Komissio hyväksyi puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelman
Euroopan komissio hyväksyi 13.12.2024 Suomen valtiontukiohjelman puhtaan siirtymän teollisten investointien edistämiseksi. Tukiohjelma koskee Suomessa toteutettavia investointeja, joiden tukikelpoiset kustannukset ovat vähintään 30 miljoonaa euroa.
Tukiohjelmasta voidaan myöntää valtionavustusta merkittäville investoinneille teollisuuden tuotantoprosessien fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumiseen ja tuotantoprosessien energiatehokkuuden parantamiseen.
Avustusta voidaan myöntää lisäksi uusiin investointeihin tietyillä ilmastoneutraaliin talouteen siirtymisen kannalta strategisilla aloilla. Näitä ovat mm. akkujen tai hiilidioksidin talteenotto-, hyödyntämis-, ja varastointilaitteiden valmistusketjun eri vaiheiden investoinnit.
Tukiohjelman täytäntöönpanosta tullaan säätämään valtioneuvoston asetuksella mahdollisimman pian, minkä jälkeen Business Finland avaa avustuksia koskevan haun. Tukiohjelman mukaiset valtionavustuspäätökset tehdään vuoden 2025 loppuun mennessä.
Tukiohjelmalla edistetään osaltaan hallituksen ilmasto- ja elinkeinopoliittisia tavoitteita. Valtiovarainministeriö valmistelee kokonaisuuteen liittyvän verohyvitysmuotoisen investointitukiohjelmaa, josta piakkoin annetaan hallituksen esitys.
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Liisa Lundelin-Nuortio, TEM, p. 029 50 48261
TEM:n tiedote 16.9.2024: Lausuntopyyntö puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelmasta