Esitys nuorisotyöttömyyttä ratkovista kaupunginosapiloteista lausunnolle
Työ- ja elinkeinoministeriö avaa lausuntokierrokselle esityksen asetuksesta, jolla käynnistettäisiin nuorisotyöttömyyttä vähentävät kaupunginosapilotit 11 kaupungissa niillä alueilla, joissa nuorisotyöttömyys on korkeinta. Pilotit tuottaisivat tietoa uusista tavoista tavoittaa ja tukea nuoria alueilla, joilla työllistymisen haasteet ovat suurimmat.
Pilottien tavoitteena on vähentää heikon taloussuhdanteen aikana kasvanutta ja pitkittynyttä nuorisotyöttömyyttä. Toimenpiteet kohdennetaan kaupunginosiin ja postinumeroalueille, joissa nuorten tuen tarve on suurin. Kaupungit voivat kehittää paikallisiin tarpeisiin perustuvia ratkaisuja yhdessä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa.
”Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen on löydettävä uusia keinoja. Tuomme nyt lausuntokierrokselle kaupunginosapilotit, joissa tavoitteena on vahvistaa nuorten työllistymisvalmiuksia ja avata uusia väyliä työelämään erityisesti niille nuorille, jotka ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella”, työministeri Matias Marttinen sanoo.
Kaupunginosapilotit toteuttaisivat hallituksen kevään 2026 kehysriihessä tehtyä linjausta nuorten työllisyyden vahvistamisesta. Piloteille on osoitettu valtion vuoden 2026 toisessa lisätalousarviossa 15 miljoonan euron määräraha vuosille 2026–2028. Mukana ovat korkean nuorisotyöttömyyden kriteerit täyttävät Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Pori, Lahti, Kuopio, Jyväskylä ja Joensuu.
Lausuntokierros on avoinna 29.6.–24.8.2026. Lausuntojen perusteella asetusluonnosta työstetään tarpeen mukaan ja se on tarkoitus vahvistaa niin, että pilotit voidaan käynnistää vuoden 2026 aikana.
Lisätiedot:
erityisavustaja Teresa Salminen, p. 0295 047 318 (kysymykset työministerille)
erityisasiantuntija Anna Kettunen, TEM, p. 0295 047 015 (tavoitettavissa 5.7. asti)
johtava asiantuntija Janne Savolainen, TEM, p. 0295 047 344 (tavoitettavissa 6.7. alkaen)
erityisasiantuntija Riku Hurme, TEM, p. 0295 047 401 (tavoitettavissa 2.–22.7., poislukien 17.7.)
Tiedote 11.6.2026: 11 kaupunkia mukaan kaupunginosapilottiin: Hallitus ratkoo nuorisotyöttömyyttä postinumeroalueittain
Tiedote 22.4.2026: Orpon hallitus: Epävarmuuden ajassa tarvitaan luottamusta ja kasvua vahvistavia toimia