Uusi työaikalaki pähkinänkuoressa

Työaikalain soveltamisala on yleinen. Lakia sovelletaan sekä työ- että virkasuhteen perusteella tehtävään työhön. Soveltamisalapoikkeuksista säädetään lain 2 §:ssä.

Työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle jäävät henkilöt, joilla on työaika-autonomia ja jotka kuuluvat 2 §:ssä säädetyn luettelon piiriin. Työaika-autonomia on työntekijällä, jonka työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja joka siten voi itse päättää työajastaan. Työaika-autonomiaa arvioitaessa merkityksellisiä ovat työntekijän tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa työaikansa pituuteen ja sijoitteluun. Työaika-autonomian käsite on työaikalaissa uusi.

Työaikalaissa määritellään tyhjentävästi ne tilanteet, joissa työaika-autonomian vaatimuksen täyttyessä työaikalakia ei sovelleta. Työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle jää työ, jota siihen kuuluvien tehtävien ja muutoin työntekijän aseman perusteella on pidettävä yrityksen, yhteisön tai säätiön taikka sen itsenäisen osan johtamisena tai tällaiseen johtamistehtävään välittömästi rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä. Tältä osin uusi laki ei muuta nykytilannetta.

Lakia ei sovelleta myöskään uskonnollisiin toimituksiin eikä perheenjäsenen tekemään työhön. Lain soveltamisalan ulkopuolelle jää myös työ, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä. Esimerkiksi työ, jota tehdään kokonaan tai lähes kokonaan työnantajan valvonnan ulottumattomissa muualla kuin kiinteässä toimipisteessä, tai työ, joka on luonteeltaan liikkuvaa tai jossa työaika määräytyy suurelta osalta työntekijän suoraan asiakkaan kanssa sopimien aikataulujen perusteella, jää soveltamisala ulkopuolelle (kauppaedustajat, kiinteistönvälittäjät).

Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät myös merenkulun työsuhteet, joista säädetään erikseen. Niin ikään opetus- ja tutkimushenkilöstö, metsä-, metsänparannus- tai uittotyötä tekevät sekä Rajavartiolaitoksen henkilöstö ja luotsaustyötä tekevät jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle sillä edellytyksellä, että heidän työajoistaan on sovittu työ- ja virkaehtosopimuksessa. Maastossa tehtävä koneellinen metsä- ja metsäparannustyö sekä puutavaran lähikuljetustyö kuuluvat työaikalain soveltamisalan piiriin.

Suurin muutos nykylakiin on se, että kotona tehtävä työ ja ns. etätyö kuuluvat lain soveltamisalan piiriin. Työaikalaissa on siten otettu huomioon se, että työtä tehdään enenevässä määrin ajasta ja paikasta riippumattomasti.

Työaikaa on työhön käytetty aika sekä aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä (3 §). Laissa on edelleenkin oma säännöksensä matkustamiseen käytetyn ajan työaikaan lukemisesta: kuten nykyisinkin matkustamiseen käytetty aika on työajaksi luettavaa aikaa vain, jos sitä on samalla pidettävä työsuorituksena. Tästä on kysymys esim. kun asentaja tai kodinhoitaja kulkee työpäivän aikana työkohteiden välillä. Muilta osin matkustaminen ei ole työaikaa, mutta työnantajalla on velvollisuus huolehtia, että matkustaminen ei kohtuuttomasti kuormita työntekijää. Tämä on uusi velvollisuus työaikalaissa.

Työajan vastakohta on lepoaika, jota ei ole laissa nimenomaisesti määritelty. Joissakin tapauksissa joudutaankin pohtimaan työajan ja lepoajan välistä rajanvetoa erilaisten työhön sidonnaisuusaikojen osalta. Pakolliseen koulutukseen osallistuminen ja pakollinen terveystarkastus ovat työajaksi luettavaa aikaa, kun taas esimerkiksi työnantajan järjestämään virkistystoimintaan osallistuminen ei sitä ole. Henkilöstön edustajien luottamustehtävien hoitamiseen käyttämä aika ei ole työajaksi luettavaa aikaa.

Voimassa olevaa lakia vastaavasti työnantaja ja työntekijä saavat sopia lepoajalle sijoittuvasta varallaolosta ja varallaolon ajalta maksettavasta korvauksesta. Työaikalain 4 §:n mukaan varallaolokorvauksen määrä tai sen määräytymisperusteiden sekä varallaoloehtojen on oltava työntekijän tiedossa varallaolosopimusta tehtäessä. Varallaoloaika ei ole työajaksi luettavaa aikaa. Jos työntekijän tulee kuitenkin varallaoloaikana olla työpaikalla (päivystys) tai sen välittömässä läheisyydessä, myös varallaoloaika luetaan työajaksi. Varallaolon aikana tehty työ on luonnollisesti työaikaa. Varallaoloa koskeva sääntely vastaa pitkälti vanhaa työaikalakia.

Yleissäännön mukaan säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Viikoittainen työaika voidaan kuitenkin järjestää keskimäärin 40 tunniksi enintään 52 viikon ajanjakson aikana ylittämättä kahdeksan tunnin säännöllistä päivittäistä työaikaa.

Laissa nimenomaisesti säädetyissä töissä työaika voidaan järjestää jaksoissa. Uudessa laissa jaksotyöalat on määritelty aiempaa yleisemmällä tasolla ja luettelo on saatettu vastaamaan muuttuneen työelämän tarpeita. Jaksotyöalaluettelo on tyhjentävä, ja siinä mainitut työt ovat luonteeltaan sellaisia, joita toimintojen jatkuvuuden vuoksi on tehtävä 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa tai ainakin pääosan vuorokaudesta.

Jaksotyönä säännöllinen työaika saadaan järjestää mm.

• turvallisuus-, vartiointi-, valvonta- ja liikenteen ohjaustehtävissä, pelastustoimen tehtävissä sekä vankeinhoidossa;
• lehdistö- sekä toimituksellisessa radio- ja  televisiotyössä ja yötyötä edellyttävissä tietoliikennepalveluissa;
• yötyötä edellyttävissä muissa varhaiskasvatuspalveluissa sekä pääosan vuorokaudesta toimivissa sosiaali-, terveys- ja eläinlääkäripalveluissa;
• henkilö- ja tavarankuljetuksissa sekä aluksen ja rautatievaunun lastaus- ja purkaustehtävissä;
• majoitus-, ravitsemis- ja kulttuuripalveluissa sekä leiritoiminnassa sekä
• em. tehtävien ja toimintojen käynnissä pitämiseksi välttämättömissä tukitoiminnoissa.

Jaksotyössä työaika on kolmen viikon pituisena ajanjaksona enintään 120 tuntia tai kahden viikon pituisena ajanjaksona enintään 80 tuntia. Työn tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi tai työntekijöille epätarkoituksenmukaisten työvuorojen välttämiseksi saadaan säännöllinen työaika kuitenkin järjestää niin, että se on kahden toisiaan seuraavan kolmen viikon ajanjaksona tai kolmen toisiaan seuraavan kahden viikon ajanjaksona enintään 240 tuntia. Tällöin säännöllinen työaika ei saa kumpanakaan kolmen viikon ajanjaksona ylittää 128:aa tuntia eikä yhdenkään kahden viikon ajanjakson aikana 88:aa tuntia. Sääntely vastaa vanhan työaikalain säännöksiä.

Työaikalain 8 §:ssä säädetään yötyön teettämisen edellytyksistä. Säännöllisen yötyön teettäminen on sallittua ainoastaan laissa säädetyissä tehtävissä. Tilapäinen on yötyö sen sijaan sallittua uuden lain myötä. Tämä on merkittävä muutos suhteessa vanhaan työaikalakiin.

Yötyötä on jatkossakin työ, jota tehdään kello 23:n ja 6:n välisenä aikana. Valtakunnallisella työehtosopimuksella on kuitenkin mahdollista poiketa yötyön sijoittumisesta niin, että yötyöksi määritetään seitsemän tunnin aika, johon on sisällytettävä kello 24:n ja 5:n välinen aika.

Säännöllisen yötyön teettäminen on sallittua jaksotyöaloilla riippumatta siitä, onko työ järjestetty jaksotyöksi. Samoin yötyö on sallittua vuorotyössä käytössä olevien vuorojen määrästä riippumatta. Työ voidaan jatkossa järjestää esimerkiksi kahteen 12 tuntia kestävään vuoroon. Näiltä osin sääntely poikkeaa vanhan työaikalain säännöksistä.

Yötyötä on niin ikään mahdollista teettää sellaisessa huolto- ja korjaustyössä, joka on välttämätöntä työnantajan säännöllisen toiminnan ylläpitämiseksi sekä työssä, jota ei voi tehdä samanaikaisesti työpaikalla tehtävän säännöllisen työn kanssa mm. työstä aiheutuvan melun tai pölyn vuoksi.

Muutos vanhaan työaikalakiin on peräkkäisten yövuorojen enimmäismäärän rajoittaminen jaksotyössä ja keskeytymättömässä vuorotyössä viiteen (aiemman seitsemän vuoron sijasta). Työntekijän suostumuksella yövuoroja saa kuitenkin olla peräkkäin seitsemän. Tällöin työntekijän on annettava suostumuksensa kummankin lisävuoron osalta erikseen. Yövuorolla tarkoitetaan sellaista vuoroa, jossa vähintään kolme tuntia sijoittuu kello 23:n ja 6:n väliseen aikaan. Viimeisen yövuoron jälkeen työntekijälle on annettava vähintään 24 tunnin yhtämittainen vapaa.

Erityisen vaarallisessa tai ruumiillisesti tai henkisesti huomattavan rasittavassa työssä työaika saa olla enintään kahdeksan tuntia sellaisen 24 tunnin aikana, jona työntekijä tekee yötyötä. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset tai työehtosopimuksella tarkemmat määräykset siitä, milloin työtä on pidettävä erityisen vaarallisena tai ruumiillisesti tai henkisesti huomattavan rasittavana. Tällaista asetusta ei ainakaan toistaiseksi ole annettu.

Aluehallintovirasto voi lain 39 §:n mukaan myöntää poikkeusluvan säännöllisen yötyön tekemiseen työssä, joka on toiminnan luonteen vuoksi välttämätöntä tehdä yöllä ja jota ei voida vaikeuksitta teettää pelkästään päiväsaikaan. Valtakunnallisella työehtosopimuksella voidaan niin ikään sopia työn tekemisestä yötyönä myös sellaisissa tehtävissä, jotka eivät kuulu laissa säädettyihin yötyöaloihin.

Uuden lain myötä yötyön tekemisen mahdollisuudet lisääntyvät. Toisaalta peräkkäisten yövuorojen rajoittamisella pyritään ottamaan huomioon yötyöhön liittyvät terveys- ja turvallisuusriskit.

Työnantaja ja työntekijä saavat sopia vuorokautisen säännöllisen työajan pidentämisestä enintään kahdella tunnilla, jollei työssä sovellettavan työehtosopimuksen säännöllisestä työajasta sopimista koskevista määräyksistä muuta johdu. Viikoittaisen säännöllisen työajan tulee tällöin tasoittua enintään 40 tunniksi enintään neljän kuukauden tasoittumisjakson aikana. Viikoittainen säännöllinen työaika saa olla enintään 48 tuntia. Sopimisen aikarajoja on lavennettu vanhaan työaikalakiin verrattuna (aiemmin 9 tuntia/päivä ja 45 tuntia/viikko).

Sopimus saadaan tehdä toistaiseksi voimassa olevaksi tai määräaikaisena. Toistaiseksi voimassa oleva ja vähintään kahden viikon pituinen määräaikainen sopimus on tehtävä kirjallisesti. Toistaiseksi tehty säännöllistä työaikaa koskeva sopimus voidaan irtisanoa päättymään työajan tasoittumisjakson päättyessä. Vuotta pidempi määräaikainen sopimus voidaan irtisanoa neljän kuukauden kuluttua sopimuksen tekemisestä niin kuin toistaiseksi tehty sopimus.

Liukuvan työajan järjestely vastaa pitkälti vanhan työaikalain sääntelyä, mutta liukumarajoja on kasvatettu. Liukuvasta työajasta sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken.  Liukuvassa työajassa säännöllistä vuorokautista työaikaa lyhentää tai pidentää liukuma-aika, joka saa olla enintään neljä tuntia vanhan lain kolmen tunnin sijaan. Liukumat voidaan sijoittaa työpäivän alkuun tai välittömästi kiinteän työajan päättymisen jälkeiseen aikaan taikka työpäivän päättymisen jälkeiseen ilta-aikaan.

Liukuvassa työajassa viikoittainen säännöllinen työaika saa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuukauden seurantajakson aikana. Seurantajakson päättyessä ylitysten kertymä saa olla enintään 60 tuntia (vanhan lain 40 tunnin sijaan) ja alitusten määrä enintään 20 tuntia. Seurantajakson aikana työaikasaldo voi olla 60 tuntia korkeampi, kunhan kertymä laskee jakson päättyessä sallittuun enimmäismäärään. Työaikasaldoja voidaan vähentää tekemällä lyhyempiä työpäiviä tai pitämällä kokonaisia vapaapäiviä.

Enimmäiskertymästä, neljän kuukauden tasoittumisjaksosta ja työaikasaldon ylitysten ja alitusten määrästä saadaan sopia valtakunnallisella työehtosopimuksella.

Työaikalakiin on lisätty uusi joustotyöaikaa koskeva säännös. Työnantaja ja työntekijä saavat työehtosopimuksen säännöllisen työajan pituutta ja sijoittamista koskevista määräyksistä poiketen sopia joustotyöaikaa koskevasta työaikaehdosta, jonka mukaan vähintään puolet työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itsenäisesti päättää. Joustotyöajan käyttö on mahdollista töissä, jotka eivät ole sidottuja tiettyyn vuorokauden aikaan tai viikonpäivään taikka työntekopaikkaan. Joustotyöajan käyttö soveltuu asiantuntijatyöhön, jossa työtä ohjaavat työntekijälle asetetut tavoitteet eikä yksinomaan työn suorittaminen tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa.

Joustotyöaikaa koskevassa sopimuksessa on sovittava ainakin:

1. päivistä, joille työntekijä saa sijoittaa työaikaa;
2. viikkolevon sijoittamisesta;
3. mahdollisesta kiinteästä työajasta, ei kuitenkaan sen sijoittumisesta kello 23:n ja 06:n väliselle ajalle;
4. sovellettavasta työajasta joustotyöaikaa koskevan sopimuksen päättymisen jälkeen.

Työnantajan on seurattava viikoittaisen vapaan toteutumista työntekijän antamien ilmoitusten perusteella ja tarvittaessa puututtava työntekijän työajan sijoitteluun. Viimesijaisena vaihtoehtona työnantaja voi irtisanoa joustotyötä koskevan sopimuksen.

Viikoittainen säännöllinen työaika saa joustotyöajassa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuukauden tasoittumisjakson aikana. Työntekijä voi esimerkiksi tehdä välillä pidempiä päiviä ja vastaavasti pitää pidempiä vapaajaksoja. Joustotyöaikaa ei voi käyttää säännöllisen yötyön teettämiseen.

Joustotyöaikaa koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti. Se voi samalla toimia 30 §:ssä tarkoitettuna työvuoroluettelona. Joustotyöaikaa koskeva sopimusehto voidaan irtisanoa päättymään kuluvaa tasoittumisjaksoa seuraavan jakson lopussa. Irtisanomiseen ei tarvita erityistä perustetta.

Myös työaikapankkia koskeva säännös on uusi. Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelmää, jolla työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää ja yhdistää toisiinsa. Työnantaja ja luottamusmies tai jos sellaista ei ole valittu, luottamusvaltuutettu tai muu työntekijöiden edustaja taikka henkilöstö tai henkilöstöryhmä yhdessä saavat sopia kirjallisesti työaikapankin käyttöönotosta. Edustajan tekemä työaikapankkia koskeva sopimus sitoo niitä työntekijöitä, joita hänen katsotaan edustavan.

Työaikapankkia koskevassa sopimuksessa on sovittava ainakin:

1. siitä, mitä 3 momentissa säädettyjä eriä työaikapankkiin voidaan siirtää;
2. säästämisrajoista;
3. työaikapankin lakkaamisesta ja lakkaamishetkellä työaikapankissa olevien erien korvaamisesta;
4. vapaan käyttämisen periaatteista ja menettelytavoista, joilla työaikapankkiin säästettyä aikaa pidetään vapaana.

Työntekijän kutakin kertaa varten tai määrätyksi lyhyehköksi määräajaksi antamalla suostumuksella työnantaja voi siirtää työaikapankkiin:

1. lisä- ja ylityötunteja;
2. liukuvaan työaikajärjestelmään kertyneitä työtunteja enintään 60 tuntia neljän kuukauden seurantajakson aikana;
3. lakiin tai sopimukseen perustuvia rahamääräisiä etuuksia sen jälkeen, kun ne on ensin muutettu aikamääräisiksi.

Kun työntekijä aikanaan käyttää työaikapankkiin talletettua aikaa vapaana, hänelle maksetaan tunneista vapaan pitoajankohdan mukaista säännönmukaista palkkaa.

Työaikapankkiin säästettävät etuudet voivat olla esimerkiksi lisä- ja ylityöstä maksettavia korvauksia, sunnuntaityön korotusosia, korvausta viikkolevon saamatta jäämisestä, työajan lyhennysrahaa tai lomarahaa. Työaikapankkiin ei kuitenkaan saa siirtää säännölliseltä työajalta maksettavaa palkkaa, kulukorvauksia tai korvausluonteisia saatavia eikä rahamääräistä etuutta sen jälkeen, kun se on erääntynyt maksettavaksi.

Työaikapankkiin säästetty työaikakertymä ei saa kalenterivuoden aikana lisääntyä yli 180 tuntia eikä työaikapankin kokonaiskertymä ylittää kuuden kuukauden työaikaa vastaavaa määrää.

Siirrettäessä em. eriä työaikapankkiin niiden lakiin tai sopimukseen perustuvat vapaan antamista tai edun erääntymistä koskevat ehdot korvautuvat työaikapankkijärjestelmän ehdoilla. 

Työntekijällä on oikeus saada työaikapankkiin säästettyä vapaata vähintään kaksi viikkoa kalenterivuodessa. Jos työaikapankkiin on säästetty vapaata yli 10 viikkoa, työntekijällä on kuitenkin oikeus saada vuodessa vapaata vähintään viidesosa työaikapankin kertymästä. Työnantajan on työntekijän vaatimuksesta annettava vapaa seuraavan kuuden kuukauden aikana. Jos työnantaja määrää vapaan ajankohdan, työntekijällä on niin vaatiessaan oikeus saada vapaan sijasta korvaus rahana.

Lakiin perustuva työaikapankki on vaihtoehtoinen niissä tilanteissa, joissa työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa on työaikapankkimääräyksiä. Työehtosopimuksessa tarkoitettuun järjestelyyn sovelletaan yksinomaan työehtosopimuksen asiaa koskevia määräyksiä ja lakisääteiseen työaikapankkiin sovelletaan yksinomaan työaikalain säännöksiä.

Jos työntekijä haluaa sosiaalisista tai terveydellisistä syistä tehdä työtä säännöllistä työaikaa lyhyemmän ajan, työnantajan on pyrittävä järjestämään työt niin, että työntekijä voi tehdä osa-aikatyötä. Jos työntekijä siirtyäkseen osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle tai osatyökyvyttömyyseläkkeelle haluaa tehdä säännöllistä työaikaa lyhyemmän ajan työtä, työnantajan on ensisijaisesti järjestettävä työt niin, että työntekijä voi tehdä osa-aikatyötä. Työnantajan on kieltäytyessään osa-aikatyön järjestämisestä perusteltava kieltäytymisensä. Tämä säännös on uusi.

Työajan lyhentäminen toteutetaan työnantajan ja työntekijän sopimalla tavalla ottaen huomioon työntekijän tarpeet sekä työnantajan tuotanto- ja palvelutoiminta. Sääntely vastaa pitkälti vanhan työaikalain säännöstä.

Lisä- ja ylityön tekeminen edellyttää työnantajan aloitetta. Jos käytössä on liukuva työaika tai joustotyöaika, lisä- ja ylityön tekemisestä on nimenomaisesti sovittava. Työntekijän omasta aloitteesta tehty työ ei voi tulla korvattavaksi lisä- tai ylityönä.

Yleistyöaikaa noudatettaessa vuorokautista ylityötä on työ, joka ylittää kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Viikoittaista ylityötä on työ, joka ylittää 40 tuntia viikossa olematta vuorokautista ylityötä. Jos on sovittu 40 tuntia lyhyemmästä viikkotyöajasta, lisätyötä on työvuoroluetteloon merkityn säännöllisen työajan lisäksi tehty työ, joka ei ole ylityötä.

Keskimääräistä säännöllistä työaikaa käytettäessä vuorokautista ylityötä on työ, jota tehdään työvuoroluetteloon merkityn säännöllisen vuorokautisen työajan lisäksi. Viikoittaista ylityötä on säännöllisen työajan lisäksi tehty työ, joka ei ole vuorokautista ylityötä. Jos keskimääräisen työajan on sovittu tasoittuvan alle 40 tuntiin viikossa, säännöllisen työajan lisäksi tehty työ on kuitenkin lisätyötä 40 viikkotuntiin saakka.

Vaihtelevan työajan sopimuksissa työnantajalla on velvollisuus pyytää työntekijältä suostumus vähimmäistyöajan ylittävien tuntien merkitsemiseen työvuoroluetteloon. Tällöin suostumuksen perusteella työvuoroluetteloon merkityt tunnit ovat säännöllistä työaikaa. Jos työtä on tarjottu vasta työvuoroluettelon antamisen jälkeen, nämä tunnit ovat lisätyötunteja siihen saakka, kunnes ylityötä alkaa muodostua. Tämä säännös on uusi.

Jaksotyössä ylityötä on työ, joka ylittää 7 §:n mukaisen säännöllisen enimmäistyöajan. Jos on sovittu 7 §:ssä säädettyä lyhyemmästä säännöllisestä jaksokohtaisesta työajasta, lisätyötä on työ, joka ylittää sovitun säännöllisen työajan ylittämättä 7 §:n mukaista jaksokohtaista enimmäismäärää.

Käytettäessä liukuvaa työaikaa vuorokautista ylityötä on työ, joka ylittää kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja viikoittaista ylityötä työ, jota tehdään työvuoroluettelon mukaisena vapaapäivänä ja joka ylittää 40 tuntia olematta vuorokautista ylityötä. Ylityötä on myös kiinteän työajan lisäksi työnantajan määräyksestä tehty työ, jonka vuoksi 12 §:n 2 momentin mukainen enimmäiskertymä ylittyy seurantajakson päättyessä. Lisätyötä on säännöllisen työajan lisäksi tehty työ, joka ei ole ylityötä. Tämä säännös on uusi.

Käytettäessä joustotyöaikaa vuorokautista ylityötä on työ, joka ylittää kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja viikoittaista ylityötä työ, jota tehdään joustotyöaikaa koskevassa sopimuksessa sovitun viikoittaisen vapaan aikana ja joka ei ole vuorokautista ylityötä. Lisätyötä on säännöllisen työajan lisäksi tehty työ, joka ei ole ylityötä. Tällaista säännöstä ei aikaisemmin ole ollut.

Työntekijän suostumusta edellyttävät säännökset ovat samassa pykälässä riippumatta siitä, onko kysymys lisä- tai ylityön, aloittamistöiden tai sunnuntaityön teettämisestä.

Ylityön teettäminen edellyttää työntekijän kutakin kertaa varten erikseen antamaa suostumusta. Työntekijä voi kuitenkin tietyissä tilanteissa antaa suostumuksensa määrätyksi lyhyehköksi ajanjaksoksi kerrallaan, jos se on työn järjestelyjen kannalta tarpeen. Tällöin työntekijän on tiedettävä sen jakson pituus, jota varten suostumus annetaan.

Lisätyötä saa teettää vain, jos työntekijä antaa siihen suostumuksensa, jollei lisätyön tekemisestä ole sovittu jo työsopimuksessa. Vaikka työntekijä olisi työsopimuksessaan sitoutunut työnantajan tarjoaman lisätyön tekemiseen, hänellä on kuitenkin oikeus perustellusta henkilökohtaisesta syystä kieltäytyä lisätyöstä työvuoroluetteloon merkittyinä vapaapäivinä.

Jos työntekijän työsopimuksessa on sovittu vaihtelevasta työajasta, työnantaja saa työvuoroluetteloon merkityn työajan lisäksi teettää lisätyötä vain, jos työntekijä antaa siihen kutakin kertaa varten suostumuksensa. Suostumuksen saa antaa myös lyhyehköksi ajaksi kerrallaan.

Työnantaja ja työntekijä saavat sopia ns. aloittamis- ja lopettamistöiden tekemisestä. Tällöin työnantaja voi ilman työntekijän erikseen antamaa suostumusta teettää työtä, joka on välttämätöntä, jotta työpaikan muut työntekijät voivat tehdä työtä koko säännöllisen työaikansa tai joka on vuorotyössä tarpeen tietojen vaihtamiseksi työvuorojen vaihtuessa. Aloittamis- ja lopettamistyötä saa teettää enintään viisi tuntia viikossa.

Sunnuntaina tai kansallisena juhlapäivänä saa teettää työtä (sunnuntaityö) vain, jos siitä on sovittu työsopimuksessa tai työntekijä on antanut siihen suostumuksensa. Suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos työtä laatunsa vuoksi tehdään säännöllisesti noina päivinä.

Virkamiehiä ja viranhaltijoita koskee oma säännöksensä. Jos lisä- tai ylityön tekeminen on työn laadun ja erittäin pakottavien syiden vuoksi välttämätöntä, he eivät saa kieltäytyä siitä.

Uudessa työaikalaissa on luovuttu ylitöiden enimmäismäärän sääntelystä. Sen sijaan säädetään työntekijän kokonaistyöajan enimmäismäärästä.

Työntekijän työaika ylityö mukaan lukien ei saa ylittää keskimäärin 48:aa tuntia viikossa neljän kuukauden tasoittumisjakson aikana. Jakso voidaan pidentää 12 kuukauteen valtakunnallisella työehtosopimuksella. 

Työajan enimmäismäärään lasketaan kaikki tehdyt työtunnit, olivatpa ne säännöllistä työaikaa, lisätyötä, ylityötä, aloittamis- ja lopettamistöiden aikaista työaikaa tai hätätyönä tehtyä työtä. Työajan enimmäismäärää laskettaessa otetaan huomioon koko työajaksi luettava aikamäärä.

Hätätyön teettämistä koskevat periaatteet säilyvät uudessa työaikalaissa pääosin entisellään. Poikkeuksena on se, että hätätyön päätyttyä työajan on tasoituttava enintään säädettyyn enimmäistyöajan määrään (48 t/4 kk) ja työntekijälle on annettava korvaava vuorokausilepo sekä korvattava menetetty viikkolepo.

Kuten aiemminkin lisätyöstä on maksettava vähintään sovitulta työajalta maksettavaa palkkaa vastaava korvaus. Vuorokautisesta ylityöstä on maksettava kahdelta ensimmäiseltä työtunnilta 50 prosentilla ja niitä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä on maksettava 50 prosentilla korotettu palkka. Näiltä osin sääntely pysyy samana. Myös jaksotyössä ylityön korvaaminen vastaa vanhan työaikalain sääntelyä.

Lisä- tai ylityöstä maksettava palkka sekä uuden työaikalain mukaan myös sunnuntaityöstä maksettava korotusosa ovat vaihdettavissa vapaaksi. Lisäksi työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että vapaa-aika siirretään työpaikalla käytössä olevaan työaikapankkiin tai yhdistetään vuosilomalaissa säädettyyn säästövapaaseen.

Jos työntekijän vuorokautinen yhtäjaksoinen työaika on kuutta tuntia pidempi, eikä hänen työpaikalla olonsa ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, hänelle on annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä tauko, jonka aikana hän saa poistua työpaikaltaan. Päivittäistä taukoa ei saa sijoittaa työpäivän alkuun eikä loppuun. Jos työntekijän työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, hänellä on lisäksi oikeus pitää enintään puolen tunnin tauko kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen.  Vuorotyössä tai jaksotyössä työntekijälle on annettava vähintään puolen tunnin tauko tai tilaisuus aterioida työn aikana, jos hänen työaikansa on kuutta tuntia pidempi.

Muutoksena vanhaan työaikalakiin työnantaja ja työntekijä voivat työehtosopimuksessa sovitun estämättä sopia lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin tauosta.

Työntekijälle on annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin keskeytymätön vuorokausilepo varallaoloaikana tehtyä työtä lukuun ottamatta. Muutoksena vanhaan työaikalakiin myös jaksotyössä pääsääntönä on 11 tunnin yhdenjaksoinen vuorokausilepo. Jaksotyössä vuorokausilepo saadaan kuitenkin työn järjestelyihin liittyvistä syistä lyhentää yhdeksään tuntiin. 

Kuten vanhassa työaikalaissa, myös uudessa työaikalaissa säädetään tilanteista, joissa vuorokausilepo voidaan lyhentää seitsemään tuntiin (liukuva työaika ja joustotyö) tai tilapäisesti jopa viiteen tuntiin. Silloin kuin vuorokausilepoa lyhennetään, työntekijälle on annettava lyhennetyn vuorokausilevon korvaavat lepoajat seuraavan vuorokausilevon yhteydessä tai jos se ei ole työn järjestelyistä johtuvista painavista syistä mahdollista, niin pian kuin se on mahdollista, kuitenkin 14 vuorokauden kuluessa. Korvaavana lepoaikana on annettava se määrä, jolla vuorokausilepoa on lyhennetty, ja se on annettava yhdenjaksoisena. Sitä ei saa sijoittaa varallaoloajan kanssa päällekkäin. Korvaava lepoaika voidaan sijoittaa säännöllisen työajan ulkopuolelle, kuten työntekijän vapaa-ajalle, eikä se siten lyhennä hänen säännöllistä työaikaansa. Korvaavan vuorokausilevon antamisesta on yksi poikkeus: sitä ei tarvitse antaa silloin, kun liukuvaa työaikaa tai joustotyöaikaa noudattava työntekijä on itse päättänyt vuorokausileponsa lyhentämisestä seitsemään tuntiin.

Korvaavan lepoajan antamista koskeva säännös on pakottavaa oikeutta eli siitä ei saa sopia toisin työsopimuksella eikä työehtosopimuksella. Korvaavan lepoajan antamista koskeva säännös on vanhan työaikalain säännöstä tiukempi, ja se parantaa työntekijän työaikasuojaa.

Työaika on järjestettävä niin, että työntekijä saa kerran seitsemän päivän aikana vähintään 35 tunnin pituisen keskeytymättömän lepoajan. Viikkolevon antamista ei ole enää kytketty kalenteriviikkoon. Viikkolepo voidaan sijoittaa ensimmäisen jakson alkuun ja seuraava vapaa seuraavan seitsemän päivän jakson loppuun. Viikkolepojen välillä voi siten olla enimmillään 12 työpäivää. Viikkolepo tulisi, kuten vanhan työaikalainkin mukaan, antaa sunnuntain aikana, mikäli se on mahdollista.

Viikkolepo voidaan antaa myös keskimääräisenä niin, että se on keskimäärin 35 tuntia 14 vuorokauden ajanjakson aikana. Tällöin viikkolevon tulee olla vähintään 24 yhdenjaksoista tuntia kunkin seitsemän päivän jakson aikana. Keskeytymättömässä vuorotyössä lepoaika voidaan järjestää keskimäärin 35 tunniksi 12 viikon aikana. Tällöinkin lepoajan tulee olla vähintään 24 yhdenjaksoista tuntia seitsemän päivän jakson aikana.

Jos työntekijä tekee työtä viikkolevon aikana, työhön käytetty aika on korvattava hänelle mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työn tekemisestä lyhentämällä hänen säännöllistä työaikaansa saamatta jäänyttä lepoaikaa vastaavalla ajalla. Tällainen työ voidaan korvata myös suorittamalla mahdollisten yli- ja sunnuntaityökorvausten lisäksi erillinen rahakorvaus, jos työntekijä siihen suostuu.

Työvuoroluettelo on laadittava niin pitkälle ajanjaksolle kuin mahdollista, kuitenkin vähintään viikoksi. Työssä, jossa säännöllisen työajan sijoittelu ei vaihtele, tai jossa sovelletaan liukuvaa työaikaa tai joustotyöaikaa, työvuoroluettelo saadaan kuitenkin antaa toistaiseksi voimassa olevana. Tällöin liukuvaa työaikaa tai joustotyöaikaa koskeva sopimus korvaa työvuoroluettelon.

Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain, jos työntekijä siihen suostuu, tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä. 

Työnantajan velvollisuus työaikakirjanpidon ylläpitämiseen vastaa pääsisällöltään vanhaa työaikalakia. Työnantaja voi järjestää työaikakirjanpidon kahdella eri tavalla. Kirjanpitoon on merkittävä joko säännöllisen työajan työtunnit, lisä-, yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit sekä niistä suoritetut korvaukset tai vaihtoehtoisesti kaikki tehdyt työtunnit sekä erikseen yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit ja niistä suoritetut korotusosat.

Joustotyöaikaa noudatettaessa työntekijän on palkanmaksukausittain toimitettava työnantajalle luettelo säännöllisen työajan tunneistaan siten, että siitä ilmenevät viikoittainen työaika ja viikkolepo. Työnantaja on velvollinen kirjaamaan nämä työntekijän ilmoittamat tiedot työaikakirjanpitoon. Säännös on uusi.

Työnantajan on pidettävä kirjaa myös työntekijän työaikapankkiin säästämistä eristä sekä työaikapankkiin siirrettyjen erien pitämisestä vapaana.

Uudessa työaikalaissa on paljon säännöksiä, jotka oikeuttavat sopimaan lain säännöksistä poiketen.

Työsopimuksella voidaan sopia muun muassa:

• varallaolosta ja siitä maksettavasta korvauksesta
• säännöllisen työajan pidentämisestä (2 tuntia/vrk ja 48 tuntia /viikko, 4 kuukauden tasoittumisjaksolla)
• liukuvan työajan järjestelyistä
• joustotyöajan käyttöönotosta
• lyhennetystä työajasta
• päivittäisen tauon lyhentämisestä puoleen tuntiin

Työpaikkakohtaisella sopimuksella voidaan sopia liukuvan työajan järjestelyistä ja työaikapankin käyttöönotosta. Henkilöstön puolelta sopijapuolena voi olla luottamusmies, tai jos tällaista ei ole valittu, muu henkilöstön edustaja taikka henkilöstö tai henkilöstöryhmä yhdessä.

Työnantaja ja työntekijä saavat sopia lisä- ja ylityökorvausten sekä sunnuntaityöstä maksettavan korvauksen maksamisesta erillisenä kuukausikorvauksena, jos kyse on työntekijästä:

1. jonka pääasiallisena tehtävänä on johtaa ja valvoa muiden työntekijöiden työtä; tai
2. joka on tehnyt sopimuksen joustotyöstä.

Kuukausikorvausta koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti. Ellei muusta ole sovittu, sopimus voidaan irtisanoa päättymään seuraavan palkanmaksukauden päättyessä. Jos sopimus liittyy työsuhteessa noudatettavaan joustotyöaikaan, erillistä korvausta koskevan sopimuksen voimassaolo päättyy viimeistään joustotyöaikaa koskevan sopimuksen päättyessä. Sääntely poikkeaa jossain määrin vanhan työaikalain erilliskorvausta koskevasta säännöksestä.

Valtakunnallisella työehtosopimuksella voidaan sopia

• varallaolosta, ei kuitenkaan sellaisesta varallaolosta, joka on vastoin työajaksi luettavan ajan määritelmää
• säännöllisestä työajasta
• jaksotyöaloista
• tehtävistä, jotka voidaan teettää yöaikaan
• joustotyöstä
• liukuvan työajan rajoista, enimmäiskertymästä ja seurantajakson pituudesta
• työaikapankista
• lyhennettyä työaikaa koskevan sopimuksen kestosta
• sunnuntaityösuostumuksesta
• enimmäistyöajan tasoittumisjaksosta
• lisä-, ylityö- ja sunnuntaityökorvauksesta ja korvauksen antamisesta vapaana
• päivittäisistä tauoista, vuorokausilevosta, viikkolevosta
• työajan tasoittumissuunnitelmasta ja työvuoroluettelosta

Valtakunnallisella työehtosopimuksella voidaan sopia myös poikkeuksellisesta säännöllisestä työajasta työssä, jota tehdään vain aika ajoin sen vuorokautisen työajan kuluessa, jona työntekijän on oltava valmiina työhön. Samoin saadaan sopia enimmäistyöajan ylittämisestä sairaalassa ja eläinsairaalassa päivystävien lääkärien osalta silloin, kun työaika ylittyy työajaksi luettavan päivystyksen vuoksi.

Säännöllisestä työajasta saadaan sopia myös yrityskohtaisella työehtosopimuksella. Jos yleissitovassa työehtosopimuksessa on paikalliseen sopimiseen kelpuuttava, säännöllistä työaikaa koskeva määräys, paikallisen sopimisen mahdollisuus on myös järjestäytymättömällä, kyseistä työehtosopimusta noudattavalla työnantajalla. Paikallinen sopimus on tehtävä työehtosopimuksessa sallituissa rajoissa, ja sopimuksen voi tehdä henkilöstön puolesta luottamusmies, tai jos tällaista ei ole valittu, muu henkilöstön edustaja taikka henkilöstö tai henkilöstöryhmä yhdessä. Tältä osin sääntely vastaa vanhan työaikalain sääntelyä.