TEMatiikkaa-blogi

Sivut, joissa tagi kohdistuva toiminta .

Kuntakokeilut ovat tilaisuus oppia yhteistyöstä ja yhteiskehittämisestä

Käynnissä olevat kuntakokeilut ovat ensimmäinen askel polkua, jossa kuntien roolia työllisyyspalveluiden järjestäjänä vahvistetaan Sanna Marinin...

Työttömien monialaisista palveluista pitää huolehtia rakenteellisten uudistusten valmistelussa

Valtaosalla työttömistä on vastassaan monimutkaisia ja toisiinsa kytköksissä olevia työllistymisen esteitä, yksi tai useampia. OECD:n tutkimusraportin...

Yksilölliset TE-palvelut edistävät osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä

  Osatyökykyisten työllistymistä voidaan helpottaa, kun heille on tarjolla erityisesti osatyökykyisille räätälöityjä TE-palveluja. Palvelujen on...

Uusia työpaikkoja syntyi myös vuonna 2020

Viime viikolla julkaistiin uusi, vuoden 2020 aineistoon perustuva analyysiraportti toimipaikkojen työnhausta, rekrytoinneista ja niihin liittyvistä...

Hallituksen työllisyyspolitiikalla vastataan kohtaanto-ongelmaan ja parannetaan työllisyyttä

Olemme Suomessa nopeasti toipumassa koronan aikaisesta kriisistä ja talous on elpynyt hyvin. Tämä näkyy myös siinä, että meillä on entistä enemmän kysyntää...

Osaaminen näkyviin – portfolion avulla?

Meillä jokaisella on paljon osaamista, josta emme ole tietoisia, jota emme osaa pukea sanoiksi tai jonka äärelle emme vain ole tulleet pysähtyneeksi...

Kestävään kehitykseen tulee suunnata lisää rahoitusta – pilotit etsivät ratkaisuja yksityisten investointien lisäämiseen

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen tällä vuosikymmenellä edellyttää merkittäviä muutoksia siihen, miten julkinen ja yksityinen sektori...

Työllisyyden parantamiseksi on purettava koulutukseen ja terveyteen liittyviä esteitä

Samaan aikaan, kun kärsimme korkeasta työttömyydestä, monilla aloilla on pulaa osaajista. Kun asiasta kysytään työnantajilta, osaamiseen liittyvät puutteet...

Puhetta turpeesta – mitä oikeudenmukaisen siirtymän rahaston avulla voidaan tehdä?

Sanna Marinin hallitus on sitoutunut energiaturpeen käytön puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Nykykehityksen valossa tavoite saatetaan saavuttaa jo...

Yritysten ja korkeakoulujen yhteistyöllä osaajia yrityksiin – Digitalisaatio Akatemia Vaasassa

Osaavan työvoiman saatavuus on alkanut muodostua suureksi kasvun ja kilpailukyvyn esteeksi Suomessa. Erityisesti osaajavaje näkyy vaativimmissa tutkimus-,...

Osaava työvoima on edellytys kilpailukyvylle – tarjoaako työurajohtaminen ratkaisun haasteeseen?

Työ on murroksessa. Osaamistarpeet muuttuvat nyt nopeasti. Ennen kaikkea digitalisaatio muuttaa työn tekemisen tapoja ja haastaa osaamista. Todistimme tämän...

EU-rahoituksella tuetaan talouden rakennemuutosta ja parannetaan työllisyyttä

Suomen kestävän kasvun ohjelmasta on nyt julkaistu ensimmäinen luonnos. Ohjelma havainnollistaa, miten EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen...

Kuntakokeilut käynnistyvät – Mikä muuttuu?

Työllisyyden kuntakokeilut ovat aivan nurkan takana. Kokeilut käynnistyvät 1. maaliskuuta 25 kokeilualueella. Kokonsa puolesta voidaan puhua massiivisesta...

Yrittäjyydellä keskeinen rooli koronapandemian jälkeisessä jälleenrakennusvaiheessa

Yrittäjän päivää vietetään tänä syksynä epävarmoissa ja huolestuttavissa tunnelmissa. Talouden kokonaiskuva on pysynyt koronapandemiasta johtuen epävakaana...

Kestävä kasvu ja kilpailukyky EU:n elpymissuunnitelmassa

EU:n elpymissuunnitelman tavoitteena on tukea koronaviruksen jälkeistä Euroopan elpymistä ja jäsenmaiden talouksien uudelleen käynnistämistä....

Sadas TEM-analyysi ilmestynyt - analyysityö tukee politiikanvalmistelua ja päätöksentekoa

Työ- ja elinkeinoministeriön kevään 2020 lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste julkaistiin 18.6.2020. Se oli samalla sadas TEM-analyysi. Ministeriön oma...

Kuntakokeilujen työllisyysvaikutukset – onko niitä?

Hallitus antoi 4.6.2020 valtioneuvoston esityksen laiksi työllisyyden edistämisen kuntakokeiluista. Esityksellä on tarkoitus siirtää kokeilun ajaksi...

Koronaviruspandemian aikana huolehdittava sekä valmiudesta hoitaa potilaita että henkilöstön jaksamisesta

Suomi on ollut koronaviruspandemian vuoksi poikkeusoloissa 16.3.2020 lukien. Terveydenhuollon toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja riskiryhmien suojaamiseksi...

Elinkeinoministeri Mika Lintilä: Yrittäjiä tuetaan vaikeassa tilanteessa

Teemme työtä suomalaisten yritysten hyväksi, jotka kärsivät koronaviruksen aiheuttamista vaikeuksista.

Työllisyyden kuntakokeiluissa on iso potentiaali – siksi valmistelu kannattaa tehdä huolella

Hallitus valmistelee työllisyyden kuntakokeilua, jossa on tarkoitus siirtää osa TE-toimistojen tehtävistä kunnille. Kyse on hallituksen keskeisestä...

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 31