Kysymyksiä ja vastauksia kaivostoiminnasta

Kaivostoiminnan kannalta keskeistä on aina toiminnan paikallinen hyväksyttävyys. Se saavutetaan, kun kaivosten ympäristölle aiheuttamat vaikutukset pysyvät kohtuullisina, lupaehtojen määrittelemissä rajoissa ja kaivosyhtiö käy toimivaa vuoropuhelua yhteisön kanssa. On myös tärkeää, että kansalaiset voivat tuoda näkemyksiään esiin eri vaiheissa, kun viranomaiset päättävät kaivoshankkeesta.

Mutkikkaan terminologian vuoksi kaivosasioihin paneutuminen ja niistä keskustelu on aika ajoin haastavaa. Kokosimme joukon kaivostoimintaan liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia.

  • Mitä eri luvat tarkoittavat? Mitä niiden nojalla saa/ei saa tehdä?

    Varaus

    Varaus antaa etuoikeuden valmistella kyseiselle alueelle tai sen osalle malminetsintälupahakemus. Varauksen voimassaoloaikana ei kilpaileva toimija voi jättää alueelle hakemusta. Varaus ei anna oikeutta maastotutkimuksiin, vaan mahdollisiin tutkimustoimenpiteisiin varausalueella tarvitaan maanomistajan suostumus mikäli toimet ylittävät etsintätyön, eli jokamiehen oikeuksien tyyppisen tarkastelun.

    Malminetsintälupa/valtaus

    Malminetsintälupa oikeuttaa luvassa määriteltyihin tutkimustoimenpiteisiin luvan määrittelemällä alueella. Luvan haltija saa siis esimerkiksi kairaamalla tutkia alueen kallioperää ja ottaa näytteitä analysoitavaksi. Tutkimusten perusteella voidaan päätellä, onko alueella mineraaliesiintymä, ja minkälaiset ominaisuudet esiintymässä on, eli onko se teknisesti mahdollista hyödyntää.

    Lupa-alueen maanomistajille tulee maksaa vuotuinen maanomistajakorvaus, ja lisäksi mahdollisista haitoista, kuten kaadetuista puista, maksetaan käypä korvaus. Malminetsintälupa ei rajoita muuta maa-alueen käyttöä. Vanhan kaivoslain aikana malminetsintään oikeuttavaa lupaa nimitettiin valtaukseksi. Uuden mMalminetsintäluvan voi saada enintään 5 vuodeksi, ja tämän jälkeen lupaa voi hakea jatkoa luvalle, yhteensä enintään 15 vuodeksi.

    Kaivoslupa/kaivospiiri

    Kaivoslupa oikeuttaa luvanhaltijan hyödyntämään esiintymää. Kaivoslupaa haettaessa tulee hakijan osoittaa, että hänellä on tekniset ja taloudelliset resurssit hyödyntää esiintymää, mutta myös esimerkiksi selvittää miten kaivosalue maisemoitaisiin kaivostoiminnan päättyessä ja mikä olisi alueen käyttö tämän jälkeen. Kaivosluvassa annetaan runsaasti erilaisia määräyksiä kaivostoimintaan liittyen, määritellään kaivosalue, määrätään toiminnanharjoittajalle vakuus, joka tulee asettaa sen varmistamiseksi, että kaivosalue voidaan saattaa turvalliseksi toiminnan päätyttyä, vaikka toiminnanharjoittaja olisi varaton. Kaivoslupa ei yksinään oikeuta käynnistämään kaivostoimintaa, vaan siihen vaaditaan useita muitakin lupia eri viranomaisilta.

    Kaivospiiri on vanhan kaivoslain mukainen hyödyntämislupa, mutta tuolla luvalla sai automaattisesti oikeuden käyttää kaivospiirin määrittämää maa-aluetta. Nykylain mukainen kaivoslupa ei tätä oikeutta anna, vaan luvan haltijan tulee vapaaehtoisin keinoin järjestää pääsy kaivosluvassa määritellylle alueelle, omistusjärjestelyin tai muiden sopimusten kautta. Kaivoslupa-alueesta maksetaan maanomistajalle vuotuinen hehtaariperusteinen korvaus, ja tämän lisäksi kaivoksen tuotantoon sidottu korvaus, kun kaivos on tuotannossa.

  • Mitkä viranomaiset valvovat kaivostoimintaa?

    Kaivostoimintaa valvoo useammassakin roolissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Se valvoo sekä kaivoslain noudattamista, kaivoksen teknisten ratkaisujen turvallisuutta että kemikaaliturvallisuutta. ELY-keskus valvoo ympäristöluvan ehtojen noudattamista. AVI valvoo työturvallisuutta. Myös paikallisilla pelastusviranomaisilla on roolinsa, heidän kanssaan varmistetaan toimintasuunnitelmat poikkeustilanteiden varalle.

  • Mitä hyötyä yhteiskunnalle on kaivostoiminnasta?

    Paikallisesti

    • ympärivuotiset työpaikat, myös korkeakoulutusta vaativia paikkoja
    • tulovero-kunnallisvero, palkkataso varsin hyvä
    • kiinteistövero
    • kaivosta palvelevat toiminnot, ja niiden luomat työpaikat
    • uudet asukkaat, varmistaa palvelutason ylläpidon/kehittymisen kaikille asukkaille
    • mahdollisuus paluumuuttoon
    • yhteistyössä mahdollisuus löytää konkreettisia synergioita (esim. Kittilässä koululaiskuljetus-työpaikkakuljetukset)
    • panostukset vapaa-ajan mahdollisuuksiin
    • maanomistajakorvaukset, sikäli kuin maanomistus paikallista

    Kansallisesti

    • raaka-aineita kotimaisen jatkojalostuksen tarpeisiin
    • teollisuusmineraaleista kuluttajatuotteita, esim vuorivilla, lannoitteet, vuolukivitakat – kotimainen arvoketju
    • työpaikkoja Itä- ja Pohjois-Suomeen, kasvukeskusten ulkopuolelle
    • merkittävän vientiteollisuutemme kotimaisen raaka-aineen toimittaja ja kivijalka, esim. Kemin kromikaivos > Tornion terästehdas. Harjavaltaan on nikkelin ja kuparin jatkojalostuksen osaksi tulossa BASFin akkukemikaalitehdas, joka osaltaan vahvistaa mahdollisuuksia kokonaiselle arvoketjulle
    • kaivosteknologiateollisuuden tärkeä partneri, jotta se teollisuus kehittyy edelleen
    • verotulot: tulovero, kiinteistövero, yritysverotus
    • maanomistajakorvaukset valtion maiden osalta
    • vastuullinen osallistuminen maailman raaka-ainetarpeen tyydyttämiseen
    • malminetsinnässä ja kaivostoiminnassa kerättävä geotieto luovutetaan valtiolle
  • Miksei Suomessa ole kaivosveroa?

    Suomessa on historialliset perinteet sille, että maanomistajalla on oikeus osallistua maillaan tapahtuvaan kaivostoimintaan. Käytännössä tällainen kyvykkyys on rajallista. Kun tämä oikeus poistettiin edellisen kaivoslain voimaantullessa 1965, säädettiin lakiin velvollisuus maksaa pinta-alaperusteista korvausta omistajan oikeusaseman heikennyksen korvauksena.

    Vuoden 1965 kaivoslaissa, joka kumottiin nykyisellä kaivoslailla, malminetsinnästä maksettavasta pinta-alaperusteisesta korvauksesta osa maksettiin valtiolle, mutta tästä luovuttiin lakiuudistuksen yhteydessä ja vastaavasti maanomistajalle maksettavaa korvausta, joka on siis hyvitys omaisuuteen kohdistuvasta rajoitetusta käyttöoikeudesta, korotettiin. Lisäksi korvaukseen tuli portaittainen korotus malminetsintävuosien mukaan. Tällä kannustetaan malminetsijää pienentämään tutkimusaluettaan, ja luopumaan tutkimusluvan alueista, jotka eivät vaikuta kiinnostavilta.

    Suomessa on siis katsottu, että maanomistaja, joka on suora haitankärsijä, saa toiminnanharjoittajalta kompensaatiota. Valtion etu on, että resursseja hyödynnetään ja ne tuovat vaurautta, luovat elinkeinotoimintaa, jatkojalostusta ja vientituloja Suomeen. Valtio hyötyy kaivostoiminnasta työpaikkoina ja sitä kautta saatuina verotuloina, lisäksi yritykset maksavat muiden toimialojen mukaisesti yritysveroja. Kaivostoiminta on pääomaintensiivistä ja edellyttää suuria investointeja. Suomalainen teknologiateollisuus saa osansa kaivosten investoinneista, koska Suomessa on merkittäviä alan toimijoita. Lisäksi maahamme on muodostunut paljon pienempiä kaivosalaa palvelevia yrityksiä, jotka tuovat työtä ja toimeentuloa, ja ovat myös enenevässä määrin kansainvälistyviä, eli tarjoavat ratkaisuja tämän globaalin toimialan kestävyyden ja resurssitehokkuuden parantamiseksi.

    Kaivosveron säätäminen tai muun lainsäädännön kehittäminen on poliittinen kysymys eikä sen säätämiselle ole oikeudellista estettä esimerkiksi EU:n ja Kanadan välisen vapaakauppasopimuksen, CETA sopimuksen, investointisuojalausekkeista johtuen. Lainsäädäntömme on oltava syrjimätöntä eli kaikkien muutosten on koskettava tasapuolisesti kaikkia toimijoita kansalaisuudesta riippumatta.

  • Mitä lupia kaivostoiminnalta vaaditaan?

    • kaivoslupa
    • tarvittaessa kaivosaluelunastuslupa
    • kaivosturvallisuuslupa
    • erilaiset kemikaaliluvat, räjähdysaineiden varastointilupa
    • ympäristölupa
    • vesitalouslupa
    • kaavoitus
    • rakennusluvat
  • Mitä tarkoittaa valtausperiaate ja miksi se on suomalaisen kaivoslain perusperiaate?

    Eri maissa on valittu toisistaan poikkeavia perusratkaisuja kaivostoiminnan järjestämiseksi. Kaivostoiminta voidaan järjestää konsessioperiaatteella, jolloin valtion yleensä katsotaan omistavan maankamaran raaka-aineet ja voivan vapaasti päättää, kenelle hyödyntämisoikeus myönnetään. Toinen pääsuuntaus lähtee maanomistajan oikeudesta. Oikeus raaka-aineiden hyödyntämiseen katsotaan kuuluvan maanomistajan oikeuteen, eikä hyödyntämistä voida tehdä ilman maanomistajan suostumusta. Kolmas tapa ratkaista oikeus kaivostoiminnan harjoittamiseen on käyttää valtausjärjestelmää, joka suosii omistusoikeudesta riippumatta kaivosmineraalien löytäjää. Tämä menettely kannustaa yksityisiä toimijoita investoimaan malmitutkimuksiin.

    Mikään kuvatuista malleista ei kuitenkaan ole puhtaana käytössä. Eri maissa valittuihin ratkaisuihin on vaikuttanut geologian lisäksi kiinteistöoikeudellinen lähestymistapa, käsitys valtion omistusoikeudesta sekä raaka-aineiden hyödyntämisessä vallinneet suuntaukset.

    Suomessa on jo ainakin 1700-luvulta lähtien nojauduttu valtausjärjestelmän kaltaiseen lähestymiseen.
    Oikeustieteellisesti asiaa tarkasteltaessa valtaus on alkuperäinen saanto (kuten kauppa, vaihto, lahja, perintö). Saanto on siis toimi, joka tuottaa tietyn oikeusjärjestyksen takaaman oikeuden (esim. kaivoslaissa tai perintökaaressa säädetyn oikeuden).

    Käytännössä valtausperiaate näyttäytyy siten, että se, joka esiintymän paikallistaa, saa etuoikeuden hakea lupaa esiintymän hyödyntämiseen – se ei tarkoita, että hyödyntämisluvan automaattisesti saa, mutta sitä saa ensimmäisenä hakea. Valtausjärjestelmään liittyy kiinteänä osana kiinteistön omistajalle maksettava korvaus. Valtiolle ei siis hyödyntämisestä makseta korvausta, ellei valtio ole maanomistaja.

  • Mitä sijoittajaystävällinen mineraalipolitiikka tarkoittaa käytännössä? Miksi Suomi menestyy Fraser-instituutin arvioinnissa?

    Sijoittajat arvostavat ennakoitavaa ja läpinäkyvää lainsäädäntöä ja sääntelyä, jolloin etukäteen on tiedossa investoinnin kohteena olevaan toimintaan liittyvät säännöt ja reunaehdot. Poliittisesti vakaat olot tukevat edellistä. Kaivostoiminnassa on kyse vuosien pitkäjänteisestä prosessista malminetsinnästä kaivoksen perustamiseen ja todennäköisyys, että malminetsinnässä paikannetaan esiintymä, joka on taloudellisesti hyödynnettävissä, on suhteellisen pieni. Tästä syystä sijoittaja suosii investointeja alueilla, jossa muut kuin toiminnan luonteeseen liittyvät riskit, ovat mahdollisimman pienet. Toimintaan liittyvät sääntelyn kehittämisen tulisi siis olla pitkäjänteistä ja avointa, jotta sijoittaja voi arvioida omaan sijoitukseensa vaikuttavat muutokset ja arvioida siten sijoituksensa mielekkyyttä.

  • Tarvitaanko kaivoksia, kun raaka-aineiden kierrätystä voidaan tehostaa ja parantaa?

    Erityisesti metalleja on kierrätetty jo perinteisesti varsin tehokkaasti, mutta vaikkapa kupariputkien kiertoaika on varsin pitkä. Putket voivat olla käytössä 50 vuotta ennen kuin ne uusitaan ja käytetty tuote tulee kiertoon. Kun muistetaan, että maailman väkiluku kasvaa ja ihmisten elintaso nousee, kasvaa myös raaka-aineiden kysyntä, joten kierrätysmäärä ei riitä kattamaan tarvetta. Teknisten innovaatioiden avulla on kehitetty uusia tuotteita, kuten aurinkopaneelit tai akut, joiden raaka-aineille ei ole aiemmin ollut kysyntää eikä näille raaka-aineille ole välttämättä edes kehitetty kierrätysmenetelmiä. Myöskään näiden osalta eivät kierrätettävät määrät riitä tyydyttämään tarvetta.

  • Voiko kaivostoiminta olla kestävää? Mitä on kestävä kaivostoiminta?

    Kaivosmineraaleja louhitaan, koska yhteiskunnassa on niille kysyntää ja tarvetta. Raaka-aineiden keskeisestä merkityksestä ihmiskunnalle kertoo se, että niiden käsittelykyvyn kautta yhteiskunta on kehittynyt harppauksin, joita kuvataan näiden raaka-aineiden nimillä: kivikausi, rautakausi, pronssikausi. Kuluttajat ratkaisevat omilla kulutustottumuksillaan ja kulutuskäyttäytymisellään kuinka paljon raaka-aineita kulutetaan. Nyky-yhteiskunta ei ole mahdollinen ilman kaivostoimintaa, sillä kaikki raaka-aineet, joita ei voida kasvattaa, louhitaan maasta. Ja raaka-aineiden kasvattamiseenkin tarvitaan louhituista raaka-aineista valmistettuja työkaluja.

    Kaivostoiminta muuttaa aina ympäristöään. Vaikka toiminta on tilapäistä, olkoonkin että kesto voi olla muutamista vuosista vuosisatoihin, ei aluetta toiminnan päätyttyä voida saattaa täysin alkuperäiseen asuun.

    Mikäli kaivosalueen käyttö toiminnan päätyttyä on hyvin suunniteltua, voidaan alueelle kaivoksen sulkemisen ja jälkihoidon avulla luoda ympäristö, joka palvelee ympäröivän yhteisön virkistystarpeita – tai kaivoksen rakenteita voidaan hyödyntää sinällään muuhun toimintaan, kuten konserttipaikkana, turistikohteena tai muun teollisen toiminnan tarpeisiin. Hyvällä suunnittelulla alueesta voi tulla luonnoltaan monimuotoisempi kuin mitä alue on alun perin ollut ja se voi tarjota elinolosuhteet lajeille, joiden luontaiset elinalueet ovat katoamassa tai kadonneet.

    Kaivoksen toiminnan aikainen valvonta ja parhaiden käytäntöjen jatkuva huomioiminen minimoivat kaivoksen toiminnan vaikutuksia. Nykyteknologialla jatkuva mittaus ja monitorointi, alueen ja toimintojen tarkkailu, tietojen keruu sekä häiriöiden nopea havaitseminen ovat tätä päivää.

  • Miksi malminetsintää saa tehdä suojelualueilla?

    Malminetsintä on tutkimustoimintaa, jolla kerätään perustietoa kallioperästä. Tutkimustoimenpiteet etenkin tutkimusten varhaisessa vaiheessa ovat varsin kevyitä, eikä niistä aiheudu jälkiä tai vaurioita maastoon. Malminetsintäluvassa määritellään mitä toimenpiteitä luvan nojalla sallitaan. Suojelualueen erityispiirteet otetaan huomioon asettamalla rajoitteita sallituille tutkimustoimenpiteille tai esimerkiksi ajankohdalle jolloin tutkimustoimien tekeminen alueella on sallittu. Luvassa voidaan myös määrätä muita erityisedellytyksiä. Se, että jollakin alueella sallitaan tutkimustoimia, ei tarkoita sitä, että alueelle saa myös hyödyntämisluvan. Hyödyntämisluvan käsittely on erillinen, itsenäinen prosessinsa.

  • Miksi ulkomaiset yhtiöt saavat tehdä Suomessa malminetsintää ja kaivostoimintaa?

    Vuoteen 1994 asti rajoitettiin malminetsintä ja kaivostoiminta lainsäädännöllä kotimaisen teollisuuden yksinoikeudeksi. Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen voimaantulon yhteydessä ulkomaalaisrajoitus poistettiin.

    Kaivoslain mukaista lupaa saa siis hakea täysi-ikäinen henkilö, jolla on asuinpaikka Euroopan talousalueella, suomalainen yhteisö tai säätiö sekä Suomessa sivuliikkeen rekisteröinyt ulkomainen yhteisö tai säätiö, jolla on kotipaikka tai päätoimipaikka Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä sitä, että esimerkiksi kanadalainen tai australialainen emoyhtiö perustaa tytäryhtiön Suomeen tai muualle EU-alueelle.

  • Miten kansalainen voi saada tietoa kaivosalan hankkeista? Voiko kansalainen ylipäätään vaikuttaa hankkeiden etenemiseen ja toteutumiseen?

    On tärkeää, että kansalaiset tuovat näkemyksiään esiin eri vaiheissa, kun viranomaiset päättävät kaivoshankkeesta.

    Kaivosviranomainen Tukesin sivuilta löytyy kaivosrekisterin karttapalvelu. Tähän karttaan päivitetään kahden viikon välein muun muassa uudet hakemukset, niin malminetsintään kuin kaivostoimintaankin liittyen. 

    Kaivosviranomaisen sivulta löytyy myös tieto kaikista hakemuksista, jotka ovat kuulemisvaiheessa, jolloin hakemuksiin liittyvä aineisto on myös verkossa nähtävissä. Kuulemisvaiheessa kansalaiset voivat esittää mielipiteitä ja muistutuksia liittyen hankkeeseen ja hakemuksessa esitettyihin tietoihin. Kaivosviranomaisen sivulta löytyvät myös viranomaispäätökset, ja näiden yhteydestä on aina myös ohjeet muutoksen hakua varten.

    Malminetsintä edellyttää pääsääntöisesti vain kaivosviranomaisen lupaa, joten tällaiseen hankkeeseen voidaan vaikuttaa hakemuksen kuulemisvaiheessa. 

    Kaivoshankkeet sen sijaan edellyttävät useita eri viranomaislupia, joissa kaikissa on tiedottamis- ja kuulemismenettelyt, ja ne tarjoavat kansalaisille vaikuttamismahdollisuuksia hankkeen eri vaiheissa. 

    Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) avulla pyritään tunnistamaan hankkeen ympäristövaikutukset, ja vähentämään tai kokonaan estämään nämä. YVAssa hankkeen vaikutukset arvioidaan jo suunnittelun yhteydessä, siis ennen päätöksentekoa. Tällöin tuleviin ratkaisuihin voidaan aidosti vielä vaikuttaa. YVA on siis suunnittelun apuväline. YVAn tulokset on otettava huomioon hankkeen lupaharkinnassa. YVA ei ole lupa, eikä YVA-menettely tarkoita sitä, että hanke tulee automaattisesti myöhemmin saamaan toimintaan tarvittavat luvat. 

    Hanketta suunnitteleva taho huolehtii tarvittavien ympäristöselvitysten tekemisestä ja kustannuksista. Suunnittelusta voi vastata yksityinen yritys tai julkinen taho. Menettelyä ohjaa ja valvoo aina yhteysviranomaisena toimiva ELY-keskus. YVAaan voivat osallistua kaikki ne, joihin hanke voi vaikuttaa. YVA on tiedonsaannin väline, ja kansalaisten aktiivinen osallistuminen on laadukkaan YVAn avain.

    Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut oppaan kaivoshankkeiden yva-menettelystä

    Kunta vastaa maankäytön suunnittelusta, ja kaivostoiminta edellyttää yleensä kaavaratkaisuja. Kaavoitusmenettelyyn liittyy kuulemis- ja osallistamisprosessit, joissa kansalaisten toivotaan ja odotetaan tuovat maankäyttöön liittyviä näkemyksiä ja kantoja valmistelun ja päätöksenteon tueksi.

  • Miksei kunnilla ole veto-oikeutta paikallisista malminetsintä- ja kaivosluvista päätettäessä?

    Kaivoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä asianosaisten vaikuttamismahdollisuuksia lisättiin. Kunta on toki jo aiemminkin ollut lausunnon antaja ja sitä kautta keskeisessä roolissa luvasta päätettäessä. Malminetsintä ei rajoita tutkimusalueen muuta maankäyttöä, joten tästä ei katsota olevan kunnan kannalta haittaa, jota tulisi voida veto-oikeuden kaltaisella voimallisella oikeudella ohjata.

    Kaivostoiminta sen sijaan on maisemaa ja maankäyttöä selkeästi muuttavaa toimintaa, ja tästä syystä kaivoslupaa haettaessa tulee osoittaa, että maankäyttö on selvitetty kunnan kanssa joko kaavoituksen kautta tai muutoin. Kaivos vaatii aina kaavaratkaisuja. Kaavoitusmonopoli kuuluu kunnille, ja sen vuoksi kunnalla on ratkaiseva vaikutus siihen, toteutuuko kaivoshanke.

  • Miksi veronmaksajat joutuvat maksamaan kaivostoiminnan aiheuttamia ympäristövahinkoja?

    Kaivosluvassa ja ympäristöluvassa on viranomaisten määrittelemät vakuudet, jotka toiminnanharjoittajan tulee asettaa ennen toiminnan käynnistymistä. Näillä vakuuksilla katetaan toiminnan suunniteltu lopettaminen, mikäli toiminnanharjoittaja on varaton. Mikäli toiminta keskeytyy tai päättyy äkillisesti konkurssin seurauksena, ja jos tilanteessa on riski ympäristön saastumiselle, ryhtyvät viranomaiset ja valtio tilanteen edellyttämiin toimiin, jotta riski ympäristölle tai ihmisille ei realisoidu, vaan tilanne saadaan hallintaan ja ratkaistua. Tällainen ennakoimattomista olosuhteista johtuvan tilanteen ratkaisu kestävällä tavalla voi olla kalliimpi kuin niin sanottu toiminnan normaali päättäminen. Tällöin yhtiön asettama vakuus ei välttämättä riitä kattamaan kustannuksia.

  • Kaivostoiminta vähenee Euroopassa, miksi kaivostoiminnan pitäisi lisääntyä Suomessa?

    Euroopassa käytetään valtavasti raaka-aineita, vaikka Euroopan raaka-aineiden tuotanto on varsin rajallista. Jotta eurooppalaisella teollisuudella olisi varmuus raaka-aineen saannista kohtuulliseen hintaan, on eduksi, että maanosassamme on myös raaka-aineiden tuotantoa siinä määrin, kuin se on mahdollista. Raaka-aineiden hyödyntämiseen kehittyvissä maissa liittyy helposti piittaamattomuutta ympäristöstä, työolosuhteista ja kohtuullisesta palkasta. Kun tuotanto tapahtuu Euroopassa, ovat nämä asiat selvästi paremmin valvottuja.

    Joidenkin raaka-aineiden tuotanto on keskittynyt vain muutamiin maihin, jolloin nämä voivat äkillisillä päätöksillä rajoittaa raaka-aineen toimituksia tai nostaa hintaa. Suomessa on kaivosmineraaleja ja niiden jatkojalostusta, joten voimme vastuullisesti tuottaa oman osamme maailman raaka-ainetarpeesta.

  • Miksi mainostetaan, että kaivostoiminta tuo työpaikkoja, kun digitalisaation ja automatisaation myötä niitä syntyy vähemmän?

    Kaivostoiminta työllistää nykyisellään runsaasti erilaisia osaajia ja tämä tulee kasvamaan jatkossa, kun varsinainen, perinteinen kaivostyö automatisoituu. Niin sanotut vaarallisemmat työmomentit ja toistuvat tehtävät siirtyvät robottien vastuulle ja työntekijät valvovat tehtävien sujuvuutta sekä laitteiden toimivuutta.

    Työntekijöiden osaaminen erikoistuu ja kohdistuu esimerkiksi kerätyn tiedon tulkintaan osana toiminnan suunnittelua. Automaatio lisää huollon ja seurannan tarvetta, joten työntekijöiltä vaaditaan jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja monipuolisempia taitoja. Toisaalta automatisointi mahdollistaa entistä tarkemman reaaliaikaisen seurannan, jolloin myös mahdolliset häiriötilanteet havaitaan nopeasti. Näin toiminnan turvallisuus lisääntyy.

  • Miksi Suomessa kaivetut malmit viedään ulkomaille jalostettavaksi ja hyöty valuu ulkomaille?

    Suomessa on metallinjatkojalostusta merkittävästi enemmän kuin mitä maassamme louhitaan metalleja eri kaivoksista. Suomalainen metallinjalostusteollisuus on erittäin riippuvainen siitä, että maailmassa riittää raaka-ainetta näiden laitosten jalostustarpeisiin. Lisäksi metallisulatot ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että Suomeen on muodostunut paljon erilaista metalliteollisuutta. Metalliteollisuuden osuus Suomen viennistä on yli 10 prosenttia, eli merkitys on suuri.

    Lisäksi on hyvä muistaa, että kaivokset ostavat runsaasti palveluita ja tuotteita lähiympäristöstään, joten kaivosten ympärille muodostuu niitä palvelevaa toimintaa. Valtaosa maailman maanalaisten kaivosten laitteista on suomalaisia tai ruotsalaisia. Suomessa on myös maailman mittakaavassa merkittäviä kaivosteknologian valmistajia, joten maamme hyötyy sekä kotimaisesta kaivostoiminnasta että ulkomailla rakennettavasta kaivoskapasiteetista.

    Suomessa louhitut teollisuusmineraalit jalostetaan yleensä aina kuluttajatuotteiksi asti kotimaassa. Esimerkkeinä voidaan mainita vuolukivitakat ja keinolannoitteet, joissa kaivosyhtiöillä on koko jalostusketju.

    Valtion omistama Suomen malminjalostus Oy on perustettu kehittämään kaivos- ja akkutoimialaa. Tavoitteena on, että raaka-aineet ja akkujen komponentit jalostetaan Suomessa mahdollisimman pitkälle. Näin jalostusarvo Suomessa nousee. Valtion kaivosomistukset ja alan osaaminen on keskitetty yhteen paikkaan. Tämä mahdollistaa myös sen, että valtio ottaa aiempaa aktiivisemman roolin Suomen kaivos- ja akkuklusterin kehittämisessä.

  • Mitä ovat konfliktimineraalit?

    Konfliktimineraaleiksi luetaan pääasiassa sotaa käyviltä alueilta, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Keski-Afrikan suurten järvien alueelta tuotetut kulta, tina, tantaali ja volfram. Näiden mineraalien laittomalla louhinnalla ja myynnillä rahoitetaan aseellisia konflikteja käyviä ryhmittymiä. Esimerkiksi Euroopan unioni on päättänyt uudesta kansallisesta viranomaisesta, jotka valvovat maahantuojien raportointia näiden neljän raaka-aineen kestävästä alkuperästä, jos näitä raaka-aineita tuodaan Euroopan unionin alueelle ulkopuolelta.

  • Mitä ovat kriittiset mineraalit?

    Euroopan unioni on vuodesta 2010 lähtien joka kolmas vuosi päivittänyt listan Euroopan teollisuudelle keskeisistä raaka-aineista, joiden tuotantoon tai saatavuuteen liittyy riskejä, kuten tuottajamaiden vähäisyys tai tuotannon niukkuus, jotka puolestaan voivat aiheuttaa vaikeuksia koko raaka-aineen saatavuudelle tai saatavuudelle kohtuulliseen hintaan. EU:n tutkimusrahoitus pyrkii edistämään näihin raaka-aineisiin, niiden kierrätykseen ja korvaamiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä. Näiden raaka-aineiden louhintaan tähtäävien kaivoshankkeiden lupaprosessit tai -vaatimukset eivät kuitenkaan poikkea muiden kaivoshankkeiden lupaprosesseista.

  • Mitä tarkoitetaan akkukemikaaleilla?

    Akkukemikaaleilla viitataan nykyisten sähköautojen ja muiden sähkölaitteiden akkujen raaka-aineisiin. Nykyisin akkuteknologia hyödyntää litiumia, nikkeliä, kobolttia. Lisäksi tarvitaan merkittäviä määriä kuparia. Nämä metallit edellyttävät useita jalostusvaiheita ennen kuin kaivoksen tuotteesta päästään auton akkuun soveltuvaan materiaaliin.

    Näihin kemianteollisuuden välivaiheisiin viitataan yleensä ryhmänimellä akkukemikaalit. Suomessa on vuoden 2018 aikana julkistettu kaksi investointihanketta, joiden tarkoituksena on jalostaa kaivosteollisuuden raaka-aineita edelleen juuri akkuteollisuuteen sopiviksi tuotteiksi. Lisäksi suomalainen litium-kaivoshanke tutkii mahdollisuutta jalostaa kaivoksen tuotetta edelleen korkeamman jalostusasteen välituotteeksi akkuteollisuuden tarpeisiin.

  • Paljonko Suomessa on kaivoksia, kuinka ison pinta-alan ne vievät?

    Vuoden 2017 toiminnastaan kaivosviranomaiselle jätti lakisääteisen raportin 22 yhtiötä, joilla oli louhintaa 44 kaivokselta. Kaivoksista 9 oli metallikaivoksia.

    Kaivosalueet kattavat noin 0,2 prosenttia Suomen pinta-alasta.

  • Kuka myöntää sosiaalisen toimiluvan?

    Sosiaalinen toimilupa on sikäli harhaanjohtava termi, että kyseessä ei ole minkään tahon myöntämä lupa. Termillä kuvataan enemmänkin alueellista hyväksyntää eli sitä onko kaivoshankkeella toiminta-alueellaan tukea ja kannatusta. Hyväksyntään liittyy olennaisesti avoin ja oikea-aikainen tiedotus hankkeesta, sen tavoitteista ja etenemisestä, sekä yhteisön mahdollisuus esittää omat näkemyksensä, huolensa ja ehdotuksensa asiaan ja suunnitteluratkaisuihin.

    Alueelliseen hyväksyntään liittyy se, että toiminnanharjoittaja aktiivisesti sitoutuu osaksi yhteisöä, jossa toimintaa suunnitellaan ja myöhemmin tehdään. Avoin tiedottaminen ja yhteistyö eivät pääty hankevalmisteluvaiheeseen vaan sen tulee jatkua toiminta-aikanakin, jotta yhteisöllä on käsitys toiminnasta ja sen vaikutuksista. Yhteisön osallistuminen jälkihoitosuunnitelmien valmisteluun on myös keskeinen osa hankkeen hyväksyttävyyttä, sillä alueen käyttö kaivostoiminnan päätyttyä voi vaikuttaa merkittävästi yhteisön viihtyvyyteen, virkistysmahdollisuuksiin tai alue voi esimerkiksi hyvällä suunnittelulla ja tuella edistää alueen elinkeinojen elinvoimaisuutta.

  • Miksi ja miten valtio tukee kaivosteollisuutta?

    Talouspoliittinen ministerivaliokunta on vuonna 2008 linjannut, että valtio voi tukea kaivoshankkeita. Tälle on kuitenkin kriteerit:

    • Hanke on pitkäkestoinen ja sillä on merkittävä kansantaloudellinen, aluetaloudellinen ja työllisyysvaikutus,
    • valtion rahoituksen kustannus/hyötysuhde on hyvä, eli yhteiskuntapoliittiset ja taloudelliset hyödyt ovat koko hankkeen kestoajalta merkittävät kustannuksiin nähden,
    • investointi- ja kehittämisavustusta voidaan antaa infrastruktuuri-investointeihin, kuten sähkö- ja vesilinjat,
    • liikenneinfrastruktuuri-investointiin voidaan osallistua jälkirahoitusmallilla, eli maksettaisiin sitten kun toiminta on käynnistynyt ja jatkuvuus on varmistunut.

    Kaivosten tarvitseman henkilökunnan koulutus on valtion intressissä, koulutusta toteutetaan usein alueellisena täsmäkoulutuksena. Myös korkeakoulutettujen muuntokoulutus on ollut onnistunut keino lisätä osaavan henkilöstön saantia kaivoksilla.


    Business Finlandin tutkimus- ja kehitysrahoitusta voidaan saada myös kaivosteollisuutta palveleviin tutkimushankkeisiin.

  • Miksi väitetään, että suomalainen kaivostoiminta on vastuullista?

    Suomessa on osittain kansallisen ja osittain Euroopan unionista tulevan lainsäädännön kautta varsin tiukat toimintaehdot ja viranomaisvalvonta. Työturvallisuudesta huolehditaan ja työstä maksetaan asianmukainen palkka kaikille sukupuoleen tai etniseen taustaan katsomatta.

    Suomessa on kansainvälisestikin esimerkillinen Kestävän kaivostoiminnan verkosto, jossa toimialaan liittyvät sidosryhmät – viranomaiset pois lukien – keskustelevat ja kehittävät vapaaehtoisuuteen perustuvia työkaluja kaivosten raportointiin ja toimintatapoihin. Työkalut on kehitetty sidosryhmien toiveiden ja tarpeiden pohjalta ja niiden avulla kehitetään ja arvioidaan kaivosten toimintaa jatkuvasti ja jaetaan hyviä käytäntöjä. Ulkopuoliset tarkkailijat varmistavat arviointien luotettavuuden.

    Suomen ja Ruotsin elinkeinoministerit sopivat keväällä 2018 käynnistävänsä vastuullisesti tuotettujen mineraalien sertifioinnin kehittämisen ja edistämisen. Ruotsissa on käynnissä hanke, jossa kehitetään tähän liittyen raaka-aineille jäljitettävyysmenetelmä. Kun jäljitettävyys liitetään vastuulliseen tuotantomenettelyyn, kuten vaikkapa Suomessa käyttöön otettuun TSM-raportointiin (Towards Sustainable Mining), voidaan vahvistaa ostajalle raaka-aineen vastuullinen alkuperä. Kuluttajien kiinnostus raaka-aineiden alkuperään ja niiden tuotannon vastuullisuuteen on kasvanut, kun tieto ympäristöpiittaamattomuudesta ja laittomien kaivosten työolosuhteista on tullut laajempaan tietoon. Kuluttajien kiinnostus vastuullisesti tuotettuihin raaka-aineisiin voi muodostua suomalaisen ja pohjoismaisen kaivostoiminnan vahvuudeksi.