Tapahtumat

Joulukuussa 2017 EU, Yhdysvallat ja Japani sopivat yhteistyöstä yritysten tasavertaisen kansainvälisen pelikentän puolesta. Yhteisenä huolenaiheena ovat epäreilut kilpailuolosuhteet, jotka johtuvat markkinoita häiritsevistä valtiontuista. Yhteistyöllä pyritään pääsemään näistä tuista eroon. EK, TEM ja UM järjestävät keskiviikkona 27.3.2019 aamupäivällä seminaarin, jossa valotetaan kolmikannassa, EU:n, Yhdysvaltain ja Japanin kesken, tehtävää työtä. Tilaisuus on suunnattu kansainvälisillä markkinoilla toimiville suomalaisyrityksille. Kaikki yrityksiltä saatavat tiedon palaset ovat tärkeitä, kun pyritään tasaisempaan kansainväliseen pelikenttään. Tilaisuuden jälkeen lanseerataan aiheesta myös yrityskysely. Pääpuhujana tilaisuudessa on komission kilpailupääosaston yksikön päällikkö Eddy de Smijter.

Järjestäjä: TEM, UM