TEMatiikkaa-blogi

Blogit

Yrittäjyydestä työpaikkoja, elinvoimaa ja kasvua kuntiin

Tuula Haatainen Mika Lintilä Julkaisupäivä 3.9.2021 9.42 Blogit

Työministeri Tuula Haatainen ja elinkeinoministeri Mika Lintilä Maamme talous on elpynyt ripeää vauhtia, vaikka koronapandemiatilanne on edelleen haasteellinen. Talous kasvaa ja työllisyys paranee. 1.9. julkistetun Pk-yritysbarometrin mukaan luottamus tulevaan talouskehitykseen on vahvistunut, mutta ilmassa on vielä epävarmuutta tulevasta.

Hallitus on tukenut erilaisilla toimilla koronapandemiasta kärsineitä yrittäjiä ja nyt pahimmasta koronakuopasta selvittyämme pääsemme toivottavasti vauhdittamaan kestävää kasvua. Yrittäjyys on tässä tilanteessa keskeisessä asemassa.

Työ- ja elinkeinoministeriössä kestävää kasvua vauhditetaan edistämällä työllisyyttä, kannustamalla yrityksiä kasvuun ja luomalla yrittäjyyttä tukeva toimintaympäristö. Hallitusohjelman mukaisessa yrittäjyysstrategialuonnoksessa on tavoitteena luoda pidemmällä aikavälillä kestävät edellytykset kehittyvälle ja uudistuvalle yritystoiminnalle. Yrittäjyysstrategiasta ja sen toimeenpanosta kerrotaan tarkemmin myöhemmin syksyllä.

Keskeinen haasteemme on, että perustettavien yritysten määrä on potentiaaliin nähden alhainen. Myös vientiä harjoittavien ja voimakasta kasvua tavoittelevien yritysten määrää on kasvatettava. Tarvitsemme Suomeen lisää uusia yrityksiä, jotta niistä kasvaa työllistäviä ja kansainvälistyviä yrityksiä. 

Uusien kaupungin- ja kunnanvaltuustojen aloittaessa työtään on hyvä nostaa esiin yrittäjyyden merkitystä kunnissa. Yrittäjyys tuo kunnille työpaikkoja, kasvua ja elinvoimaa sekä hyvinvointia. Kuntapäättäjien kannattaa panostaa yrittäjyyden edistämiseen, kannustavaan toimintaympäristöön sekä sujuviin palveluihin. 

Yritykset ja erityisesti nuoret yritykset uudistavat yhteiskuntaamme. Yrityksillä on tärkeä rooli ratkaistaessa yhteiskunnallisia haasteita esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai ikääntymiseen liittyen. Kunnat innovatiivisina hankkijoina voivat olla mukana etsimässä ratkaisuja yhdessä yritysten kanssa näihin haasteisiin. 

Kunnilla on jatkossa mahdollisuus vahvistaa entisestään elinvoimaa ja elinkeinopolitiikkaa, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois kuntien vastuulta uusille hyvinvointialueille. Maaliskuussa alkaneissa työllisyyden kuntakokeiluissa kunnat voivat kehittää omiin paikallisiin tarpeisiin soveltuvia toimintamalleja ja palveluja.

Yrittäjien tukena on laaja valtion ja kuntien yritys- ja työvoimapalveluverkosto, jonka palveluja ja asiantuntemusta yrittäjä voi hyödyntää yrityksen elinkaaren eri vaiheissa – oli kyse sitten aloittavasta, kasvavasta tai kansainvälistyvästä yrityksestä, kriisivaiheita unohtamatta.  

Hyvää Yrittäjän päivää!

Elinkeinoministeri Mika Lintilä                       Työministeri Tuula Haatainen

Lisätietoja julkisista työvoima- ja yrityspalveluista:

Suomi.fi/yritykselle
TE-palvelut/työnantajalle

Lisätiedot:

Yrittäjän päivää on juhlittu 5.9. vuodesta 1997 lähtien. Sen päätapahtuman vastuullinen järjestäjä on Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka taustalla on laajasti Suomen elinkeinoelämää ja yrittäjätahoja.

www.yrittajanpaiva.fi, #YrittäjänPäivä
 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.