Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna

Työttömyys kasvoi ja avointen työpaikkojen määrä lisääntyi heinäkuussa

Arbets- och näringsministeriet 25.8.2015 9.03
Tiedote

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 381 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 31 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 12 700:lla. Tiedot ilmenevät TEM:n Työllisyyskatsauksesta.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 5 100 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa eli yhteensä 57 000. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-heinäkuussa keskimäärin 61,6 prosenttia, mikä on 6,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 113 100, mikä on 20 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 130 400 eli 9 300 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin heinäkuun aikana 33 000 eli 1 500 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli heinäkuussa avoinna 61 200 työpaikkaa, mikä on 5 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Koko maassa oli lomautettuna heinäkuun lopussa 32 000 henkilöä, mikä on 2 800 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 23 800 henkilöä, joka on 1 100 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa.

Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat vähentyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 3 700 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 1 900 vähemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä väheni kesäkuusta heinäkuuhun vajaalla 100:lla.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli heinäkuun lopussa 101 200 henkilöä, mikä on 3 500 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 8,4 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli heinäkuussa 27 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 70,7 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 232 000, mikä oli 38 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 8,4 prosenttia eli 1,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lisätietoja tilastojen eroista: http://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2015-04-28_men_001.html

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050

Linkit:

TEM:n Työllisyyskatsaus: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi

Tulevien lomautusten erillisseurannan tiedot: http://www.tem.fi/tyo/tyonvalitystilasto/tulevat_lomautukset

Työnvälitystilaston keskeiset määritelmät ja aikasarjat: http://www.tem.fi/tyo/tyonvalitystilasto/maaritelmat_taulukot_ja_kuviot

Yksityiskohtaisemmat Työnvälitystilaston tiedot TEM:n ToimialaOnline -tilastokannasta: www2.toimialaonline.fi/ polkua Tilastokanta - Työmarkkinat - Työnvälitystilastot

Tilastokeskuksen ja TEM:n yhteisjulkistus: www.tilastokeskus.fi/til/tyti/tie.html

Tillbaka till toppen