Sök
- Fess-sök
-
26.5.2020 | Työolobarometrin ennakkotiedot kertovat, että vuonna 2019 työelämä kehittyi monessa suhteessa myönteiseen suuntaan. Viime vuoden talouden positiivinen vire näkyy tuloksissa selvästi. Koronakriisi ei näy vuoden 2019 tuloksissa lainkaan.https://tem.fi/-/tyoolobarometri-2019-palkansaajien-varmuus-oman-tyon-sailymisesta-tyomarkkinoilla-vahvistui-juuri-ennen-koronaa
-
24.2.2026 | Työllisyyskertomus vuodelta 2010 Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 14/2011 Työllisyyskertomus vuodelta 2010 Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 14/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yr...https://tem.fi/documents/1410877/3346190/Ty%C3%B6llisyyskertomus+vuodelta+2010+16052011.pdf/65743cb7-068d-4d06-9898-6a9158aa58ff?version=1.0&t=1771921651673
-
23.4.2020 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 309 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 70 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 60 900:lla. Työttömien työnhakijoiden ja heistä erityisesti kokoaikaisesti lomautettujen määrän nopea lisääntyminen johtui koronapandemian aiheuttamista rajoitustoimista. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-lisaantyi-nopeasti-maaliskuussa
-
25.2.2020 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa yhteensä 251 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 6 000:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-lisaantyi-tammikuussa
-
24.3.2020 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa yhteensä 248 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 3 500:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-lisaantyi-helmikuussa
-
24.1.2020 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa yhteensä 257 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 29 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-lisaantyi-joulukuussa
-
20.12.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa yhteensä 228 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 3 800:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-marraskuus-2
-
26.11.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa yhteensä 224 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 5 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 1 300:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-lokakuus-2
-
24.9.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun lopussa yhteensä 232 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 10 700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 36 300:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-elokuus-1
-
20.8.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 268 900 työtöntä työnhakijaa. Se on 15 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 14 800:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-heinakuus-1
-
25.6.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuun lopussa yhteensä 226 500 työtöntä työnhakijaa. Se on 15 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 3 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-toukokuussa
-
22.10.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa yhteensä 226 000 työtöntä työnhakijaa. Se on 6 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 6 600:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-syyskuus-1
-
29.4.2021 | 1(7) 22.4.2021 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Meritullinkatu 8, Helsinki | PL 33, 00023 Valtioneuvosto | 0295 16001, stm.fi, @STM_Uutiset Puoliväliriihen päätösten STM:n toimenpiteiden työllisyysvaikutusten arviointia Työkykyohjelma Osatyökykyiset...https://tem.fi/documents/1410877/73067562/STM_toimenpiteet.pdf/e6f10029-e21c-eaa9-62f0-76cf75973657/STM_toimenpiteet.pdf?t=1619714203523
-
23.5.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 229 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 25 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 8 700:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-huhtikuussa
-
12.12.2024 | Kansallinen aluekehityksen tilanne- ja kehityskuva 2024 Kansallinen aluekehityksen tilanne- ja kehityskuva vuonna 2024 • Kansallinen aluekehityksen tilanne- ja kehityskuva on valmisteltu syksy-talven 2024 aikana. • Valmisteluun on osallistunut asi...https://tem.fi/documents/1410877/229355424/Kansallinen+aluekehityksen+tilanne+ja+kehityskuva+2024.pdf/a6927798-23e3-a2aa-2ff8-b757a48c6710?t=1733993658620
-
26.2.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa yhteensä 251 400 työtöntä työnhakijaa. Se on 34 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 5 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-tammikuus-1
-
26.3.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa yhteensä 245 800 työtöntä työnhakijaa. Se on 30 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 5 600:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-helmikuussa
-
24.4.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 238 300 työtöntä työnhakijaa. Se on 25 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 7 500:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-maaliskuussa
-
23.7.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 254 200 työtöntä työnhakijaa. Se on 18 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 27 600:lla. Työministeri Timo Harakka arvioi lukuja tuoreeltaan ja valotti hallituksen tulevia työllistämistoimia tiistaina tiedotustilaisuudessa. Katso tallenne.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-kesakuus-1
-
24.1.2019 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa yhteensä 256 500 työtöntä työnhakijaa. Se on 39 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 27 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-joulukuus-1
-
19.12.2018 | Tasavallan presidentti vahvisti 19.12.2018 työttömyysturvalain muutoksen, joka parantaa työttömien mahdollisuuksia opiskella menettämättä oikeutta työttömyysetuuteen. Tavoitteena on tukea työllistymistä ja yritystoiminnan aloittamisen edellytyksiä.https://tem.fi/-/tyottomille-mahdollisuus-opiskella-tyottomyysetuutta-menettamatta
-
25.9.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun lopussa yhteensä 243 300 työtöntä työnhakijaa. Se on 45 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 40 800:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/elokuussa-yli-45-000-vahemman-tyotonta-tyonhakijaa-kuin-vuosi-sitten
-
23.10.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa yhteensä 232 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 43 500 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 11 200:llä. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/pitkaaikaistyottomyyden-lasku-jatkuu-edelle-1
-
20.11.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa yhteensä 230 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 42 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 1 900:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-lokakuus-1
-
21.12.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa yhteensä 229 400 työtöntä työnhakijaa. Se on 41 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 800:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-marraskuus-1
-
24.2.2026 | Kansallisen ydinenergia-alan osaamistyöryhmän raportti Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Energia ja ilmasto 2/2012 Kansallisen ydinenergia-alan osaamistyöryhmän raportti Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Energia ja ilmasto 2/2012 Työ- ...https://tem.fi/documents/1410877/3342347/Kansallisen+ydinenergia-alan+osaamisty%C3%B6ryhm%C3%A4n+raportti+21032012.pdf/a278af4a-4d1d-40db-bcb3-2e8ccdd42653?version=1.0&t=1771921652083
-
24.2.2026 | Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2014–2020 Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueiden kehittäminen Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 9/2014 Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2014–2020 ...https://tem.fi/documents/1410877/2859687/Mahdollisuuksien+maaseutu+25022014.pdf/639dd068-2325-45b7-8354-c2b85d51372c?version=1.0&t=1771921655984
-
21.8.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 284 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 45 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 11 300:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/pitkaaikaistyottomyyden-lasku-jatkuu-edelleen
-
23.5.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 254 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 49 700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 9 500:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-laski-huhtikuussa
-
26.6.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuun lopussa yhteensä 241 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 49 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 13 000:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/pitkaaikaistyottomyyden-lasku-jatkui-toukokuussa
-
24.4.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 264 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 53 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 12 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-laski-maaliskuussa
-
20.3.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa yhteensä 276 200 työtöntä työnhakijaa. Se on 56 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 9 600:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-laski-helmikuussa
-
24.7.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 272 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 47 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 31 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta, joka julkaistiin 24.7.2018.https://tem.fi/-/pitkaaikaistyottomyys-laski-edelleen-kesakuussa
-
24.2.2026 | Siviilipalvelus 2020 Siviilipalveluksen kehittämistyöryhmän mietintö Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Konserni 9/2011 Siviilipalvelus 2020 Siviilipalveluksen kehittämistyöryhmän mietintö Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Konserni 9/20...https://tem.fi/documents/1410877/3346190/Siviilipalvelus+2020+02032011.pdf/24b432ee-e6ec-4da2-919a-4d8aae3f9b0e?version=1.0&t=1771921651673
-
20.2.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa yhteensä 285 800 työtöntä työnhakijaa. Se on 57 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 9 700:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-tammikuussa
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalve- lusta annetun lain, kotoutumisen edistämisestä annetun lain sekä työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLI...https://tem.fi/delegate/file/106634
-
25.1.2018 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa yhteensä 295 500 työtöntä työnhakijaa. Se on 62 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 24 200:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-joulukuussa
-
11.11.2016 | Oikeus- ja työministeri Jari Lindström ja työllisyys- ja sosiaaliasioista vastaava komissaari Marianne Thyssen tutustuivat nuorten Ohjaamo-neuvontapisteeseen 10.11.2016 Helsingissä. Aiemmin päivällä he keskustelivat ajankohtaisista työllisyyteen ja työlainsäädäntöön liittyvistä kysymyksistä yhdessä työmarkkinajärjestöjen johdon kanssa.https://tem.fi/-/nuorten-ohjaamot-esimerkki-koko-euroopalle
-
22.12.2017 | Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa yhteensä 271 300 työtöntä työnhakijaa. Se on 57 200 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 1 200:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.https://tem.fi/-/tyottomien-tyonhakijoiden-maara-vaheni-marraskuussa
-
24.2.2026 | Maaseutukatsaus 2014 Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueiden kehittäminen Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2/2014 Maaseutukatsaus 2014 Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueiden kehittäminen 2/2014 jouni ponnikas – olli voutilainen...https://tem.fi/documents/1410877/2859687/Maaseutukatsaus+2014+23012014.pdf/266060dc-e720-40e1-9980-60405fb2b237?version=1.0&t=1771921655984