FI SV

Työn vastaanottamisvelvollisuutta tiukennetaan työttömyysjaksojen lyhentämiseksi

Työ- ja elinkeinoministeriö 20.10.2016 13.33
Tiedote

Hallitus antoi 20.10.2016 eduskunnalle esityksen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta. Esityksen tarkoituksena on nopeuttaa työn vastaanottamista ja lyhentää työttömyysjaksoja. Muutoksilla korostetaan työttömyysetuuden vastikkeellisuutta sekä työttömän velvollisuutta hakea työtä ja parantaa edellytyksiään työllistyä.

Esityksen mukaan työttömällä olisi kolmen kuukauden ammattitaitosuojan päätyttyä velvollisuus työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä hakea ja ottaa vastaan myös sellaista kokoaikatyötä, josta maksettava palkka on työn vastaanottamisesta aiheutuneiden kustannusten jälkeen pienempi kuin hänelle maksettava työttömyysetuus.

Esitetyillä muutoksilla ohjattaisiin työssäkäyntiin myös kotoa 80 kilometrin päähän ulottuvan työssäkäyntialueen ulkopuolella. Jos henkilöllä on oma auto käytettävissään, hänen edellytettäisiin käyttävän sitä työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella, eikä työpaikan sijainti työssäkäyntialueen ulkopuolella enää olisi pätevä syy erota työstä.

Työstä kieltäytymisen perusteella asetettavaa korvauksetonta määräaikaa pidennettäisiin, jos työtön kieltäytyy varmasta työpaikasta.

Työstä kieltäytymiseen perustuvat korvauksettomat määräajat alkaisivat vasta 30 päivän kuluttua kieltäytymisestä. Korvauksettomasta määräajasta aiheutuvan taloudellisen haitan voisi siten jatkossa välttää nykyistä paremmin etsimällä uuden työpaikan ennen korvauksettoman määräajan alkamista.

Lakimuutokset tiukentaisivat työttömän velvollisuutta osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä silloinkin, kun osallistumisesta ei ole sovittu työllistymissuunnitelmassa. Kotoutujilla olisi velvollisuus osallistua työllistymis- ja opiskeluvalmiuksia arvioivaan alkukartoitukseen sekä opiskella kotoutumiskoulutuksessa työttömyysetuuden saamiseksi.

Esitys perustuu hallituksen strategisen ohjelman linjaukseen, jonka mukaan työttömyysturvaa uudistetaan tiukentamalla työttömien velvollisuutta ottaa vastaan työtä ja osallistua aktiivitoimiin. Keskeistä esitetyissä muutoksissa on se, että työttömiä ohjataan hakemaan työtä ja parantamaan työllistymismahdollisuuksiaan.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017.

Valtioneuvoston päätös

Lisätiedot:
vanhempi hallitussihteeri Timo Meling, TEM, puh. 029 504 9084