TEMatiikkaa-blogi

Sivut, joissa tagi työelämä .

ILOista vuotta 2019

Kansainvälinen työjärjestö ILO juhlistaa tänä vuonna 100-vuotista olemassaoloaan. Järjestön tehtävänä on jo sadan vuoden ajan ollut edistää sosiaalista...

Ruotsissa EU:n korkein työllisyysaste – mitä voimme oppia?

Ruotsissa on EU:n korkein työllisyysaste, viime vuonna 76,9 prosenttia. Suomen työllisyysaste tulee saada Ruotsin tasolle tai korkeammalle, mikäli haluamme...

Suomi kehittää kotouttamista kunnianhimoisesti

OECD julkaisi tänään arvioinnin maahanmuuttajien työllisyydestä ja heidän lastensa opintomenestyksestä Suomessa. Selvitys tehtiin Suomen toiveesta. Haluamme...

EU-vaikuttamisen aika on tässä ja nyt

Kotimaan politiikan tavoin nykyhallinnon loppukiri on Brysselissä vielä edessä. Samalla on kuitenkin tullut aika miettiä, millaista Eurooppaa haluamme...

Tie kansainvälisen osaajan pitämiseen Suomessa käy puolison kautta

Suomalaisten yritysten, korkeakoulujen ja innovaatiotoimijoiden on voitava houkutella maailmalta parhaimpia tai potentiaalisimpia osaajia ollakseen alansa...

Pienet yritykset työllistävät – TEM vauhdittaa mikrokasvua

Suomessa on perinteisesti ollut vahva suuryrityskulttuuri. On ollut suuria vakaita yrityksiä, jotka ovat työllistäneet ihmisiä useissa sukupolvissa saman...

Suomi tarvitsee uusia yrittäjiä: yrittämisen kynnys matalammaksi

Maailma on muuttunut melkoisesti siitä, kun nykyinen työttömyysturvalaki tuli voimaan lähes viisitoista vuotta sitten. Globalisaatio, digitalisaatio ja...

Suomen työelämä Euroopan 3.parasta

Suomi tavoittelee Euroopan parasta työelämää vuoteen 2020 mennessä. Vision saavuttaminen edellyttää, että työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa...

Perloksesta Anttilaan – Euroopan globalisaatiorahasto 10 vuotta

Suomi on viime vuosina ollut yksi suurimmista Euroopan globalisaatiorahaston hyödyntäjistä. Tämä kertoo suomalaisten yritysten ja työntekijöiden saaneen...

Työelämän kehittäminen on kasvupolitiikan kovaa ydintä

Suomessa on jo kauan sitten ymmärretty, että työelämä kehittyy parhaiten työpaikoilla ja niiden omista tarpeista lähtien. On myös ymmärretty, että hyvää...

Työntekijöiden innostus luo tuottavuutta

Monesti emme ennätä huomata muutoksia ympäristössämme. Asenteemme tai kiireemme saattavat estää meitä joko oppimasta uutta tai poisoppimasta vanhaksi...

Muutosten tekeminen työpaikoilla on kiinni työntekijöistä

Syksyn työolobarometrissa yli puolet työntekijöistä kertoi, että omalla työpaikalla oli otettu käyttöön uusia työmenetelmiä tai tietojärjestelmiä tai...

Elämmekö edelleen myyttien lumossa?

Suomalaisten arvomaailmassa työllä on aina ollut suuri merkitys. Olemme työllä rakentaneet itsellemme hyvän maan elää.

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 21 - 33 / 33