Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna

Raportti: Teknisen konsultoinnin alalla odotettavissa kasvua

Arbets- och näringsministeriet 20.11.2015 9.22
Tiedote
TEM:n ja ELY-keskusten tiedote

Teknisen konsultoinnin toimiala jatkaa kansainvälistymistään. Viimeisten vuosien aikana alan yritykset ovat kokeneet talouden taantuman vaikutukset. Yritykset ovat kuitenkin oppineet suuntaamaan katseensa myös Suomen ulkopuolelle ja alkaneet kilpailla esimerkiksi Euroopan markkinoiden merkittävistä suunnittelutöistä. Samalla suomalaisia perinteisiä insinööritoimistoja on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen. Nämä tiedot käyvät ilmi 20.11.2015 Helsingissä julkaistusta teknisen konsultoinnin toimialaraportista.
 
- Alan tulevaisuus näyttää positiiviselta. Vaikka Suomen taloudellinen tilanne ei ole vakaalla pohjalla, maailmalla näkyvät kasvun merkit lupaavat hyvää myös suomalaisille alan yrityksille. Lisäksi muutamat hallituksen kärkihankkeet, kuten nykytiestön korjausurakat, voivat luoda työtä infrastruktuuria suunnitteleville yrityksille, arvioi raportin koonnut toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Teknisen konsultoinnin toimiala pitää sisällään arkkitehti- ja insinööripalvelut sekä teknisen testauksen ja analysoinnin. Ala on Suomessa tuotanto- ja työllisyysosuudella mitaten yksi merkittävimmistä liike-elämän palvelualoista. Toimialan kehittymisen ja menestyksen taustalla ovat ennen kaikkea metsä- ja metalliteollisuuden investoinnit sekä julkisen perusinfrastruktuurin rakentaminen.

Ala tarvitsee nuoria osaajia
 
Teknisen konsultoinnin alalla työskentelee korkeasti koulutettua henkilöstöä, jonka osaamista arvostetaan. Alaa opiskelevat nuoret näkevät maamme talouden huonossa kunnossa haasteita, mutta uskovat työllistyvänsä alan ammatteihin. Heidän kynnyksensä lähteä ulkomaille töihin on kuitenkin huomattavan alhainen.

- Pahimmassa tapauksessa Suomi menettää pitkälle kouluttamiaan teknisen alan tulevaisuuden osaajia. Toisaalta muutaman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Suomeen palatessaan tämä joukko rikastuttaa Suomea monella tavalla, Metsä-Tokila toteaa.

Alan uhkia ovat yrittäjien ikärakenne, osaavan henkilöstön ikääntyminen ja resurssien vähyys. Pärjätäkseen yritysten on luotava yhteistyöverkostoja ja kilpailtava erikoisosaamisella. Uusia korkeaan osaamiseen perustuvia vientimahdollisuuksia alalle tarjoavat energiatekniikka sekä vesi- ja ympäristötekniikka. Myös digitalisaation leviäminen vaikuttaa alan tulevaisuuteen. Se, miten alalla osataan hyödyntää uusinta tietotekniikkaa, tulee olemaan ratkaiseva tekijä varsinkin kansainvälisillä kentillä toimittaessa.

Teknisen konsultoinnin toimialaraportti on 20.11. lähtien luettavissa verkossa osoitteessa www.temtoimialapalvelu.fi
 
Lisätiedot:
toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila, Varsinais-Suomen ELY-keskus, puh. 040 750 2442
kehittämispäällikkö Esa Tikkanen, TEM, puh. 050 040 5459
Tillbaka till toppen