TEMatiikkaa-blogi

Sivut, joissa tagi keskinäinen toiminta .

Otetaanko yhdessä ensimmäinen askel työllistämiseen?

Hallitusneuvottelujen yhteydessä on puhuttu paljon, että helpot keinot työllisyysasteen nostamiseksi on jo tehty. Rohkenemme kuitenkin väittää, että...

Kaupunkipolitiikassa on kumppanuuden aika

Kaupunkien välinen eriytyvä kehitys ja erilaiset tarpeet edellyttävät vahvaa, aitoon kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuvaa kaupunkipolitiikkaa....

Miksi Singapore tekee kaiken paremmin kuin me?

Singapore, tuo väestömäärältään Suomen kokoinen kaupunkivaltio, on erittäin kiintoisa verrokki kasvupolitiikan kannalta: maan talouskasvu on vuodesta ja...

Oikeusvarmuusilmoitus on valtiontukiasioissa oikea menettely, jos oikeustila on epäselvä

Kun vallitsee oikeudellinen epävarmuus, muun kuin oikeusvarmuusilmoituksen tekeminen sisältää valtiontukimenettelyjen näkökulmasta riskejä, kirjoittaa Olli...

Kriisi johti positiiviseen rakennemuutokseen

2010-luku jää historiaan rakennemuutoksen vuosikymmenenä, jolloin Suomessa moni yritys irtisanoi erittäin paljon työntekijöitä kerralla. Työtä vaille...

Kyllä löytyy! – TE-palvelujen avulla osaavia työntekijöitä yrityksille

Työllisyyden parantuessa rekrytointi- ja työvoiman saatavuusongelmat ovat kasvaneet. Haluamme varmistaa, ettei osaavan työvoiman löytyminen muodostu...

Suomi kehittää kotouttamista kunnianhimoisesti

OECD julkaisi tänään arvioinnin maahanmuuttajien työllisyydestä ja heidän lastensa opintomenestyksestä Suomessa. Selvitys tehtiin Suomen toiveesta. Haluamme...

Luottamus korostuu Suomen ja Ranskan tekoälyaloitteessa

Tekoäly ja digitalisaatio luovat Eurooppaan kasvua, kilpailukykyä, uusia innovaatioita – ja sitä kautta hyvinvointia. Kyse ei ole vain teknologian vaan koko...

Kilpailu- ja kuluttajapolitiikka on myös kasvupolitiikkaa

TEM fokusoi itseään ja terävöittää toiminta-ajatustaan teemalla ”Kestävän kasvun agenda”. Sen taustalla on kaksi lähtökohtaa: Kansakunnan aineellinen...

Yhteisiä eurooppalaisia arvoja on puolustettava joka päivä

Euroopan unionin päämiehet kokoontuivat lauantaina 25.3 Roomaan juhlistamaan 60 vuotta sitten allekirjoitettua Rooman sopimusta. Rooman sopimus...

Nuorten Ohjaamoja tarvitaan

Työelämän muutokset ja niukkenevat resurssit pakottavat julkisen sektorin uudistamaan ja selkiyttämään siiloutunutta toimintaansa. Kyse on siitä, miten...

Yritysyhteistyöllä ja kumppanuuksilla tehoa työnvälitykseen

Hallitusohjelma patistaa kärkihankkeessaan ”Työvoimahallinnon uudistaminen työllistymistä tukevaksi” kirkastamaan TE-palvelujen ydintehtäväksi...

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 21 - 32 / 32