TEMatiikkaa-blogi

Työllisyyden parantamiseksi on purettava koulutukseen ja terveyteen liittyviä esteitä

Samaan aikaan, kun kärsimme korkeasta työttömyydestä, monilla aloilla on pulaa osaajista. Kun asiasta kysytään työnantajilta, osaamiseen liittyvät puutteet...

Puhetta turpeesta – mitä oikeudenmukaisen siirtymän rahaston avulla voidaan tehdä?

Sanna Marinin hallitus on sitoutunut energiaturpeen käytön puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Nykykehityksen valossa tavoite saatetaan saavuttaa jo...

Yritysten ja korkeakoulujen yhteistyöllä osaajia yrityksiin – Digitalisaatio Akatemia Vaasassa

Osaavan työvoiman saatavuus on alkanut muodostua suureksi kasvun ja kilpailukyvyn esteeksi Suomessa. Erityisesti osaajavaje näkyy vaativimmissa tutkimus-,...

Raha ei yksin riitä – johdonmukainen sääntely on avain EU:n ilmastotavoitteisiin 

Suomessa ja koko Euroopassa on vireillä suuri määrä ilmastoinvestointeja. Suunnitelmissa tuhannet tuulimyllyt maalla ja merellä, vety ja sähköpolttoaineet...

Vuosi takana joustavampia EU:n valtiontukisääntöjä – vääristyikö kilpailu sisämarkkinoilla?

Koronaepidemian ensimmäistä vuosipäivää on vietetty tänä keväänä useissa yhteyksissä. Maaliskuun lopussa ohitettiin melko vähin äänin yksi merkkipaalu:...

TE-palvelupilotit ratkomaan neljää haastetta

Kevään kunniaksi käynnistyy TE-palvelupilotteja (2021 - 2022) ympäri Suomen. Pilotit ovat osa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) Työkykyohjelman...

Odottamattoman tutkimustiedon äärellä

Tutkimustieto voidaan jakaa julkisen mielenkiintoarvon perusteella ”nollatutkimuksiin” ja muihin. Tässä blogissa käsittelen enemmän muita tutkimuksia,...

Osaava työvoima on edellytys kilpailukyvylle – tarjoaako työurajohtaminen ratkaisun haasteeseen?

Työ on murroksessa. Osaamistarpeet muuttuvat nyt nopeasti. Ennen kaikkea digitalisaatio muuttaa työn tekemisen tapoja ja haastaa osaamista. Todistimme tämän...

Teot rasismia vastaan työelämässä ovat tie menestyviin yrityksiin

Tutkimukset puhuvat selvää kieltä: monimuotoinen työyhteisö on organisaatiolle menestystekijä. Yritys, jonka työntekijät edustavat eri etnisiä ryhmiä ja...

EU-rahoituksella tuetaan talouden rakennemuutosta ja parannetaan työllisyyttä

Suomen kestävän kasvun ohjelmasta on nyt julkaistu ensimmäinen luonnos. Ohjelma havainnollistaa, miten EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen...

Yritysten on kunnioitettava ihmisoikeuksia toiminnassaan – sääntelyä pohditaan nyt sekä Suomessa että EU:n tasolla 

Keskustelu vastuullisen liiketoiminnan sääntelystä käy vilkkaana. Keskiössä ovat aloitteet, jotka perustuvat asianmukaiseen huolellisuuteen (due diligence)....

Kuntakokeilut käynnistyvät – Mikä muuttuu?

Työllisyyden kuntakokeilut ovat aivan nurkan takana. Kokeilut käynnistyvät 1. maaliskuuta 25 kokeilualueella. Kokonsa puolesta voidaan puhua massiivisesta...

Digijättien toimintaa säänneltävä tiukemmin

Osa digijäteistä ja sosiaalisen median yrityksistä on kasvanut niin suuriksi, että niiden toiminnalla on haitallisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Olemassa...

TE-palvelustrategia viitoittamaan palvelujen kehitystä

TE-hallinnon rakenteisiin ja toiminnan organisointiin liittyy tällä hetkellä voimakkaita muutospaineita, muun muassa vuoden 2021 alkupuolella käynnistyvät...

Yhdessä rakennamme tulevaisuuden terveyttä

Viime viikkoina on julkaistu joulunajan lukemistoon kaksi keskeistä asiakirjaa suomalaisen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kehittämisestä. Hallitus...

Työvelvollisuusrekisterin käyttöönottovalmiuden ylläpitäminen on TEM:n lakisääteinen tehtävä – tietoja voidaan kerätä vain poikkeusoloissa

Julkisuuteen on noussut keskustelua terveydenhuoltoalan ammattilaisten työvelvollisuusrekisteristä. Tässä on tarkoitus avata mistä siinä on kyse. ...

Pidetään kiinni nuorten Ohjaamojen vahvuuksista

Nuorten matalan kynnyksen palvelupisteiden, Ohjaamojen, verkostoa on rakennettu vuodesta 2015. Verkosto kokoaa yhteen eri alojen ammattilaisia siten, että...

Komission aloite torjuu palkkaköyhyyttä

Euroopan komissio antoi tänään 28.10.2020 esityksensä eurooppalaisesta vähimmäispalkasta. Kyseessä on direktiivi, jonka tarkoituksena on ohjata ja raamittaa...

Markkinavalvonnan uudistaminen parantaa yritysten ja kuluttajien toimintaympäristöä 

Markkinavalvonnan uudistamisen ensimmäisen aallon laineet lyövät jo lähelle rantaa, kun hallitus antoi 5.10.2020 eduskunnalle esityksen markkinavalvontalain...

Perhe ja työ – sopivatko palapelin palat yhteen?

Väestöennusteen luvut näyttävät synkiltä, vanhemmat uupuvat etätöissä kotikaranteenissa ja uusia työpaikkoja avautuu yhä vähemmän. Onko nykypäivänä mitään...