TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Kuluneesta vuodesta potkua kasvuun

Mika Lintilä Julkaisupäivä 21.12.2018 13.44 Blogit TEM

Kuvassa elinkeinoministeri LintiläPian päättyvä vuosi on ollut uuden kasvun vuosi. Talouden ja työllisyyden ripeä nousu parantaa toimeentuloa ja hyvinvointia. Tuoreet uutiset työllisyysasteen noususta 72 prosenttiin on mainio uutinen. Tarvitsemme silti jatkuvasti uusia eväitä kasvun ylläpitämiseksi. Meidän on vaikutettava niihin asioihin, jotka ovat omissa käsissämme. Kuluneen vuoden aikana olemme ruokkineet kasvua johdonmukaisilla toimilla.

Ensimmäiseksi on syytä nostaa esille tekoäly. Se on uudenlaisen kasvun työkalu. Meillä on kaikki edellytykset nousta johtavien tekoälyä soveltavien maiden joukkoon. Mahdollisuuksiamme alleviivattiin muun muassa lokakuussa Espoossa pidetyssä AIforum 2018 –konferenssissa. Ensi vuonna julkaisemme kokonaiskuvan tekoälyn hyödyntämisestä ja mahdollisuuksista. Se on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Paras tekoälyosaaminen sekä uutta kasvua tukevat innovaatiot löytyvät yrityksistä. Ilmapiirin pitää olla yrittäjyydelle vakaa ja kannustava. Pyysin keväällä Jussi Järventausta ja Henrietta Kekäläistä laatimaan ehdotuksen Suomen ensimmäiseksi yrittäjyysstrategiaksi. Heidän ehdotuksessa esitetään yrittäjyyspolitiikalle kunnianhimoisia, mitattavissa olevia tavoitteita. Ehdotus yrittäjyysstrategiaksi pitää ottaa pöydälle seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Paras tekoälyosaaminen sekä uutta kasvua tukevat innovaatiot löytyvät yrityksistä. Ilmapiirin pitää olla yrittäjyydelle vakaa ja kannustava. 

Yritykset ja innovaatiot sijaitsevat eri puolilta Suomea. Siksi tarvitsemme jatkuvasti toimia alueiden menestymisen mahdollistamiseksi. Tarvitsemme uuden ajan aluepolitiikkaa, jota kutsun elinvoimapolitiikaksi. Siinä tunnistetaan myös yritysten rooli aluekehityksen moottoreina. Elinvoimasta keskusteltiin johdollani alkusyksystä Helsingissä pidetyssä tapahtumassa sekä muissa yleisötilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Keskustelua uuden ajan aluepolitiikasta jatketaan ensi vuonna useissa maakunnissa.

Uuden ajan elinvoimapolitiikka luo mahdollisuuksia yli aluerajojen. Tästä hyvä esimerkki on akut. Pitkäjänteinen työmme akkuklusterin kehittämiseksi Suomessa alkaa tuottaa tulosta. Jatkamme aktiivisesti työtä Suomen nostamiseksi Euroopan johtavaksi akkuklusterimaaksi. Liikenteen sähköistymisen myötä akkuvalmistuksen arvoketjussa on valtava potentiaali Suomelle. Akkujalostusketjut syntyvät luontevasti usean maakunnan alueelle.

Uusi kasvu edellyttää yhä enemmän myös Euroopan laajuista vaikuttamista. Alueita tukevalla koheesiopolitiikalla on avainrooli kilpailukyvyn kasvattamisessa ja ylläpitämisessä. Siksi olen tavannut komissaareja, usean jäsenmaan koheesioministereitä sekä parlamentin jäseniä. Tapaamisten avulla vaikutetaan sen hyväksi, että Suomi hyötyy koheesiopolitiikasta vastaisuudessakin. Lopulliset päätökset koheesiopolitiikan rahoituksesta ja sisällöstä vaativat vielä pitkiä neuvotteluja EU:ssa.

Innovaatiopolitiikan merkitys uudelle kasvulle on aivan keskeinen. Innovaatiopanostuksilla on merkitystä myös ilmastonmuutoksen torjumisessa, sillä suomalaisyrityksillä on tarjottavanaan runsaasti muun muassa ympäristöystävällistä ja muuta kestävän kehityksen teknologiaa. Budjettiriihessä saimme tehtyä vahvan panostuksen innovaatiopolitiikkaan. Suomi on ollut selvästi jäämässä kilpailijamaista jälkeen innovaatiopanostuksissa. Olen tyytyväinen, että saimme sen mitä haimmekin. Nämä päätökset vauhdittavat vientiä ja vahvistavat kasvunäkymiä. Niin ikään viisas omistajapolitiikka tukee kasvua.

Tuleva vuosi 2019 on isojen mahdollisuuksien vuosi. Näin siitäkin huolimatta, että kansainvälisen talouden heikkenevät näkymät luovat mahdollisuuksien ylle harmaan varjon. Meidän pitää luottaa itseemme. Suomalainen osaaminen, innovatiivinen yritystoiminta, elävät alueet ja pitkäjänteinen omistajapolitiikka tarjoavat kaikki puitteet kestävälle kasvulle epävarmassa ympäristössä.

Mika Lintilä, elinkeinoministeri

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.