Kasvuyrittäjyyden ohjelma (sis. Mittelstand)
Kasvuyrittäjyyden ohjelman lähtökohtana on hallitusohjelman kirjaus, jossa on tavoitteena tuplata kasvuhakuisten keskisuurten yrittäjävetoisten yritysten määrä vuoteen 2030 mennessä. Keskisuurilla yrityksillä on niiden pienestä määrästä huolimatta merkittävä kansantaloudellinen vipuvaikutus – ne ovat tärkeitä työllistäjiä ja tuovat merkittävää arvonlisää. Tavoite edellyttää myös, että entistä useampi pieni kasvuyritys kasvaa keskisuureksi.
Kasvuyrittäjyyden ohjelman tavoitteena on vaikuttaa kasvuyritysten toimintaympäristöön ja tunnistaa toimenpiteitä, joiden avulla voidaan vauhdittaa erityisesti Mittelstand-yritysten kasvua ja uudistumista. Koska Mittelstand-yrityksille ei ole olemassa vakiintunutta määritelmää, määriteltiin ohjelmassa Mittelstandit keskisuuriksi ja midcap-yrityksiksi. Ohjelmassa otetaan huomioon myös pienet nopeasti kasvavat yritykset.
Ohjelman toimenpide-esitykset perustuvat tunnistettuihin moninaisiin kasvun haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Kasvuyrittäjyyden ohjelman toimilla vahvistetaan kasvuyritysten menestymisen ja kasvun edellytyksiä. Ohjelmassa on 17 toimenpide-esitystä, jotka jakautuvat viiteen toimenpidekokonaisuuteen: uudistumiseen, rahoitukseen, yrityspalveluihin, osaamiseen ja muihin toimenpiteisiin.
Ohjelman toteuttamisen tueksi on laadittu seurantaindikaattorit. Ohjelman kohdejoukkona olevat pienet, keskisuuret ja midcap-yritykset ovat heterogeeninen ryhmä, ja yhtenä tehtävänä ohjelman laadinnan ohessa on ollut tuottaa tietoa kasvuyrityksistä ja kehittää erikokoisten kasvuyritysten tilastointia.
Ohjelman toteutumisesta raportoidaan vuosittain laatimalla katsaus ohjelman seurantaindikaattoreiden kehityksestä ja ohjelman toimenpiteiden toteutumisesta. Katsaus seurantaindikaattoreiden kehitykseen ja ohjelman toimenpiteisiin tehdään vuosittain.
Ohjelmaa taustoitettiin Keskisuurten yritysten kasvu -selvityksessä.
Yhteystiedot
Jaana Lappi, Neuvotteleva virkamies
työ- ja elinkeinoministeriö, Innovaatiot ja yritysrahoitusosasto, Kasvupolitiikka-ryhmä, KASVU Puhelin:0295062658 Sähköpostiosoite: [email protected]