Kuluttajaturvallisuus
Kuluttajille tarjottavien tavaroiden ja palveluiden tulee olla turvallisia. Tavaroita ja palvelua tarjoavien yritysten ja muiden toimijoiden tulee muun muassa arvioida niihin liittyvät riskit.
Tavaroista ja palveluista tulee myös antaa kuluttajalle riittävät tiedot, jotta he voivat arvioida niihin liittyvät vaarat. Joidenkin kuluttajapalveluiden tarjoajien tulee laatia palveluun liittyvistä riskeistä kirjallinen turvallisuusasiakirja, jossa käydään läpi vaaratekijät ja niihin varautuminen.
Tavaroiden kuluttajaturvallisuuslainsäädännön taustalla on EU:n yleinen tuoteturvallisuusdirektiivi (2001/95/EY). Siinä säädetään, että kulutustavaroista ei saa aiheutua vaaraa.
Monissa tuoteryhmissä tuotteiden tekniset turvallisuusvaatimukset löytyvät eurooppalaisista standardeista, jotka ovat lähtökohtaisesti vapaaehtoisia, mutta joiden merkitys käytännössä on usein suuri.
Palveluiden turvallisuutta koskeva sääntely puolestaan on kansallista. Eri Euroopan maissa palveluiden turvallisuutta koskeva sääntely on toteutettu eri tavoin ja eri tasoisesti. Kuluttajapalveluita tarjoavia tahoja ovat kaupallisten toimijoiden lisäksi mm. kunnat esim. leikkikenttien, liikuntapaikkojen ja uimarantojen ylläpitäjinä.
Myös kuluttajien on osaltaan huomioitava turvallisuus ja toimittava järkeä käyttäen ostaessaan tavaroita tai palveluita ja niitä käyttäessään. Erityistä huolta on pidettävä lapsista ja muista henkilöistä, jotka eivät kykene itse vastaamaan turvallisuudesta.
Kuluttajaturvallisuuslaki on kulutustavaroiden ja -palveluiden turvallisuuden yleislaki
Kuluttajaturvallisuuslainsäädännön lähtökohtana on, että kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelujen on oltava turvallisia. Tavara tai palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle. Vastuu turvallisuudesta on toiminnanharjoittajalla eli tuotteen valmistajalla, maahantuojalla ja jakelijalla tai palveluntarjoajalla.
Voimassa oleva kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011) tuli voimaan 1.1.2012. Kuluttajaturvallisuuslain ja sitä edeltäneen lainsäädännön tarkoituksena on varmistaa kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelujen turvallisuus sekä ennaltaehkäistä kulutustavaroista ja kuluttajapalveluista aiheutuvia terveys- ja omaisuusvaaroja. Vaaran ilmetessä varmistetaan, että vaara saadaan riittävän tehokkaasti poistettua ja vahingot estettyä tai minimoitua.
Kuluttajaturvallisuuslainsäädäntöä uudistetaan
Kuluttajaturvallisuuslainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan. Uudistus koskee niin kulutustavaroiden kuin kuluttajapalvelujen turvallisuutta koskevaa yleistä lainsäädäntöä, erityisesti kuluttajaturvallisuuslakia. Taustalla ovat sekä EU:n yleisestä tuoteturvallisuusasetuksesta johtuvat muutostarpeet että kansalliset uudistamistarpeet. Tätä työtä varten työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän, joka on aloittanut työskentelynsä tammikuussa 2024.
EU:n yleinen tuoteturvallisuusasetus (GPSR) tuli voimaan 12.5.2023, ja sitä aletaan soveltaa kaikissa jäsenvaltioissa 13.12.2024. Se korvaa EU:n yleisen tuoteturvallisuusdirektiivin, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Yleisen tuoteturvallisuusasetuksen kansallinen täytäntöönpano edellyttää kuitenkin, että sen säännösten kanssa päällekkäiset säännökset kumotaan. Samoin on säädettävä tietyistä asioista, kuten seuraamuksista ja viranomaisten toimivaltuuksista. Samassa yhteydessä päivitetään kuluttajapalvelujen turvallisuutta koskevaa yleistä sääntelyä niin, että se on ajantasaista ja johdonmukaista.
Tavarat ja palvelut eivät saa olla vaarallisia
Kuluttajaturvallisuuslailla asetetaan vaatimukset turvalliselle kulutustavaralle ja kuluttajapalvelulle. Samoin annetaan perusteet sille, miten niiden vaarallisuutta arvioidaan. Toiminnanharjoittajan on huolehdittava siitä, ettei tavara tai palvelu ole vaarallinen. Havaitessaan vaaran, toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa tästä valvontaviranomaiselle. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin hän on ryhtynyt vaaran takia.
Toiminnanharjoittajan tulee tietää tarjoamastaan tuotteesta riittävästi ja osattava arvioida siihen liittyvät riskit. Tämän lisäksi hänen on annettava kuluttajille muun muassa käyttö- ja huolto-ohjeita ja varoituksia, jotta he voivat arvioida tuotteeseen liittyvät vaarat. Kuluttajien informoinnista on säädetty tarkemmin valtioneuvoston asetuksella kulutustavaroista ja kuluttajapalveluksista annettavista tiedoista (613/2004).
Riskejä sisältävistä palveluista laadittava turvallisuusasiakirja
Tiettyjä, merkittäviä riskejä sisältävää palvelua tarjoavan toimijan tulee laatia kirjallinen turvallisuussuunnitelma eli turvallisuusasiakirja.
Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi huvipuisto, kuntosali, leikkikenttä, seikkailu- ja elämyspalvelu, kiipeilykeskus, uimaranta, uimahalli ja laskettelukeskus.
Tarkempia säännöksiä turvallisuusasiakirjan sisällöstä ja laatimisesta on annettu valtioneuvoston asetuksella eräitä kuluttajapalveluja koskevasta turvallisuusasiakirjasta (1110/2011).
Kuluttajaturvallisuuslaki ei sisällä korvausvastuuasioita
Kuluttajaturvallisuuslainsäädännössä ei säännellä esimerkiksi korvausvastuuta koskevista kysymyksistä. Siinä ei myöskään lähtökohtaisesti säännellä kuluttajansuojalaissa säädetyistä seikoista tai rikosoikeudellisista kysymyksistä. Lain ulkopuolelle jäävät myös ympäristöhaitat, asiakkaan mahdollinen tyytymättömyys tavaraan tai palveluun sekä laatukysymykset siltä osin, kun kyse ei samalla ole tuoteturvallisuuteen liittyvistä asioista.
Kuluttajaturvallisuuslaki on yleislaki, jota ei pääsäännön mukaan sovelleta silloin, kun muualla lainsäädännössä on tiettyjen kulutustavaroiden tai -palvelujen turvallisuutta koskevaa sääntelyä.
Jos turvallisuutta koskeva sääntely erityislainsäädännössä ei kuitenkaan kata kaikkia turvallisuuskysymyksiä tai jos siinä ei edellytetä vähintään samaa turvallisuustasoa tai hallinnolliset pakkokeinot eivät ole yhtä kattavia, yleislakia voidaan soveltaa sellaisiin kulutustavaroiden ja -palvelujen turvallisuutta koskeviin seikkoihin, joihin erityislainsäädäntö ei tuo riittävää turvallisuustasoa.
Kuluttajaturvallisuusvalvonta
Kuluttajaturvallisuuslaissa on säädetty valvontaviranomaisten toimivaltuuksista, valvonnan suunnittelusta ja hallinnollisista pakkokeinoista. Valvontaviranomaisia ovat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja Tulli.
Valvonta on pistokokeenomaista. Viranomaiset eivät tarkasta kaikkia tuotteita tai palveluita. Valvontaviranomaiset eivät myöskään myönnä hyväksymisiä turvallisille tuotteille, vaan toiminnanharjoittaja vastaa siitä, että tuote on turvallinen.
Tulli valvoo Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolelta tulevien kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli voi valvoa Suomessa tapahtuvan tavaraerän purkamisen ja siihen liittyvän varastoinnin yhteydessä myös sellaisia tavaroita, jotka toimitetaan Suomeen Euroopan unionin jäsenmaista.
Joidenkin tuote- ja palveluryhmien turvallisuudesta ja valvonnasta on säädetty erikseen. Joissain tuotteissa eri turvallisuusominaisuudet kuuluvat useamman eri viranomaisen valvontaan.
Lisää tietoa kuluttajaturvallisuudesta löydät Tukesin verkkosivuilta.
Kuluttajaturvallisuusasiain neuvottelukunta
Kuluttajaturvallisuusasiain neuvottelukunta toimii työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä. Neuvottelukunnan tehtävänä on seurata kuluttajaturvallisuuslainsäädännön soveltamista ja sen valvontaa, antaa lausuntoja sekä tehdä esityksiä ja aloitteita lainsäädännön ja sen valvonnan kehittämiseksi. Samoin se käsittelee muita lain täytäntöönpanoon sekä kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelujen turvallisuuden kehittämiseen liittyviä asioita.
Neuvottelukunnasta on säädetty kuluttajaturvallisuuslaissa.
Neuvottelukunnan tulee myös suunnitella toimenpiteitä tarpeellisen yhteistyön järjestämiseksi työsuojelua, pelastustointa, poliisitointa, standardisointia, tutkimusta ja testausta sekä muita kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelujen turvallisuuteen liittyviä asioita käsittelevien kanssa.
Kuluttajaturvallisuusasiain neuvottelukuntaan kuuluu valtioneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan määräämä puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä enintään kahdeksantoista muuta jäsentä.
Neuvottelukunnan puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan, kuuden muun jäsenen ja heidän varajäsentensä tulee olla henkilöitä, joiden ei voida katsoa edustavan toiminnanharjoittajien tai kuluttajien etuja.