Drooniuhkatilanteista syntyvien ylimääräisten palkkakustannusten tasausmallien selvitystä valmisteleva työryhmä
TEM041:00/2026 Kehittäminen
Hankkeen perustiedot Käynnissä
Hankenumero TEM041:00/2026
Asianumerot VN/19594/2026
Asettaja työ- ja elinkeinoministeriö
Toimikausi/aikataulu 12.8.2026 – 30.10.2026
Asettamispäivä 12.8.2026
Yhteyshenkilö
Katja Honkonen, Erityisasiantuntija
puh. +358 29 5047171
[email protected]
Tavoitteet ja tuotokset
Työryhmän tehtävänä on selvittää drooniuhkatilanteissa syntyvien ylimääräisten palkkakustannusten tasausmalleja. Selvityksen lähtökohta on, että mallista ei aiheudu kustannuksia julkiselle taloudelle tai palkansaajille.
Lähtökohdat
Työmarkkinaosapuolet, työ- ja elinkeinoministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat yhdessä laatineet suosituksen työpaikoille drooniuhkatilanteiden varalta, jonka laatimista on tukenut sisäministeriö.
Suosituksessa todetaan, että työmarkkinaosapuolet, sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö seuraavat drooniuhkatilannetta ja siitä syntyviä ylimääräisiä palkkakustannuksia. Suosituksessa todetaan myös, että kustannusten tasausmalleja selvitetään työ- ja elinkeinoministeriönjohdolla sen varalta, että drooniuhkatilanne muuttuu tai ne yleistyvät ja työnantajille aiheutuu näistä merkittäviä palkkakustannuksia.
Lisätietoja suosituksesta: https://tem.fi/tyoelamasuositukset-drooniuhkatilanteiden-varalta
Työ- ja elinkeinoministeriö on tänään asettanut kolmikantaisen työryhmän valmistelemaan selvitystä koskien drooniuhkatilanteista syntyvien ylimääräisten palkkakustannusten tasausmalleja.
Hankkeen asettaminen
-
22.7.2026 Työ- ja elinkeinoministeriö
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Glantz, Tuuli
Sosiaalipoliittinen asiantuntija
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Hellstén, Harri
Työmarkkina-asioiden päällikkö
Suomen Yrittäjät ry
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Honkonen, Katja
Erityisasiantuntija
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
12.8. – 30.10.2026
Honkonen, Katja
Erityisasiantuntija
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Sihteeri
12.8. – 31.10.2026
Hämäläinen, Jouko
Hallitusneuvos
valtiovarainministeriö
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Koev, Eugen
Johdon neuvonantaja
Akava ry
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Koskela, Samppa
Juristi
STTK ry
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Norra, Sanna
henkilöstöpäällikkö
Huoltovarmuuskeskus
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Pasi, Ira
Projektipäällikkö
sisäministeriö
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Rantahalvari, Vesa
Johtava asiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto ER ry
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Rehnström, Nina
Asiantuntija
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Vastuuhenkilö
12.8.2026 –
Rentola, Essi
Johtaja
sosiaali- ja terveysministeriö
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Tossavainen, Mirja-Maija
johtava työmarkkinajuristi
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Ylitalo, Jaana
Edunvalvontajohtaja
Palvelualojen Ammattiliitto PAM ry
Rooli: Jäsen
12.8. – 30.10.2026
Nieminen, Elli
Johtava asiantuntija
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Puheenjohtaja
12.8. – 31.10.2026
Lisää aiheesta
Drooniuhkatilanteiden aiheuttamien palkkakustannusten tasausta selvitetään
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet