Skip to content
Government and ministries

Hallitus sopi merkittävästä vientirahoituksen lisäyksestä

Työ- ja elinkeinoministeriö 13.9.2016 15.02
Tiedote

Hallitus esittää Finnvera Oyj:n vientirahoituksen laissa olevien myöntämisvaltuuksien merkittävää korottamista. Esityksellä varmistetaan hallitusohjelman mukaisesti viennin rahoituksen valtuuksien ja ehtojen säilyminen vähintään keskeisten kilpailijamaiden tasolla.

Valtuuksia esitetään korotettavaksi siten, että Finnveran vientitakuuvaltuus korotetaan 19 miljardista eurosta 27 miljardiin euroon ja vientiluottojen rahoitusvaltuus ja korontasausvaltuus molemmat 13 miljardista eurosta 22 miljardiin euroon.

– Vientirahoituksen riittävyys nykyisessä kilpailutilanteessa on suomalaiselle elinkeinoelämälle ja yrittäjyydelle osa niitä välttämättömiä kilpailukyvyn edellytyksiä, joita hallitus on luvannut parantaa kärkihankkeessaan ja muilla toimillaan. Aiemmat valtuudet ovat käymässä riittämättömiksi, mikäli keskeisten vientialojen tilauskanta toteutuu arvioidun mukaan. Siksi esitämme eduskunnalle rahoitusvaltuuksien merkittävää nostoa, toteaa elinkeinoministeri Olli Rehn.

– Vientirahoituksen valtuuksien korotuksella on merkittävä vientiä ja työpaikkoja lisäävä vaikutus Suomen kansantalouteen useissa eri maakunnissa ja eri toimialoilla, ministeri Rehn jatkaa.

Suomen viennin rahoittamisen kannalta kolme suurinta toimialaa ovat alus-, tele- ja metsäsektori.

Finnvera Oyj:n valtuuksien korottaminen ei välittömästi vaikuta vastuiden lisääntymiseen. Vastuut lisääntyvät sitä mukaa kun uusia rahoitus- ja takuupäätöksiä tehdään. Vientiluottojen myöntäminen suuriin vientihankkeisiin edellyttää myös työ- ja elinkeinoministeriön hyväksymistä ja asian käsittelyä sitä ennen valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa.

Finnvera Oyj:n viennin rahoituksen valtuuksien korottamisesta sovittiin hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 13.9.2016.

Elinkeinoministeri Rehnin esitys tiedotustilaisuudessa
Verkkolähetys

Lisätiedot:
erityisavustaja Hannu Väänänen, TEM, puh. 050 410 4909
hallitusneuvos Kari Parkkonen, TEM, puh. 050 563 7612

Back to top