Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 41 - 80 / 448
-
21.10.2021 | Työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa 5.10.2021 avattua kiertotalouden investointiavustusten hakuaikaa 16.11. saakka. Avustusta on tarjolla uusien innovatiivisten tulevaisuuden kiertotalousratkaisujen edistämiseen. Alun perin tuen hakuaikaa oli 28.10. saakka. Avustuksiin on käytettävissä 575 000 euroa.https://tem.fi/-/jatkoaikaa-kiertotalouden-investointiavustusten-hakuun-16.11.-saakka
-
Työ- ja elinkeinoministeri on asettanut virkamiestyöryhmän tukemaan EU:n kriittisten raaka-aineiden asetuksen toimeenpanoa toimikaudelle 15.4.2024-31.12.2025. Työryhmän tehtävänä on koordinoida kriittisten raaka-aineiden asetuksen kansallista täytäntöönpanoa ja tukea täytäntöönpanoon liittyvää lainvalmistelua.https://tem.fi/hanke?tunnus=TEM030:00/2024
-
1.3.2018 | Kiertotalouden investointi- ja kehittämisavustusten haku on avattu. Työ- ja elinkeinoministeriö jakaa tänä ja ensi vuonna yhteensä neljä miljoonaa euroa hankkeisiin, joilla vauhditetaan kiertotalouden liiketoiminnallisten ekosysteemien kehittämistä, yritysten uudistumista ja kestävää kasvua.https://tem.fi/-/kiertotalouden-investointi-ja-kehittamisavustusten-haku-avattu
-
4.6.2026 | Kasvusta, kilpailukyvystä ja elinvoimasta puhutaan Suomessa enemmän kuin pitkään aikaan. Kasvua tarvitaan. Kasvu ei synny yksittäisistä päätöksistä, vaan rohkeudesta uudistua ja kyvystä tehdä se yhdessä. Kun yritysten TKI-toiminta vahvistuu, syntyy uusia tuotteita, tuottavuutta, vientiä ja työpaikkoja. Asiantuntijat Jan Blomberg ja Mika Pikkarainen varmistavat kolumnissamme, että kasvun edellytyk...https://tem.fi/-/vastuu-kasvusta-on-yhteinen
-
EU:s industripolitik syftar först och främst till att säkerställa den europeiska industrins konkurrenskraft. Industripolitiken har ett nära samband med unionens andra viktiga politikområden, såsom handeln, den inre marknaden, forskningen, utvecklingen och innovationerna, sysselsättningen, energifrågorna och miljöskyddet.https://tem.fi/eu-n-teollisuuspolitiikka
-
Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 -ohjelma edistää alueiden elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 -ohjelma tukee elinkeino-, energia-, ilmasto-, innovaatio-, koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa, syrjäytymise...https://tem.fi/uudistuva-ja-osaava-suomi-2021-2027
-
19.9.2023 | EU:n koheesio- ja uudistusasioista vastaava komissaari Elisa Ferreira vierailee Suomessa 20.- 22.9. Ferreira tapaa vierailunsa aikana elinkeinoministeri Wille Rydmanin ja osallistuu tämän kanssa Rakennetaan yhdessä tulevaisuuden EU:n alue- ja rakennepolitiikkaa –tapahtumaan Mikkelissä 21.9. Komissaari Ferreira tapaa myös pääministeri Petteri Orpon ja Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutzin.https://tem.fi/-/komissaari-elisa-ferreira-vierailee-suomessa
-
Innovatiiviset julkiset hankinnat innovaatiopolitiikan välineenä Julkisia hankintoja tehdään vuodessa noin 47 miljardilla eurolla. Kuntien ja kuntayhtymien osuus tästä on kaksi kolmasosaa ja valtiosektorin osuus yksi kolmasosa. Ostot yrityksiltä o...https://tem.fi/innovatiiviset-julkiset-hankinnat
-
19.9.2023 | Elisa Ferreira, EU-kommissionär med ansvar för EU:s sammanhållningspolitik och reformer, besöker Finland den 20–22 september. Under sitt besök träffar Ferreira näringsminister Wille Rydman och deltar tillsammans med honom i ett evenemang om EU:s regional- och strukturpolitik i framtiden i S:t Michel den 21 september. Kommissionär Ferreira träffar också statsminister Petteri Orpo och Europa- och ägarstyrningsminister Anders Adlercreutz.https://tem.fi/sv/-/kommissionar-elisa-ferreira-besoker-finland
-
Lausunnot Tältä sivulta löytyy yritystukineuvottelukunnan (YTN) antamia lausuntoja. Lausuntoja annetaan EU:n valtiontuenmukaisuudesta ja siitä mitä valtiontukisääntöjen menettelyä tulisi noudattaa ja hyvän tuen edellytysten toteutumisesta. Tiedoks...https://tem.fi/lausunnot-ytn
-
Webinaarisarjan neljännessä ja viimeisessä osassa pohditaan datan hyödyntämistä alkutuotannon sekä valmistavan teollisuuden toimintaympäristöissä.https://tem.fi/tapahtumat/2026-08-25/datatalous-alkutuotannossa-ja-valmistavassa-teollisuudessa
-
19.9.2023 | EU Commissioner for Cohesion and Reforms Elisa Ferreira will visit Finland on 20–22 September. During her visit, Ferreira will meet Minister of Economic Affairs Wille Rydman and attend an event on future EU regional and structural policy in Mikkeli on 21 September. Commissioner Ferreira will also meet Prime Minister Petteri Orpo and Minister for European Affairs and Ownership Steering Anders Adlercreutz.https://tem.fi/en/-/commissioner-elisa-ferreira-to-visit-finland
-
3.9.2026 | Elinkeinoministeri Sakari Puisto vierailee Kiinassa Pekingissä, Shanghaissa ja Xiamenissä 5.–11.9.2026. CIFIT-investointi- ja kauppamessuilla Xiamenissa sekä Shanghaissa on mukana suomalainen yritysvaltuuskunta. Vierailun tavoitteena on suomalaisten yritysten toimintaedellytysten tukeminen Kiinan-kaupassa ja investoinneissa.https://tem.fi/-/ministeri-puisto-vierailulle-kiinaan
-
Yhteiskunnallinen yrittäjyys Yhteisötalous on osa kansantaloutta ja elinkeinotoimintaa. Sillä tarkoitetaan toimijoita, jotka tarjoavat tavaroita tai palveluja jäsenilleen tai yhteiskunnalle. Toimijoita yhdistää muun muassa se, että ne asettavat vo...https://tem.fi/yhteiskunnallinen-yrittajyys
-
Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta.https://tem.fi/suomen-rakennerahasto-ohjelma
-
30.12.2020 | Valtioneuvosto antoi 30.12.2020 asetuksen yrityksille myönnettävästä avustuksesta kiertotalouden ja vihreän kasvun edistämiseen. Asetus tulee voimaan 1.1.2021 ja on voimassa vuoden 2023 loppuun.https://tem.fi/-/asetus-avustuksesta-kiertotalouden-ja-kestavan-vihrean-kasvun-edistamiseen
-
Datatalouden kasvuohjelman pilotit ja showcase-esimerkit Oulun sataman automatisaatio Oulun satama on Perämeren suurin yleissatama. Sataman automatisaatiohanke on merkittävä huoltovarmuutta ja kansallista kokonaisturvallisuutta kehittävä ja parant...https://tem.fi/datatalouden-kasvuohjelman-pilotit
-
27.1.2020 | Elinkeinoministeri Mika Lintilä matkustaa Team Finland -vierailulle Ranskaan 29.–31.1.2020. Tavoitteena on tiivistää Suomen ja Ranskan kiertotalouden ja akkuteollisuuden yritysten yhteistyötä, edistää suomalaisyritysten kansainvälistymistä sekä vauhdittaa globaalia siirtymää hiilineutraaliin talouteen.https://tem.fi/-/ministeri-lintila-ranskaan-edistamaan-suomalaista-kiertotalous-ja-akkuteollisuusosaamista
-
1.10.2021 | Elinkeinoministeri Mika Lintilä matkustaa 4.–7.10.2021 Expo 2020 Dubai –maailmannäyttelyyn yritysdelegaation kanssa. Expoon osallistuminen on ensimmäinen suomalaisministerien vientiä edistävä Team Finland -matka koronapandemian puhkeamisen jälkeen.https://tem.fi/-/elinkeinoministeri-korostaa-suomalaisyritysten-kiertotalous-ja-energiaosaamista-dubain-maailmannayttelyssa
-
22.12.2020 | Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt yrityksille avustusta innovatiivisiin kiertotalousratkaisuihin yhteensä 1 069 600 euroa. Kiertotalouden edistäminen on yksi hallituksen tavoitteista, joilla tuetaan hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtymistä. Avustuksen tavoitteena on edistää ilmastotavoitteiden toteutumista ja luoda uusia työpaikkoja.https://tem.fi/-/yritysten-kiertotalousinvestointeihin-yli-miljoona-euroa
-
14.10.2020 | Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kuudelle kiertotaloushankkeelle yhteensä miljoona euroa. Rahoituksella käynnistetään yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöohjelmia, jotka hyödyntävät kiertotaloutta ja tukevat innovaatioita ja osaamista.https://tem.fi/-/kiertotaloushankkeisiin-miljoona-euroa-tavoitteena-uudet-innovaatiot-osaamiskeskittymat-ja-yhteistyomallit
-
Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO on osa hallitusohjelman toteutusta ja jonka toimintaa rahoittaa ja ohjaa työ- ja elinkeinoministeriö. KEINO tukee ja auttaa julkisia hankkijoita kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen kehittämisessä ja käytön lisäämisessä.https://tem.fi/hanke?tunnus=TEM069:00/2018
-
14.9.2020 | Arbets- och näringsministeriet beviljar företag understöd för innovativa lösningar inom cirkulär ekonomi. En miljon euro har reserverats för understöden. Målet är att skapa nya arbetsplatser och främja klimatmålen.https://tem.fi/sv/-/ansokan-om-investeringsunderstod-for-cirkular-ekonomi-oppnas
-
Hallituksen esitys TEM/2026/111https://tem.fi/paatos?decisionId=6745
-
26.6.2026 | Mineraalien kiertotaloustutkimus juuri nyt Tommi Kauppila, GTK Louhimme enimmäkseen jätettä Mineraalien kiertotaloustutkimus Metal mining statistics for Finland, Tukes Louhinta, kuljetus, murskaus, jauhatus… CO2 Aluejalanjälki Sijoittajat, vaatimu...https://tem.fi/documents/1410877/2851374/Mineraalien%20kiertotaloustutkimus%20juuri%20nyt_Kauppila.pdf/954c44b5-4770-10a8-cca5-0c53f17cbc54?t=1782460716111
-
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020https://tem.fi/kestavaa-kasvua-ja-tyota-2014-2020
-
22.12.2020 | Arbets- och näringsministeriet har beviljat företag understöd för sammanlagt 1 069 600 euro för innovativa lösningar för cirkulär ekonomi. Främjande av cirkulär ekonomi är ett av regeringens mål för att stödja övergången till ett koldioxidneutralt samhälle. Syftet med understödet är att främja uppnåendet av klimatmålen och skapa nya arbetsplatser.https://tem.fi/sv/-/over-en-miljon-euro-till-foretags-investeringar-i-cirkular-ekonomi
-
26.2.2021 | Arbets- och näringsministeriet beviljar företag understöd för innovativa lösningar inom cirkulär ekonomi. En miljon euro har reserverats för understöden. Målet är att skapa nya arbetsplatser och främja klimatmålen. Ansökan om understöd öppnas 1.3.2021, och understöd kan sökas fram till torsdagen 15.4.2021 kl. 16.15.https://tem.fi/sv/-/ansokan-om-investeringsunderstod-for-cirkular-ekonomi-oppnas-1.3
-
12.6.2020 | Kiertotalous voisi olla talouden uusi perusta ja keino saavuttaa hallituksen hiilineutraalisuustavoite. Kansallista kiertotalousohjelmaehdotusta valmisteleva ohjausryhmä hyväksyi työtä ohjaavan vision, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta vuonna 2035.https://tem.fi/-/kiertotalousohjelman-valmistelussa-tavoite-talouden-uusi-perusta-ja-hiilineutraali-kiertotalousyhteiskunta
-
28.12.2017 | Valtioneuvosto hyväksyi 28.12.2017 asetuksen, jolla työ- ja elinkeinoministeriö saa vuosina 2018–2019 jaettavaksi yhteensä neljä miljoonaa euroa vauhdittamaan kiertotalouden investointi- ja kehittämistoimia.https://tem.fi/-/kehittamis-ja-investointiavustus-vauhdittamaan-kiertotalouden-ratkaisuja
-
14.10.2020 | Arbets- och näringsministeriet har beviljat sammanlagt en miljon euro för sex projekt inom cirkulär ekonomi. Finansieringen ska starta olika samarbetsprogram mellan privata och offentliga sektorn som gynnar cirkulär ekonomi och stöder innovationer och kompetens.https://tem.fi/sv/-/en-miljon-euro-for-projekt-inom-cirkular-ekonomi-malet-ar-nya-innovationer-kompetenskluster-och-samarbetsmodeller
-
29.10.2024 | Kiertotalouden osaamismerkistö Loppuraportti Asiakas: Työ- ja elinkeinoministeriö Kiertotalouden osaamismerkistö loppuraportti 28.10.2024 Yhteyshenkilö Katri Luoma-aho, AFRY Finland Oy Pvm. 28/10/2024 Projektiviite 101023339-001 Asiakas Työ- ja el...https://tem.fi/documents/1410877/177691663/Kiertotalouden+osaamismerkist%C3%B6_loppuraportti.pdf/a94fbd16-a874-356a-3549-12d500fd1496?t=1730198214155
-
11.5.2026 | Kiertotalous digitalisaation uusi moottori 5.5.2026 TURO “PATTERITOHTORI” VÄLIKANGAS PUHTAAMPI HUOMINEN ALKAA JO TÄNÄÄN. KOJA GROUP MISSIOSUOMALAINEN PERHEYRITYS Koja-Yhtiöt Oy (emoyhtiö) Koja Oy & Chiller Oy + tytäryhtiöt ja toiminnot Suomessa, R...https://tem.fi/documents/1410877/261528710/Koja_Datatalouswebinaari_05052026.pdf/0a3b7f5f-a31b-96e0-745a-2ac2f13a69fe?t=1778491204589
-
28.10.2020 | Elinkeinoministeri Mika Lintilä ja kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari tekevät virtuaalisen Team Finland -vierailun Saksaan 29.10.2020. Tavoitteena on tiivistää suomalaisten ja saksalaisten yritysten suhteita erityisesti akkuteollisuudessa, bio- ja kiertotaloudessa ja terveyspalvelujen digitalisoinnissa.https://tem.fi/-/ministerit-lintila-ja-skinnari-edistavat-virtuaalisesti-vientia-saksaan
-
11.11.2021 | Valtioneuvosto hyväksyi 11.11.2021 Suomen osallistumisen Interreg Baltic Sea Region -ohjelmaan, joka on yksi Euroopan alueellisen yhteistyön (Interreg) ohjelmista. Ohjelmalla on keskeinen rooli EU:n Itämeri-strategian toteuttamisessa.https://tem.fi/-/interreg-baltic-sea-region-ohjelma-edistaa-hyvinvointia-itameren-alueella
-
16.7.2026 | Lausuntopalvelu.fi 1/2 Pohjois-Savon liitto Lausunto 15.06.2026 Asia: VN/10941/2026 Lausuntopyyntö, Kuopion Energia Oy:n kaukolämpöä tuottava pienydinvoimala, ympäristövaikutusten arviointiohjelma Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausun...https://tem.fi/documents/1410877/267923806/Pohjois-Savon+liitto.pdf/25862408-ab7e-232e-93c6-e035ae71ba46?version=1.0&t=1784186233769
-
17.11.2020 | Elinkeinoministeri Mika Lintilä tapaa Indonesian energia- ja luonnonvaraministeri Arifin Tasrifin 18.11.2020 osana virtuaalisesti toteuttavaa Team Finland -vierailua. Tapaamisen pääaiheina ovat energia-alan kehitys ja Indonesian uudet älykkään energian hankkeet.https://tem.fi/-/ministeri-lintila-edistaa-energia-alan-vientia-virtuaalisella-vierailulla-indonesiaan
-
11.5.2026 | Webinaarin tiivistelmä: Datatalous rakennusteollisuudessa 1. Datatalouden perusta rakennusalalla (TEM / Mika Kataikko) Webinaari käynnistyi datatalouden kokonaiskuvalla. Datatalous rakentuu kolmen kulmakiven varaan: 1. Dataperusteinen arvonluonti ...https://tem.fi/documents/1410877/261528710/Datatalouswebinaarikoonti_05052026.pdf/f92b4906-415f-b2fe-9ad9-edc95c154359?t=1778490497067
-
22.6.2020 | Työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä kiertotaloudessa. Avustukseen on varattu miljoona euroa kolmeksi vuodeksi. Tavoitteena on luoda uutta yhteistyötä eri toimijoiden välille ja näin uusia ratkaisuja esimerkiksi hiilineutraaliuden saavuttamiseen.https://tem.fi/-/rahoitushaku-kiertotaloushankkeille-avattu-tavoitteena-luoda-uutta-liiketoimintaa-ja-kasvua
-
28.10.2020 | Näringsminister Mika Lintilä och utvecklings- och utrikeshandelsminister Ville Skinnari gör ett virtuellt Team Finland-besök i Tyskland 29.10.2020. Målet är att intensifiera relationerna mellan finländska och tyska företag i synnerhet inom batteriindustri, bio- och cirkulärekonomi och digitalisering av hälsovårdstjänsterna.https://tem.fi/sv/-/ministrarna-lintila-och-skinnari-framjar-virtuellt-exporten-till-tyskland