Asetukset täsmentävät vuodenvaihteessa voimaan tulevan kotoutumislain sisältöä
Hallitus kohdentaa säästöjä kotoutumispalveluiden järjestämisestä maksettaviin laskennallisiin korvauksiin. Valtioneuvosto antoi 19.12.2024 kolme asetusta, jotka määrittelevät tarkemmin vuoden 2025 alussa voimaan tulevan uuden kotoutumislain sisältöä.
Ensimmäinen asetus pienentää valtion maksaman laskennallisen korvauksen määrää hallituksen budjettiriihen päätöksen mukaisesti. Taustalla ovat myös hallitusohjelman kirjaukset korvausten lyhyemmästä maksuajasta ja tulkkauskustannusten korvausten vähentämisestä.
Valtio maksaa laskennallista korvausta kotoutumispalveluista kunnille ja hyvinvointialueille, joita ne järjestävät muun muassa kansainvälistä suojelua saaville, muille pakolaistaustaisille henkilöille ja tilapäistä suojelua saaville henkilöille, joilla on kotikunta.
Kotoutumista edistävien palveluiden piirissä olevien määrät ovat kasvaneet hallituksen talousarvioesityksen jälkeen. Siksi hallitus nostaa myöhemmin annettavilla asetusmuutoksilla laskennallisten korvausten tasoa vuosina 2027 ja 2028, jotta säästöt toteutuvat kehysriihessä sovitussa mittakaavassa.
Lisäpainotusta kotoutumisen velvoittavuuteen
Toinen asetus tarkentaa osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arviointia, joka korvaa nykyisen alkukartoituksen kotoutumispalveluissa. Arviointiin sisältyy jatkossakin alkuhaastattelu ja tarvittaessa tarkentavia toimenpiteitä. Alkuhaastattelussa tulee maahanmuuttaneelle tuoda aiempaa vahvemmin esiin muun muassa kotoutumissuunnitelman velvoittavuus sekä siihen liittyvät maahanmuuttaneen velvollisuudet ja oikeudet.
Kolmas asetus tarkentaa, mitä tietoja kotoutumisen valtakunnalliseen tietovarantoon tulee tallentaa.
Asetukset tulevat voimaan 1.1.2025 kotoutumislain kokonaisuudistuksen kanssa.
Lisätiedot:
erityisasiantuntija Nea Brandt, p. 0295 047 239 (lomalla 20.–27.12.2024)
Valtioneuvoston asetus osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arvioinnista
Valtioneuvoston asetus valtakunnalliseen kotoutumisen tietovarantoon tallennettavista tiedoista
Lisätietoa kotoutumislain uudistuksesta (KOTO24)
Lisätietoa pääministeri Orpon hallituksen muutoksista kotoutumislakiin