Ministerit Marttinen ja Puisto: Hyvää valtakunnallista Yrittäjän päivää!
Yrittäjän päivää vietetään Suomessa kunnianosoituksena yrittäjille ja yrittäjyydelle. Näillä on keskeinen merkitys talouden kasvussa, innovaatioissa sekä alueellisessa hyvinvoinnissa ja toimeliaisuudessa. Yrittäjät luovat työpaikkoja, verotuloja sekä vahvistavat Suomen kilpailukykyä ja huoltovarmuutta.
Yrittäjien rooli on ollut keskeinen Suomen kehityksessä ja vakauden rakentamisessa vuosikymmenten ajan – ja heidän merkityksensä tulee olemaan yhtä ratkaiseva myös tulevaisuudessa. Haluamme rakentaa työllämme Suomea, joka on vakaa ja vahva ja jossa yrittäminen on sujuvaa, kasvu mahdollista sekä menestys saavutettavissa – nyt ja tulevaisuudessa.
Hallitusohjelmamme on kasvun ohjelma, jossa yrittäjyys on keskiössä. Hallitusohjelman toimeenpanoa vahvistaa viime vuonna Yrittäjän päivänä annettu valtioneuvoston yrittäjyyden periaatepäätös, jonka 120 toimea läpi valtioneuvoston vievät Suomea kohti ketterämpää ja yrittäjäystävällisempää toimintaympäristöä. Kasvun edellytyksiä vahvistetaan työmarkkinauudistuksilla, sääntelyn purulla ja hankintalain uudistuksella pk-yritysten hyväksi. Työmarkkinauudistusten tavoitteena on vahvistaa erityisesti yritysten toimintamahdollisuuksia ja työllisyyttä. Paikallisen sopimisen mahdollisuudet on laajennettu koskemaan kaikkia yrityksiä, ja alle 50 työntekijän yritykset on pääsääntöisesti kokonaan vapautettu yhteistoimintalain velvoitteista. Työrauhaa on vahvistettu luomalla poliittisille lakoille ja tukilakoille tiukemmat pelisäännöt. Tällä hetkellä ovat valmistelussa irtisanomista ja määräaikaisuuksia koskevat uudistukset, joilla helpotetaan yritysten kykyä palkata uusia työntekijöitä. Myös hankintalain uudistaminen tuo lisää mahdollisuuksia paikallisille yrittäjille palveluidensa tarjoamiseen. Lisäksi tähän mennessä on purettu yli 130 erilaista normia, ja norminpurku jatkuu määrätietoisesti.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistaminen sekä tiivis yhteistyö korkeakoulujen kanssa luovat perustan innovaatioille, osaamisen kasvulle ja uuden liiketoiminnan syntymiselle - myös uudistettu TESI sekä Finnveran kokonaislainsäädännön uudistus vauhdittavat kasvua ja investointeja entistä tehokkaammin, Suomi on entistä vahvemmassa asemassa rakentamassa kestävää ja kilpailukykyistä tulevaisuutta. Toukokuussa 2025 julkaistu Kasvuyrittäjyyden ohjelma (sis. Mittelstand) tähtää keskisuurten kasvuyritysten määrän kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä. Ohjelma sisältää toimia yritysten uudistumisen, kasvurahoituksen, palveluketjujen ja osaamisen kehittämiseksi. Vuoden 2025 alussa työ- ja elinkeinopalvelujen siirto kunnille vahvisti yritysten rekrytointimahdollisuuksia ja toi yhä parempia sekä vaikuttavampia edellytyksiä paikalliselle yrittäjyydelle ja kasvulle. Vuoden 2026 alussa perustettavat elinvoimakeskukset korvaavat nykyiset ELY-keskukset. Uudet elinvoimakeskukset tukevat pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä osana vahvistuvia alueellisia ekosysteemejä sekä kehittävät alueellisia yrityspalveluja yhteistyössä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa.
Hallituksessa työmme yrittäjyyden edistämisessä jatkuu määrätietoisesti. Teemme työtämme kunnianhimoisesti ajanhermolla, sillä uskomme, että yrittäjyys on avain Suomen uudistumiseen, kasvuun ja hyvinvointiin. Emme voi tehdä, emmekä halua tehdä tätä työtä yksin. Yrittäjyyden edistäminen ja yrittäjyyden toimintaympäristön kehittäminen vaativat jatkuvaa vuoropuhelua ja yhteistyötä. Kun yrittäjien ääni kuuluu ja eri toimijat – yrittäjät, yritykset, korkeakoulut, rahoittajat ja päättäjät rakentavat ratkaisuja yhdessä, syntyy edellytyksiä, jotka tukevat kasvua, uudistumista ja kilpailukykyä koko yhteiskunnassa. Yhdessä olemme enemmän ja yhdessä rakennamme yrittäjyyden kautta vahvempaa, kestävämpää ja tulevaisuuteen katsovaa Suomea. Jokainen yrittäjä ja yritys ovat osa Suomen menestystarinaa. On arvokasta, että tänä päivänä nuoret suhtautuvat yrittäjyyteen yhä myönteisemmin ja haluavat vaikuttaa yhteiskuntaan, ratkoa sosiaalisia ja ympäristöllisiä haasteita sekä luoda merkityksellistä työtä yritystensä kautta.
Kiitämme Teitä yrittäjät ja yrittäjiksi ryhtyvät, että tartutte mahdollisuuksiin, kannatte vastuuta ja rakennatte tulevaisuutta. Teidän työnne on erittäin arvokasta – ja teidän ansiostanne Suomi elää, kehittyy ja menestyy.
Matias Marttinen, työministeri
Sakari Puisto, elinkeinoministeri
Yrittäjän päivää on juhlittu 5.9. vuodesta 1997 lähtien. Sen päätapahtuman vastuullinen järjestäjä on Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka taustalla on laajasti Suomen elinkeinoelämää ja yrittäjätahoja. Tänä vuonna Yrittäjän päivän järjestelyistä vastaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK.