

Blogit

TE-palvelupilotit ratkomaan neljää haastetta

Jenni Wessman Julkaisupäivä 24.3.2021 13.43 Blogit

Erityisasiantuntija Jenni Wessman, työ- ja elinkeinoministeriö

Kevään kunniaksi käynnistyy TE-palvelupilotteja (2021 - 2022) ympäri Suomen. Pilotit ovat osa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) Työkykyohjelman toimenpiteitä ja tuovat osaltaan ratkaisuja osatyökykyisten työllistymiseen. Pilottialueita ovat Pohjois-Pohjanmaa, Uusimaa, Pohjois-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Häme, Pirkanmaa, Lappi ja Pohjanmaa.

Pilotit kirittävät TE-palveluita kohti uutta TE-palvelustrategiaa. Uudessa strategiassa korostuvat palveluiden asiakaslähtöisyys, kustannustehokkuus ja vaikuttavuus, joita edistetään mm. muodostamalla palvelukokonaisuuksia ja strategisia kumppanuuksia.

Klassikkohaasteena tunnistaminen ja palvelutarve

Alkavilla palvelupiloteilla on ratkottavanaan neljä erilaista haastetta, jotka on tunnistettu yhdessä työkykykoordinaattoreiden, TE-toimistojen sekä TEM:n kumppaneiden kanssa. Ensimmäinen haasteista keskittyy osatyökykyisten asiakkaiden tunnistamiseen sekä heidän palvelutarpeidensa löytämiseen. Haaste on kiperä klassikko, joka on mukana myös Työkykyohjelman sosiaali- ja ter-veysministeriön alueellisissa hankkeissa. Pirkanmaalla palvelupilotin tavoitteeksi on asetettu asiakkaiden parempi tunnistaminen palvelutarvearvioinnin yhteydessä. Pilotissa testataan muun muassa työkykypistemäärämittaria yhtenä arviointityökaluna.

Rekrytointipalvelut hiotuksi kokonaisuudeksi

Toisena teemana on työnantajapalveluiden sekä työnhakijapalveluiden yhteistyön tiivistäminen. Näillä palveluilla on totuttu näkemään omat asiakasryhmänsä omine tarpeineen, eikä yhteistyötä ole välttämättä tehty aina niin tiiviisti kuin voitaisiin. Pilotit hakevatkin rohkeasti uudenlaisia yhteistyömalleja, jossa palvelut muodostavat sekä työnhakija- että työnantaja-asiakasta hyödyttävän rekrytointipalvelukokonaisuuden. Esimerkiksi Lapin pilotissa tunnistetaan yksilölliseen työ-kykyyn liittyviä tekijöitä ja jäljellä olevaa työkykyä sekä räätälöidään työnantajille tukea osatyökykyisten työllistämiseksi työvoimapula-alueille.

Osaamien lisäämistä ja koulutustarpeiden tunnistamista

Piloteissa pureudutaan myös osatyökykyisten koulutuksen tarpeen tunnistamiseen sekä saatavuuden ja tarjonnan parantamiseen. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan pilotissa muodostetaan alueelliset työkykypalvelut sekä parannetaan osatyökykyisen asiakkaan osaamisen tunnistamista ja palveluita muun muassa uuden osaamispassin avulla.

Järjestöyhteistyöhön vauhtia

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä pilotit ottavat vastaan järjestöyhteistyön haasteen. Tavoitteena on laajentaa ja vahvistaa järjestöyhteistyötä. On tiedossa, että järjestöjen erityisosaamista voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kohderyhmän työllistämisessä, kouluttamisessa, palveluiden suunnittelussa ja tuottamisessa. Käytännön toteutus vaatii kuitenkin hiomista. Isoimpana haasteena on järjestökentän osaamisen tunnistaminen ja integroiminen osaksi TE-palvelurakennetta. Pohjois-Pohjanmaan pilotissa järjestöyhteistyötä lisätään ratkaisulla, jossa yksi palveluntuottaja tai palveluntuottajien yhteenliittymä vastaa asiakkaan tarpeiden tunnistamisesta sekä työnantaja- ja järjestöyhteistyöstä.

Meneillään oleva Työkykyohjelma (2019 - 2023) on työ-ja elinkeinoministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) yhteinen ponnistus, jossa parannetaan osatyökykyisten mahdollisuuksia päästä työelämään. Työkykyohjelmassa on käynnistynyt lukuisia alueellisia hankkeita, joista osa on STM:n ja osa TEM:n luotsaamia. TEM on 24.3.2021 kertonut TE-pilottien käynnistymisestä. STM:n alueellisista hankkeista löydät lisätietoja tästä.

erityisasiantuntija Jenni Wessman, työ- ja elinkeinoministeriö

 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.