TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Yksilölliset TE-palvelut edistävät osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä

Jenni Wessman Julkaisupäivä 29.10.2021 13.08 Blogit

 

Jenni Wessman

Osatyökykyisten työllistymistä voidaan helpottaa, kun heille on tarjolla erityisesti osatyökykyisille räätälöityjä TE-palveluja. Palvelujen on tällöin oltava yksilöllisiä ja tiiviisti osatyökykyistä henkilöä tukevia. Osatyökykyinen työnhakija hyötyy siitä, että hän saa tukea tarvittaessa riittävän pitkään. Tuen pitää myös muokkautua osatyökykyisen asiakkaan tarpeen mukaan. Myös työnantaja tarvitsee joskus tukea.

Toistaiseksi TE-toimistoissa ei ole ollut tällaisia räätälöityjä palveluja riittävästi tarjolla. Niiden hankintaa ostopalveluina muilta palveluntarjoajilta ei ole myöskään järjestelmällisesti kehitetty.

Tilanne on paranemassa. Työkykyohjelman kahdeksassa TE-palvelupilotissa kehitetään parhaillaan erityisesti osatyökykyisille työnhakijoille tarkoitettuja rekrytointipalveluja, työhönvalmennuksia ja palvelukokonaisuuksia, jotka parhaiten tukevat osatyökyisten työkykyä. Kehittämistyötä viitoittavat käytännön työssä tehdyt havainnot. Työssä hyödynnetään järjestöjen ja muiden sidosryhmien osaamista. 

Pilottialueita ovat Pohjois-Pohjanmaa, Uusimaa, Pohjois-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Häme, Pirkanmaa, Lappi ja Pohjanmaa.

Piloteissa keskitytään erityisesti osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä tukevien palvelujen hankintoihin. Kuluvan syksyn aikana tällaisia kokonaisuuksia valmistuu yhteensä 16, suurin osa on käynnistynyt jo lokakuussa. Vaikka pilotit ovat alueellisia, niiden tulokset on tarkoitettu hyödynnettäväksi koko maassa. 

Kehittämistyön tuloksista hyötyvät ennen kaikkea työtä hakevat osatyökykyiset, mutta myös kaikki TE-palveluja järjestävät tahot sekä työnantajat. 

Uudenlaista otetta haetaan esimerkiksi osatyökykyisille sopiviin erilaisiin valmennuksiin ja osaamisen kehittämisen palveluihin sekä työnantajille suunniteltuihin valmennuksiin Samalla etsitään keinoja, jotka voivat vahvistaa tarvittavan koulutuksen saatavuutta ja tarjontaa. Kehittämistyöhön kuuluu lisäksi entistä tiiviimpi yhteistyö TE-toimistojen työnhakijoiden palvelujen ja työnantajille tarkoitettujen palvelujen välillä. 

Piloteista vinkkejä osatyökykyisten työllistymistä edistävien palvelujen hankintoihin

Osatyökykyisten työllistymistä edistävien palvelujen ja niiden hankinnan kehittämisessä kannattaa huomioida seuraavat neljä näkökulmaa.

  1. Räätälöity työhönvalmennus. Työhönvalmennus on yksi TE-palvelujen osatyökykyisille sopivista palveluista, mutta sen pitää nykyistä paremmin tukea osatyökykyisiä asiakkaita. Palvelujen hankinnoissa testataan erilaisia valmennuksia, jotka ovat pitkäkestoisia, intensiivisiä ja asiakkaan tarpeen mukaan muokkautuvia. Valmennuksissa pyritään myös kartoittamaan paremmin asiakkaan työkyky. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan Tykki -pilotissa työhönvalmennukseen yhdistetään toiminnallinen työkyvyn arviointi, jotta asiakkaan työkyvystä saadaan kattava kuva. Henkilöasiakkaiden työhönvalmennuspalveluihin voidaan yhdistää myös työnantajille suunnattua valmennusta.
     
  2. Työnantajan valmennus ja tukeminen. Osatyökykyiset henkilöt hyötyvät myös työnantajille tai työyhteisöille kohdennetuista palveluista. Työnantajille voidaan tarjota tukea osatyökykyisen työllistämisessä ja työn aloituksen tueksi. Moni työnantaja hyötyy esimerkiksi ohjauksesta ja neuvonnasta, jotka liittyvät erilaisten tukien, kuten palkkatuen ja kuntalisien, käyttöön. Myös työpaikalla tapahtuva työn räätälöinti tai sopivien työtehtävien etsintä ja muokkaus yhdessä valmentajan, työnantajan ja työntekijän kanssa madaltavat kynnystä työllistää osatyökykyinen henkilö. Tätä teemaa on edistetty mm. Pohjois-Karjalan Osatyökykyisten palvelumalli asiakas- ja yrityspalveluihin -pilotissa.
     
  3. Palvelujen hankinta ja yhteiskehittäminen. Osatyökykyisten henkilöiden työllistymiseksi tarvitaan monialaista tukea ja yhteistyötä. TE-palvelujen lisäksi asiakas voi hyötyä esimerkiksi työkyvyn tukemiseen erikoistuneista sosiaali- ja terveyspalveluista tai kuntoutuksesta. Kaikissa käynnissä olevissa piloteissa hyödynnetään monialaista yhteistyötä. Kehitystyötä tehdään yhdessä sekä alueellisten asiantuntijaverkostojen että sidosryhmien kanssa. Ammattilaisten monialaista osaamista voidaan hyödyntää jo kohderyhmälle sopivien palveluiden hankintojen suunnittelussa, kuten Lapin Työtä, tietoa ja työkykyä -pilotissa
     
  4. Työssä pysymisen tukeminen. TE-pilottien joukossa on myös aivan uudenlaista kokeiluhenkeä. Esimerkiksi Hämeen TE-toimiston Työelämädiili -pilotissa tavoitteena on pitää jo työssä olevat henkilöt työelämässä. Pilotissa tarjotaan sekä työnantajalle että työntekijälle tukea työssä olevan työntekijän työkyvyn ja työssä pysymisen tueksi. Näin ehkäistään osatyökykyisten henkilöiden putoamista työmarkkinoiden ulkopuolelle.

TE-palvelupilotit toteutetaan vuosina 2021-2022 osana hallituksen työkykyohjelmaa. Ohjelma on osa hallituksen työllisyystoimien kokonaisuutta. Tavoitteena on edesauttaa osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä ja työssä jaksamista. Työkykyohjelmasta vastaa ja sitä toteuttaa työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. 

Työkykyohjelma 
TE-palvelupilotit

Jenni Wessman
erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.