Hyppää sisältöön
Media

Toimialojen näkymät on julkaistu

6.9.2018 16.39
Uutinen

Elintarvikealan, kaivostoimialan, liike-elämän palveluiden, luonnontuotealan, matkailualan, puutuotealan ja uusiutuvan energian syksyn 2018 näkymät on julkaistu.

Kaikki syksyn Toimialojen näkymät löytyvät tuoreesta uutiskirjeestä. Lisäksi kirjeessä on linkit videoihin, joissa kukin toimialapäällikkö tiivistää oman alansa tärkeimmät asiat. 

Positiivinen vire jatkuu eri toimialoilla. Uusia mahdollisuuksia löytyy sekä puun roolista kiertotalouden kehittymisessä että Suomesta akkumetallien tuottajana.

Kiertotalous ja muovin korvattavuus synnyttävät puutuotealalle uusia mahdollisuuksia. Materiaalien kiertäminen taloudessa ja teollisten sivuvirtojen entistä tehokkaampi hyödyntäminen korostuvat. Selkeänä trendinä on, että käytön jälkeisestä tuotteiden hävittämisestä siirrytään materiaalien uudelleen hyödyntämiseen. Uusiutuvien luonnonvarojen merkitys kasvaa entisestään. Puulla materiaalina on vahva rooli kiertotalouden kehittymisessä. 

Kuluvan vuoden aikana keskustelu akuista ja sähköautojen läpimurrosta on kiihtynyt merkittävästi. Ilmastovaatimukset liikenteen päästöjen vähentämiseksi tukevat sähköautojen yleistymistä. Suomella on hyvä tilaisuus hyötyä sähköautojen läpimurrosta. Maaperästämme löytyy kaikkia akkuihin tarvittavia metalleja ja lisäksi meillä jalostetaan yli 10 prosenttia maailman koboltista.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden näkymät julkaistaan 9. lokakuuta 2018, koska alan tilastot saadaan tänä vuonna muita aloja myöhemmin. 

Julkaisuja pääsee tarkastelemaan milloin vain myös Toimialapalveluiden verkkosivuilta osoitteessa https://tem.fi/toimialapalvelu. Julkaisut löytyvät kukin omalta alasivultaan vasemmasta navigaatiopalkista. Valitse kohta Toimialakohtaiset julkaisut ja sen alta haluamasi toimiala.

 

Uutinen
Sivun alkuun