Kolumni: Polkuja ydinenergiainvestointien edistämiseksi

Suomessa vallitsee laaja ymmärrys ydinenergian tärkeästä roolista myös tulevaisuudessa. Uuden kapasiteetin rakentamiseen on halua, mutta investointien kannattavuus on vuosien mittaan selvästi heikentynyt. Mitkä eri keinot voisivat tulla kyseeseen ydinenergian edistämisessä?

Puhtaan sähköntuotannon, myös ydinvoiman, merkittävä lisääminen on pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman energialinjausten keskeinen lähtökohta. Hallitus on muun muassa sitoutunut hyväksymään kaikki kriteerit täyttävät periaatelupahakemukset, joissa hakijoiden taustat ovat kansallisen turvallisuuden kannalta hyväksyttävät.

Suomessa toimii viisi ydinvoimayksikköä, joista viimeisimpänä käyttöön otettiin Olkiluoto 3 vuonna 2023. Ydinvoiman osuus sähköntuotannostamme on noussut 40 prosenttiin. Nykyisillä yksiköillä on käyttöluvat pitkälle tulevaisuuteen. Kaksi vuonna 2011 myönteisen periaatepäätöksen saanutta yksikköä – Hanhikivi ja Olkiluoto 4 – jäivät rakentamatta, eri syistä.

Alan näkymät ovat muuttuneet

Perinteisten, suurten ydinvoimahankkeiden toteuttaminen ilman valtion tukea on viime vuosina osoittautunut vaikeaksi. Syynä on muun muassa tuuli- ja aurinkovoiman edullisuus, joka näkyy Suomenkin sähkömarkkinoilla.

Kilpailutilanne on nostanut modulaariset ja sarjatuotannon etuja hyödyntävät laitokset, SMR:t (Small Modular Reactor), laaja-alaisen kehitystyön kohteiksi. Valmiita malleja ei juuri vielä ole, mutta Suomessakin kehitetään erityisesti lämmöntuotantoon tarkoitettuja reaktoreita.

Yhteiskunta sähköistyy ja tarvitsee lisää puhdasta sähköä. Skenaariot kuitenkin vaihtelevat huomattavasti: sähkön kulutuksen on arvioitu olevan 110–160 terawattituntia vuonna 2035 (viime vuonna kulutus oli 83 TWh). Jo alkanut datakeskusten rakentaminen on yksi suuri kysyntää lisäävä tekijä, toinen ovat tavoitellut energiaintensiivisen teollisuuden investoinnit. Kysynnän kasvu on ratkaisevan tärkeää uuden sähköntuotannon syntymiseksi.

Huomattakoon, että ydinvoima ei ole tehokas ratkaisu jo käsillä olevaan sääriippuvaisen tuotannon ja hintojen vaihteluun. Uusi ydinvoima tulisi käyttöön hitaasti eikä sen ensisijaisena roolina ole toimia säätövoimana. Sähkötehon täysaikaisen riittävyyden kannalta on jo nyt olennaisen tärkeää investoida kysynnän ja tarjonnan joustoon sekä erilaisiin energiavarastoihin. Ministeriön johdolla työskentelee parhaillaan myös ns. fossiilittoman jouston työryhmä, joka kartoittaa osaltaan nopeasti toteutettavia ratkaisuja. 

Ydinvoima puolestaan olisi pitkän aikavälin perusvoimaratkaisu, sen rakentaminenkin vie 10–15 vuotta. Unohtaa ei toki sovi sitäkään, että Teollisuuden Voima suunnittelee Olkiluodon 1- ja 2-yksikön tehonkorotuksia lisäinvestoinnein.

Pienreaktorien todennäköisin käyttökohde olisi joko kaupunkien tai suurten teollisuuslaitosten lämmön tuotanto tai yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto, jo kannattavuussyistä. Alustavaa suunnittelua tehdään muun muassa Helsingissä ja Kuopiossa.

Kannattavuus ratkaisee

Uudet, perinteisen teknologian ydinvoimalat tarvitsevat tukea sellaisissakin maissa, joiden sähkönhinta on selvästi pohjoismaista korkeampi, kuten Iso-Britannia ja Tshekki. Tilanne on siis huomattavasti erilainen kuin takavuosikymmeninä.

Ruotsissa aiotaan purettujen yksiköiden korvaamiseksi ja uuden sähköntarpeen kattamiseksi rakentaa valtion merkittävällä tuella lisää ydinvoimaa. Selvityshenkilö on hahmotellut tukia sekä yksiköiden rakentamisen ajalle (korkotuettu laina) että käytön ajalle – 40 vuodeksi – takuuhinnan muodossa. Kustannukset olisivat kymmeniä miljardeja euroja. Varsinaista lakiesitystä ei ole vielä annettu.

Ruotsin valmistelu kuvastaa myös Suomen haasteita. Uusi perinteinen ydinvoimatuotanto ei liene enää lähellekään itsensä kannattavaa. Jo rakentamisen mahdollistaminen voi edellyttää valtion takauksia tai lainoja. Suomen valtion takausvastuut muun muassa telakkateollisuuden osalta ovat jo nyt suuret, yhteensä noin 70 miljardia euroa.

Vielä suurempi kysymys on kuitenkin toiminnan aikainen takuuhinta tai kaksisuuntainen hinnanerosopimus (Contract for Difference), joka voi tulla hyvin kalliiksi – varovastikin arvioiden mahdollisesti satoja miljoonia euroja vuodessa vuosikymmenten ajan, riippuen siitä kuinka paljon markkinahinta on takuuhintaa alhaisempi. Vaikka takuuhinta toimii molempiin suuntiin, eli korkean hinnan aikana yhtiö on maksajan roolissa, nettovaikutus olisi hyvin todennäköisesti tässä kuvatun kaltainen.

Tulevan sähkön hinnan ennustaminen on erityisen haastavaa. Syntyvät kustannukset peritään joko sähkön käyttäjiltä tai veronmaksajilta. Tuki vaikuttaisi myös kaikkiin sähkömarkkinatoimijoihin, hidastaisi markkinaehtoisten investointien syntyä ja voisi nostaa kuluttajan kohtaamaa sähkön hintaa. Pohjoismainen malli on ollut menestyksekäs ja keskimääräinen sähkön hinta alhainen juuri siksi, että hintojen on annettu määräytyä markkinaehtoisesti. 

Mahdollista olisi myös myöntää tuki markkinoita vähemmän vääristävänä investointitukena. Se ei kuitenkaan vaikuta riittävältä välineeltä suuren ydinvoimainvestoinnin käynnistämiseksi. Pienreaktoreiden osalta tilanne voi olla toinen.

Tuet eivät ole ainoa keino – luvittamista tehostetaan

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan ydinenergialain kokonaisuudistusta. Tarkoituksena on virtaviivaistaa ja nopeuttaa ydinlaitosten luvitusta turvallisuudesta tinkimättä. Eri lupien sisältöä tarkistetaan muun muassa päällekkäisen hallinnollisen taakan välttämiseksi. Ydinlaitosten periaatepäätösten roolia tarkistetaan. Yhtiöiden kannalta erittäin tärkeää on samassa yhteydessä tehtävä Säteilyturvakeskuksen normien uudistaminen.

Työssä otetaan huomioon pienreaktorit, mutta uudistus selkeyttää ja tehostaa viranomaistoimintaa kaikilta osin. Tarkoituksena on viedä lakiluonnos lausuntokierrokselle kesällä ja valmiina esityksenä eduskuntaan noin vuoden sisällä.

Tutkimus- ja kehitystukia on mahdollista suunnata ja lisätä uuden ydinenergiateknologian kehittämiseen. Pilotointi on tarpeen kaupallisten ratkaisujen synnyttämiseksi 2030-luvulla. Nykyistä energiademonstraatiohankkeiden investointitukea voitaisiin ajatella sovellettavan myös ydinenergiaan.

Ydinvoiman ilmeisiä rahoitusriskejä voidaan jakaa runsaasti perusvoimaa tarvitsevien yhtiöiden kesken Suomessa laajasti käytetyllä ns. Mankala-mallilla. Siinä voimayhtiö, esim. Teollisuuden Voima, tuottaa omistajilleen sähköä omakustannushintaan. On kiintoisaa nähdä, voisiko malli houkutella myös uusia ja uudenlaisia toimijoita. Verotukseen liittyvillä ratkaisuilla voidaan myös osaltaan houkutella investointeja Suomeen.

Kiinnostus ydinenergiaan kasvaa maailmalla

Suurin osa uudesta ydinvoimasta rakennetaan tällä hetkellä Aasiaan – Kiinaan, Intiaan jne. Yhdysvalloissa rakentaminen on vähitellen elpymässä ja presidentti Trumpin hallinnon oletetaan edistävän ydinenergiaa myös mittavien tutkimusohjelmien kautta (fissio- ja fuusioenergia).
Euroopan unionissa on tapahtunut selvää siirtymää ydinenergiamyönteiseen suuntaan. Saksa on tosin luopunut viimeisistäkin reaktoreistaan, mutta esimerkiksi Hollanti ja Belgia ovat kiinnostuneet uusien rakentamisesta. Hinta- ja kustannuskysymykset toki arveluttavat Keski-Euroopassakin, missä sähkön hinta on meitä selvästi korkeampi.

Uusi Euroopan komissio suhtautuu selkeästi edellistä myönteisemmin – tai pikemminkin neutraalimmin – ydinenergiaan. Komissio valvoo muun muassa ydinvoiman valtion tukia. Varsinaisia säännöksiä EU:ssa ei ydinenergian tuelle toistaiseksi ole, vaan linja tukiin on kehittynyt tapausoikeuden kautta. Hyväksyttävyyttä lisää muun muassa tuettavien hankkeiden kilpailuttaminen ja tuen suuntaaminen innovatiivisiin teknologioihin.

Keskeisiä alan kansainvälistä toimijoita ovat Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ja OECD:n ydinenergiajärjestö NEA. Yhtenäiset sääntelyperiaatteet ja sääntelyviranomaisten yhteistyö tehostavat laitosten luvitusta ja edistävät teknologioiden teollista skaalaamista.

Yleinen näkemys on, että uutta ydinenergiaa tarvitaan osana ilmastonmuutoksen pysäyttämistä. Hankkeiden rahoitettavuus on avainkysymys. NEA ja Kansainvälinen energiajärjestö IEA ovat analysoineet erilaisia rahoitus- ja riskinjakomalleja. IEA:n selkeä näkemys on, että modulaaristen reaktoreiden avulla voidaan leikata merkittävästi investointien kokonaiskustannuksia ja parantaa rahoitettavuutta.

Energia- ja ilmastostrategia linjaa ja hyöty ratkaisee

Tänä keväänä työ- ja elinkeinoministeriön koordinaatiossa laadittava kansallinen energia- ja ilmastostrategia on oiva tilaisuus täsmentää keinoja, joilla ydinenergian käyttöä edistetään. Se ei ole myöskään millään tavoin myöhäistä – Suomessa ei ole vielä ainuttakaan hanketta, jonka investointipäätös olisi ajankohtainen. Esimerkiksi Fortumin on tarkoitus kertoa alustavista ydinenergiasuunnitelmistaan lähikuukausina.

Loppujen lopuksi kysymys on siitä, mitä valtio ja suomalainen yhteiskunta saavat vastineeksi panostuksista ydinenergian rakentamiseen. Pohdintaa ei lainkaan helpota valtiontaloutemme alijäämä eikä se, että sähkön kysynnän ja tarjonnan muutokset ovat ennennäkemättömiä ja vaikeita ennustaa vuosien päähän. Näistä syistä pohdinnat johtavat helpommin investointeja yleisesti mahdollistaviin kuin kustannuksiltaan mittaviin julkisen vallan keinoihin.

 Riku Huttunen, ylijohtaja, työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston päällikkö