Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna

Ministerit toivovat pakolaisille lisää kuntapaikkoja

Arbets- och näringsministeriet 27.4.2015 12.15
Tiedote

Suurimmalle osalle tänä vuonna Suomeen saapuvista kiintiöpakolaisista on tiedossa varma paikka jossakin Suomen kunnista. Tästä huolimatta kuntapaikkoja tarvitaan jo pelkästään kiintiöpakolaisille ainakin 300 lisää. Työministeri Lauri Ihalainen ja sisäministeri Päivi Räsänen vetoavat kuntiin kansainvälistä suojelua tarvitsevien auttamiseksi.

Suomen kuluvan vuoden pakolaiskiintiö on 1 050 henkilöä, josta 600 on kohdennettu Syyriasta tuleville pakolaisille. Syyrian jo viidettä vuotta jatkuva sisällissota on ajanut maasta pois lähes 4 miljoonaa ihmistä. Kiintiöpakolaisten lisäksi kuntapaikkoja tarvitaan kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneille turvapaikkaa hakeneille. Kaikkiaan kuntapaikkoja tarvitaan tänä vuonna arviolta 2 300. 

- Haluamme kiittää viime vuonna pakolaisten sijoitushaasteeseen tarttuneita kuntia. Samalla kuitenkin vetoamme sekä niihin, että asiaa vielä harkitseviin kuntiin. Toivomme, että kunnat tekisivät vastaanotosta päätöksiä useamman vuoden ajalle kansainvälistä suojelua tarvitsevien auttamiseksi, työministeri Ihalainen ja sisäministeri Räsänen sanovat.

Viime vuonna kuntien vastaanottoa tuettiin suoraan 2,8 miljoonan euron erillishankkeella. Tukitoimista saatu palaute on ollut hyvää, ja myös kuluvana vuonna kuntien vastaanottotyötä tuetaan noin kolmella miljoonalla eurolla. Tuen mahdollistaa EU:n komission Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF), jonka kautta EU:n komission kiintiöpakolaisten vastaanotosta maksamia korvauksia kanavoidaan Suomelle. 

Suomessa on useita kuntia, jotka ovat hyödyntäneet lisätukea rakentaessaan osaamistaan pakolaisten vastaanottotyössä. Pitkäjänteinen, vuosittain tapahtuva vastaanotto mahdollistaa työn integroimisen osaksi kunnan normaalitoimintaa ja asiantuntijuuden karttumisen. Lisäksi vastaanottokuntien saama palaute pakolaisten auttamisesta on ollut positiivista. 

- Yhteistyö kuntapäättäjien kanssa on sujunut kuluneella hallituskaudella hyvin. Kunnat ovat olleet kotouttamispolitiikassa aktiivisia ja osoittaneet inhimillisyyttä ja vastuuntuntoa pitäessään huolta pakolaisten vastaanottamisesta, työministeri Lauri Ihalainen sanoo.
 

- On ollut ilo huomata, että suomalaisilla on edelleen hyvä sydän ja tahtoa auttaa lähimmäistä. Kiintiön kautta tulevien pakolaisten avuntarve on tutkittu ja se on kiistaton, Päivi Räsänen sanoo. 

Lisätiedot:
maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman, TEM, p. 029 504 7048
hankepäällikkö Tarja Rantala, TEM, p. 029 504 7101

Tillbaka till toppen